Hämeenlinnan junavuorojen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Hämeenlinnan junavuorojen puolesta.
Vieras |
#125.05.2016 15:32Lisää raiteita Helsingin ja Mansen välille. Oikea kaupungistuminen vaatii hyvät yhteydet erityisesti noin lähelle kuin Hämeenlinna. Tamperelaisiako tässä pikana kuljetetaan? |
Vieras |
#225.05.2016 16:52Lapsiperheen elämään vaikuttaa ikävästi myös se, että iltapäivän juna klo 14.06 Helsingistä ei enää tulisi pysähtymään Hämeenlinnassa. Nyt on vielä mahdollista hakea lapset ennen neljää hoidosta, mutta vuorojen karsimisen jälkeen venyisi lähes viiteen. |
Vieras |
#325.05.2016 19:08Opiskelen Hämeenlinnassa ja joskus aikataulut venyvät iltaan asti. Epäreilua, että VR keskittyy tällä tavalla palvelemaan vain suurimpien kaupunkien välisiä yhteyksiä. VR:ä kuitenkin tuetaan myös verorahoilla. Elämää on muuallakin kuin Helsingissä. |
Vieras |
#426.05.2016 15:41Koska VR:n toiminta on mennyt huonoon suuntaan. Junavuorojen vähentäminen on huono homma Hämeenlinnalaisille. Ihan kuin oltaisiin toisen luokan kansalaisia. |
Vieras |
#526.05.2016 15:57Tarvitsen useasti kuukaudessa Hämeenlinna - Helsinki ja Oulu -- Hämeenlinna yhteyttä. Erityisesti Hämeenlinnasta vuororojen vähetessä vahdot menevät monimutkaisiksi ja matka-aika odotuksineen pitenee entisestään. |
Vieras |
#626.05.2016 16:26No kun vituttaa. |
Vieras |
#726.05.2016 16:38Käytämme usein juuri noita poistettavaksi aiottuja vuoroja! |
Vieras |
#826.05.2016 17:37Käyn Helsingissä junalla aamupäiväkokouksissa ja nyt karsitaan käyttämiäni paluuvuoroja Hämeenlinnaan. |
Vieras |
#926.05.2016 18:01Kulku Hämeenlinnasta ja muiltakin välikaupungeista pitää olla kaikkien saatavilla. Nämä nopeat vuorot ei toimi edes nykyisellään, kun jos mistäkin syystä ajetaan asennettua nopeutta tai rata on muuten ylikuormitettu. |
Lissu |
#1026.05.2016 18:11Jos on tarve päästä nopeasti Hesasta Tampereelle, kannattaa lentää / kehittää helikopteriyhteyksiä. |
Vieras |
#1126.05.2016 18:15VR:n suunnitelmissa on lopettaa viimeinen junavuoro Hgistä klo 23:06. Kulttuurin suurkuluttajina on tärkeä, että tämä vuoro säilytetään monen tilaisuuden päättyessä myöhään. |
Vieras |
#1226.05.2016 18:34Hämeenlinnaan tullaan myös Tampereelta ja Helsingistä töihin, kouluun ja kulttuuritapahtumiin verkatehtaalle. Hämeenlinnassa on turvallisuussyistä hidastettava, joten ajansäästö on noin 4 min. Haitat 300 000 asukkaan talousalueelle ovat suuremmat kuin hyödyt. Kaikki Ouluun menevät junat pysähtyvät Kempeleellä vuoden 2016 alusta. Lisäpysähdyksiä ei tule tehdä Hämeenlinnan kustannuksella. Iltajunat ja puol kolmen juna ehtii kyllä pysähtyä täällä. |
Vieras |
#1326.05.2016 18:42Junavuorot elinehto työvoiman liikkuvuudelle. |
Vieras |
#1426.05.2016 18:52Junayhteydet jos mitkä ovat Hämeenlinnan elinvoimalle elintärkeitä! |
Vieras |
#1526.05.2016 20:05Vaikka Helsinki-Tampere-välin matka nopeutuisikin joillakin minuuteilla, muutosten myötä matka-aika esimerkiksi Jyväskylästä Hämeenlinnaan pitenisi ajankohdasta riippuen 30-60 minuutilla. Meitä on Jyväskylän suunnalla esim. useita opiskelijoita, joiden perhe asuu Hämeenlinnassa ja jotka tarvitsevat nopeat kulkuyhteydet kotikaupunkiin. Pitkä matka-aika ja harvassa kulkevat junat ovat kiireiselle ihmiselle todella iso ongelma. |
![]() Anonyymi |
#1626.05.2016 20:27Että autottomat pääsisivät jatkossakin vierailemaan katsomassa omaisiaan sairaalassa Riihimäeltä (bussivuorojakaan ei kulje). |
Vieras |
#1726.05.2016 20:31Olen matkustanut töihin Helsinkiin vuodesta 2008 lähtien. Lähden kotiin 2-3 kertaa viikossa junalla, joka lähtee Helsingistä 14.06. Teen töitä junassakin. Nyt tämä vuoro aiotaan lopettaa!!! Leikkausten ei pitänyt vaikuttaa työmatkalaisiin. No kyllä vaikuttaa ja todella moneen. En ole todellakaan ainoa 14.06 junassa. |
Vieras |
#1827.05.2016 00:21Teatterista Tampereelta pitää päästä kotiin yöksi Hämeenlinnaan. |
Ritvaliisa Leino |
#19 junaliikenne27.05.2016 00:33Miksi päättäjät haluavat käytettävän kulkuneuvoja, jotka saastuttavat eniten? Juna on ekologinen vaihtoehto. Pyydän ministeriltä vastausta. |
Vieras |
#2027.05.2016 01:13Odotan,että vuoroja lisätään,että pääsisi illalla katsomaan näytelmää Helsinkiin yleisillä liikennevälineillä. Ja nuo alkaa vähentää. Saakeli. |
Vieras |
#2127.05.2016 03:20Mielestäni junavuorojen vähentäminen on hämeenlinnalaisten törkeää sorsimista! Adressi on viimeinen keino vaikuttaa, ettei meiltä viedä kaikkea pois. Timo Grön |
Vieras |
#2227.05.2016 03:46Vaikeuttaa liikumista muualle Suomessa ja lentokentän kautta maailmalle. |
Vieras |
#2327.05.2016 04:01Julkista liikenne täytyy kasvattaa, ei supistaa. Ilmastonmuutos on totta. |
Vieras |
#2427.05.2016 04:42Hämeenlinna on tärkeä yhteysväli muillekin kuin Hämeenlinnassa asuville. Sinne ajetaan junalle pitkän matkan takaa maaseutukunnista. Tämä on älytöntä unohtaa Kanta-Häme pois kartalta junayhteyksissä. |
Vieras |
#2527.05.2016 05:58Olen hämeenlinnalainen ja tarvitsen junaa silloin tällöin työmatkoihinkin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45656 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
364 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
189 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
131 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
27 Luotu: 10.07.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
10 Luotu: 05.07.2025