Sävelradion saatava jatkaa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Sävelradion saatava jatkaa.
Henrik Brunholm Espoo |
#126.10.2006 22:50Siis adressi on ihan jees, sillä olen jo neljä (4) vuotta melkein poikkeuksetta iskenyt sävelradion soimaan kun lähden mökille Pälkäneelle ja samaten paluumatkalle. On nimittäin erittäin mukavaa kun ei kesken matkanteon joudu räpeltämään radiota vain siksi että sieltä alkaa tulemaaan ärsyttävää musaa. Eli sävelradion musiikin profiili maistuu mulle ja juuri sen takia valitsen sen joka päivä myös kuultavakseni töistä kotiin ajaessani. Ja lisäksi on ihan kivaa työpäivän päätteeksi joskus osallistua (tai ainakin yrittää osallistua)johonkin leikkimieliseen kisaan. Tällä kommentillani tahdon sanoa sen että Liikenne- ja viestintäministeriö on onnistunut löytämään jonkun todella pimeän ja syvältä tulevan (ilmeisesti Erkko menevän) porsaanreiän kun ovat päätyneet siihen tulokseen että sävelradiolla ei olisi tarpeeksi kuuntelioita, vaan se tulee lopettaa tarpeettomana. Itse olen löytänyt vain yhden lähes yhtä hyvän kanavan ja se on ylen aikainen. Mutta siinäkin on se ikävä puoli että sen kuuluvuus loppuu Riihimäen jälkeen ja ohjelman tarjonta rajoittuu kello 6,00 - 17,30 väliin. |
Timo Saari Turku |
#230.10.2006 18:06Sävelradiosta tulee hienoa musiikkia, ja autonkuljettajana kuuntelen mielelläni sävelradiota. Mielestäni jokin muu kanava voitaisiin heittää romukoppaan. Tosin näin Turkulaisena välillä kuuntelen uutisia omalta paikkakunnalta, mutta musiikkia en. Sävelradion juontajat ovat taitavia, heitä kuuntelen mielellään. Naisjuontajien sekä miesjuontajien äänet ja huumori sopii korvilleni täydellisesti. Radion kuuntelu minulla rajoittuu vain arkipäiviin, eli en oikein tiedä mitä viikonloppuina kuuluu eri kanavilta. Haeskelin sävelradion nettisivustoilta henkilökunnan kuvia mutta en löytänyt, mutta ei ihme sillä nörtin vikaa ei minussa olekkaan. Sävelradiota ei saa lopettaa!!!!!! |
Antti Pesonen Kuopio |
#312.11.2006 02:24Ei vitussa xD xD |
Joonas Karhula Helsinki |
#420.11.2006 22:07sävelradion lopettaminen on vähintään oikein. Kun ihmiset ei sitä enää kuuntele niin henkirikoksien määrä vähenee puolella. Mielestäni se on mahtava uhraus rikollisuuden pienentämisen vuoksi. |
Katja Lindell Hyvinkää |
#526.11.2006 18:49Liikenne- ja viestintäministeriö on todennut että Sävelradion (muka) minimaalinen kuuntelijakunta koostuu pääosin yli keski-ikäisistä henkilöistä. Mielenkiintoni heräsi; koska ja missä tällainen galluppi on tehty? Minä ja ystäväni kun kuuntelemme Sävelradiota, emmekä ole iältämme kuin vaivaiset 20-30 vuotta. Kai se "aikuinen musiikkimaku" voi olla 24-vuotiaallakin? Toinen jännä seikka; Kuinka moni yli 55000:sta nettiadressin allekirjoittaneesta on ylittänyt keski-iän? Prosentti on varmasti huima... |
Petra Kauppi Tampere |
#601.12.2006 14:12Täällä on myös yksi hyvin paljon alle keski-ikäinen, joka kuuntelee mieluiten juuri Sävelradiota, koska musiikki on ehdottomasti parasta. Olisivat lopettaneet mieluummin jonkun Novan tai Iskelmän, jotka soittavat ihan järkyttävää musiikkia ja vielä toistavat noin 20 samaa kappaletta koko päivän. Jos niin kuitenkin on ettei enää saa kuunnella tuota mahtavaa kanavaa, niin ISO KIITOS TEILLE SINNE SÄVELRADIOON! |
Osmo Julin Puumala |
#702.12.2006 02:25Itse olen keski-ikäinen ja kuunnellut sävelradiota vuosia ja rehellisesti on sanottava, että autossa, kotona, aina kun radion aukaisee sävelradion taajuudella, ei ole tullut koskaan mieli etsiä toista radiokanavaa. Kun työpaineet ovat synkentäneet mielen, sävelradio on auttanut unohtamaan. Kun on tuntunut, että ei enää jaksa, sävelradion toimittajien höpinät ovat uskomattoman hyviä ja aina piristäneet mieltä ja vielä päälle hyvä musiikki. Kun yöllä ei ole saanut unta, on voinut laittaa sävelradion soimaan ja hyvä musiikki on vienyt unten maille, paitsi, ei tänään, koska sävelradio loppuu. Nyt on pakko kuunnella päivät+yöt, nämä viimeiset päivät. Sävelradion viimeisen päivän, viimeisen tunnin, nauhoitan lähetyksen,(sanokoon teosto mitä tahansa) ihan muistoksi jälkipolville, periaatteella "kuunnelkaa, kunnon juontoja+musiikkia ja muistakaa, millaista musiikkia/juontoja voi olla ja muistakaa, millaisia päätöksiä tekee Liikenne- ja viestintäministeriö". Vuoden vaihtuessa voin sulkea radion ja heittää sen kierrätykseen, ei sieltä tule enää mulle mitään. Toimittajat/aiheet/haastattelut/musiikki/ kaikki aivan liian hyvää ollakseen totta. Ilmeisesti tämän takia sävelradio pitää lopettaa, ei näköjään tässä maassa saa olla mitään hyvää ohjelmatarjontaa. Silti, kiitos Teille, Sävelradion porukka, upeista vuosista, uskomattomista musiikkielämyksistä ja mielettömän hyvistä juontajista! Ikävä tulee, oikeestaan on jo. T:Osmo Julin |
Jussi Jokinen JKL MLK |
#808.12.2006 20:06loppuu samalla tavalla kuin radio city, ei voi mitää. kiitos vaan Susanna Huovinen |
Mika Mustalahti Helsinki |
#912.12.2006 15:00Aivan sietämätön tilanne, kun valtion byrokraatit saavat mielensä mukaan lynkata radiokanavia piittaamatta tuottajien ja kuulijoiden mielipiteestä. Parempi olisi antaa lähetystaajuudet huutokauppaan. Ne toimijat jotka ovat valmiita maksamaan riittävästi sopivasta taajuuskaistasta, saisivat jatkaa toimintaansa. Jos joku uusi toimija tarjoaa lähetystaajuudesta enemmän kuin vanhat toimijat, se saisi aloittaa toiminnan. Helppoa ja yksinkertaista, eikä tarvita virkamiestä miettimään onko radiokanavalla nyt riittävästi kuulijoita yms. |
jenna pietarinen mikkeli |
#1015.12.2006 11:21ei pitäisi jatkaa koska se on niin paska radio kanava itse kuuntelen sitä erittäin harvoin... |
Jokke Hömppänen Helsinki |
#1122.12.2006 15:41En laita nimeä , koska se on niin huono radiokanava. |
Marie M***r - |
#1222.12.2006 18:24Tasapuolisuuden nimessä pitäisi Radio Citynkin jatkaa ja kaikkien joille ei myönnetty lupaa. Huoh, mitäs siitä sitten tulisikaan? |
asd asdasd hollola |
#1305.01.2007 16:14SÄVELRADIO ON MAAILMAN HUONOIN KANAVA. ON VAIN OIKEIN ETTÄ SE LOPETETAAN. TOIVON, ETTÄ ADRESSI KATOAA BITTIAVARUUTEEN IKUISIKSI AJOIKSI EIKÄ KOSKAAN PALAA TAKAISIN , KIITOS. |
asd asdasd hollola |
#1405.01.2007 16:14Kun ihmiset ei sitä enää kuuntele niin henkirikoksien määrä vähenee puolella. Mielestäni se on mahtava uhraus rikollisuuden pienentämisen vuoksi. <--- ASIAA <3 |
Olli Markkanen Viitasaari |
#1514.01.2007 00:03Sävelradio pois tuleepahan Suomesta mukavampi paikka asua! Ja sova ynnä samalla myös Nova yms. paskaset radiot pois! |
Vieras |
#1716.03.2012 20:10dupa mine cine ar vrea sa invete in limba maghiara sa mearga in ungaria si sa studieze in limba materna pana ce ii iasa pe oghi sau pe unde o vrea el. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
27.08.2012 06:15- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
24.12.2012 08:38- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.01.2013 07:35- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
munaman |
#21 Sävelradiolle toimilupa11.10.2013 18:56Sävelradio ei olisi saanut lopettaa, Toivottavasti toimilupa saadaan vielä joskus. Kiitos!, jos toimilupa tulee. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
13.04.2014 19:01- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
13.04.2014 19:01- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
13.04.2014 19:01- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
13.04.2014 19:01- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45665 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
365 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2321 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
251 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
191 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025