Kyselyt / Tulisiko valtion leikata menoja? / Kommentit


Vieras

#1

02.08.2013 07:36

Valtion menoista vähentäisen erilaiseen mainontaan menevät kulut eli turhan rahankulutuksen.

Mielestäni valtio on vähentänyt valtion menoja lähinnä henkilökunnan vähentämisenä ja sijoittanut rahaa mm. internetin käytön yleistämisenä, kuten verohallinto eli kansalaisten on yhä vaikeampaa saada yhteyttä kongreettisesti virkamiehiin.

Toisaalta vaikuttaa, että ihmisläheisyys on kadonnut, koska tilalle on tullut lukittuja ovia eli on kuin virkamiehet olisi suojattuja olentoja eli on kaksi eri maailmaa. Valtion virkakoneisto on eräänlainen internetin välityksellä toimiva harmaa yksikkö, jolla ei ole enään kasvoja lainkaan.

Suomi on pieni valtio, joten tilanne on aika käsittämätön varsinkin etelä-Suomessa. On todennäköisesti käsitetty terrori vaarat väärin ja on totta, että mitä suljetummaksi jokin järjestelmä tulee sen vähemmän siellä suljetussa lukkojen takana olevassa työntekijässä on oikeasti käsitystä todellisista kansalaisista eli väärien päätösten ja neuvojen antaminen on helpompaa kun se ei ole julkista ja avointa palvelua.

Toisaalta on rikastettu tiettyjä tietokone ohjelmien tekijöitä eli valtion virkamiesten on täytynyt olla jotenkin tietämättömiä tietokoneohjelmien tekemisestä on heitetty rahaa hukkaan, vaikka ohjelmien teko ei ole kauhean vaikeaa lähinnä salaustekniikan turvallisuus on ongelma. Mielestäni tietokoneohjelmien ja web sivustojen tekemiseen käytetyt eri kielet ovat yhtä vaikeita kuin tavallisten kielienkin opiskelu, joten jos osaa kieliä niin oppii myös ohjelmoimaan ja käyttämään ohjelmia. Tosin tuntuu siltä datanomina, että opettajisto ei osaa opettaa tätä niinkuin vieraita kieliä opetetaan eli tähän kannattaisi kyllä kiinnittää huomiota.



Vieras

#2

06.09.2013 18:19

Kyllä. Valtio voisi keventää raskasta hallinto-organisaatiota ja alkaa vaatia koneistoltaan yksityisen sektorin työtehoa.

Vieras

#3

07.09.2013 06:33

Ministeri virkoja pois 11 kpl, puoluetuet pois, ja kansanedustajien palkkiot pois sekä palkkojen jäädytys 2kk ajan

Vieras

#4

08.10.2013 14:45

Juuri valtion humpuukkimenoja
Verotus

#5 Re:

05.12.2013 10:58

#2: - Osuustoimintaiset yritykset maksavat verovapaita korkoja talletuksille. Olisi syytä selvittää kuika paljon valtio ja kunnat menettävät vuosittain verotuloja ns veroparatiisit. Lopetetaanko veroparatiisi-osuustoiminta ?

 


Vieras

#6 Re: Re:

06.12.2013 18:32

#5: Verotus - Re: KYLLÄ KYLLÄ

 

korruptio

#7 Re: Re:

09.12.2013 18:56

#5: Verotus - Re: Samalla kutkettäisiin korruptiota kun osuustoiminta- liikkeet lopetettaisiin.

 


Vieras

#8

07.01.2014 19:44

EU:n jäsenmaksut ja EMU-maiden tukeminen pois, oman kansan tukia lisättävä!

Vieras

#9

10.01.2014 15:17

Leikkaukset koskee mielenterveys hoitoa, eläkeläisiä ja opiskelijoita.

Vieras

#10

11.01.2014 17:39

Kansanedustajien palkoista ja luontaiseduista.

Vieras

#11

13.01.2014 01:34

henkilöstökustannuksia

Vieras

#12

16.01.2014 21:10

Asemenoja ja suuryrityksille, pankeille maksettavia tukia pitää leikata mutta mm. erikoisterveydenhoito on siirrettävä kokonaan valtion rahoitettavaksi ja määrärahoja kulttuuriin, liikuntaan, koulutukseen, todelliseen tutkimukseen, kuntien valtionapuihin nostaa.

Vieras

#13 Re:

18.01.2014 21:24

#12: - Mitenkäs maa- ja metsätalouden lukemattomat tukiaiset ja maailman kalleimmat elintarvikkeiden hinnat tukiaisista huolimatta ?

 


Vieras

#14

02.02.2014 10:08

valtion olisi hyvä aloittaa menojen leikkaaminen kansanedustajien ylisuurista palkoista
Järkiperäistäjä

#15

19.02.2014 12:57

Kaikenlainen ihmisten valvonta ja toimnnan rajoittaminen on AINA turha menoerä. Poliisin määrärahoja tulee karsia jotta osaavat keskittyä oikeisiin rikoksiin "nettirasistien" vainoamisen sijaan.

Vankiloiden ei tarvitse olla 4 tähden hotelleja. Toisaalta sinne ei tarvitse joutua ollenkaan mistään huumeiden myynnin tai rattijuopumuksen tasoisista asioista.

Henkiseen väkivaltaan ja netti- ja koulukiusaamiseen on puututtava nykyistä ankarammin, koska meillä lähetetään joka vuosi työkyvyttömyyseläkkeelle kiusauksen takia hermoraunioiksi ajettuja kun se on saanut jatkua tarpeeksi pitkään. Ehdoton vankeus käytttöön tällaisista rikoksista toisen ihmisen henkistä koskemattomuuta vastaan.

Ihmiselle on annettava vapaus kehittää itseään itse itselleen parhaiksi katsomillaan tavoilla ja täten opiskella sitä mitä tahtoo ilman että jotkut epävarmat ennusteet siitä miltä elinekeinoelämä tulee näyttämään 10 vuoden päästä häntä rajoittavat. Tämä on käytössä mm. Saksassa ja Ruotsissa ja molemmilla menee taloudellisesti suomea paremmin, mistähän johtuisi. Opiskelemaan pääsemättömyys johtaa usein pummiuteen, sekö on parempi sitten.

Yleensäkin tarvitaan lisää vapauksia yksilöille päättää omista asioistaan. Se ei ole koskaan keneltäkään pois. Tiedän tapauksen joka on päätynyt pitkäaikaistyöttömäksi sen vuoksi, että ei saanut hoitoa terveysongelmaansa yhteiskunnan piikkiin - lasku yhteiskunnalle työkyvyttömyydestä oli moninkertainen suhteessa siihen mitä hoidot olisivat maksaneet.

Perustulo käyttöön (sisältyy edelliseen kyllä, mutta pitää erikseen mainita, koska yksin KELAn osuus julkisista menoista on aivan käsittämätön.)

Siinä nyt muutama ehdotus joilla päästään aika pitkälle. Jos ehdotuksille ei korvaa lotkauteta emme voi sanoa itseämme sivistyneeksi kansakunnaksi.

Vieras

#16

20.03.2014 18:02

Leikataan menoja, mutta jostain muualta kuin peruskouluista ja toisenasteen opinahjoista!!!
JUIPPIIII!!!!!!

#17

27.03.2014 08:22

Leikkaisivat omista palkoistaan, ei tartte lapsilisiin, työttömyystukiin sun muihin kajota. Saati sitten keskitulosten palkkoihin kajoominen... Hajoo pää tässä Suomessa!

Vieras

#18

07.05.2014 19:06

Ei saa leikata kansalaisiain suunattuja menoja. Pitä leikata menoja eduskuntaan (puolittaa!) puolue toimintaan ym eri bla-bla järjestöissä
Edusk puolitettava

#19 Re:

07.05.2014 19:10

#3: -

Hyvä! Eduskunta (+avustajat) puolitettava, ru kielen ylläpitäminen ym. säästöt. Valitettavasti kun katsoo TVtä niin "herrat" eivät kuulee kansan ääntä ja Vennamoa ei enää ole,,,


Vieras

#20

03.06.2014 08:04

EU:n jäsenmaksut pois budjetista!

Vieras

#21 Re:

06.06.2014 10:06

#20: - OIKEIN!!!

 


Vieras

#22

07.08.2014 06:15

Menoja ei tule leikata pienituloisimpien kustannuksella.

Vieras

#23

04.10.2014 09:28

Aloitetaan eduskunnan palkoista.

Vieras

#24

04.10.2014 19:10

Tuulivoiman tukeminen suomen taloudellinen tilanne huomioonottaen olisi järkevää invstoida rahat tärkempään asiaan

Vieras

#25

04.10.2014 20:53

Eduskunta 100 edustajaa, apulaiset ja ns.valtion elätit pois sieltä. Sekö 490.000 ns. jäsenkirja elätit pois valtiolta ja kunnista. Kunnan elettävä vain omilla tuloilla muuten kaatukoon. Suomalaiset elää omillaan ja ulkolaiset ns. elätit elää nyt suomalaisten veroilla. Pitää olla päinvastoin, hyväksyn vain töihin tulevat ulkolaiset.