Susien vierailut asuintaajamissa loputtava

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Susien vierailut asuintaajamissa loputtava.

Niina Vesala
Kalanti

#1 sudet pois asutusalueelta

03.02.2009 14:29

Olen myös sitä mieltä ettei suden paikka ole asutusalueella.
Metsässä saisivat olla mutta nyt ne ovat jo liikaa asunalueilla ja talojen pihalla.
Kalannissa on myös nähty susia tosi lähellä meidän kotia.
Pelko minulla on niin iso etten uskalla lapsiani antaa olla omalla pihallakaan ilman etten minä ole vahtimassa.Toivon että pystyisimme hiukan vaikuttamaan päätösten tekoihin tällä adressilla.
Laura Mikkola
Kouvola

#2 Huoh.

03.02.2009 20:00

Miksiköhän ne susit sinne ihmisten asuinalueille eksyvät? Koska ihmisiä on niin liikaa, että ne valtaavat kaikki susien luontaiset elinympäristöt ja susien elinalueet vain pienenevät kokoajan. Ei susi sitä käsitä, että se ei saa mennä sinne, missä sen koti ennen oli, koska joku iki-ihana lapsiperhe on sen vallannut. Adressin tekijä on hyvä ja menee metsään neuvomaan niille susille, että siellä pitää pysyä, eikä ihmisten alueille saa tulla. Mitä luulette tällä adressilla saavuttavanne, luuletteko, että sudet nyt sitten lukevat tämän ja tajuavat pysyä poissa?
Iiro Wasen
Turku

#3 adressin tekijälle

03.02.2009 20:32

"Susien luontaisilta asuinalueilta susi on levinnyt lähelle asutustaajamia, joissa ne verottavat koti- ja hyötyeläimiä. Tämä ei voi olla sallittua eikä sen pitäisi kuulua suden luonnonmukaiseen käyttäytymiseen."

Suden luontainen asuinalue oli joskus kauan sitten jopa sekin alue mitä me kutsumme (kaupungin)keskustaksi, joten me tunkeuduimme niiden alueelle ei toisin päin. Suden luonnonmukainen käyttäytyminen sisältää sille tarpeellisen ruoan metsästäminen. Jos metsästä ei satu sinä päivänä löytymään niin kyllähän se susi mahdollisesti tulee napostelemaan sitä geenimanipuloitua puudelia jonka omistat. Eli sinä et salli niiden syömistä.

"Lapsella tulisi olla oikeus turvallisuuteen myös omassa pihapiirissään ja asuinympäristössään. Tämä toteutuisi, kun luotaisiin turvallinen ympäristö poistamalla ympäristössä olevat vaaratekijät."

En ole eläissäni nähnyt televisiossa enkä lehdessä että jonkun lapsi on joutunut suden suuhun. Kyllähän tietysti olen kuullut että joskus n. 30 vuotta sitten joku lapsi on joutunut suden kitaan. Susi ei ole lähelläkään Suomen suurinta vaaratekijää, joten jos keskittyisimme niihin suurimpiin.

"Kun lailla suojattu peto raatelee kotieläimiämme ja herättää pelkoa lapsissamme, kansalaiset eivät tunne oikeudenmukaisuutta."

Susi ei tule herättämään minkäännäköistä pelkoa kunhan niistä ei kerrota mitään satuja ja minähän Suomen kansalaisena tunnen oikeudenmukaisuutta kun susi jätetään rauhaan.

"Pyydämme myös harkitsemaan EU:n luontodirektiivin soveltuvuutta Lounais-Suomen oloissa. Voiko olla mahdollista, että direktiivi estää itsenäistä maata huolehtimasta omien kansalaistensa turvallisuudesta?"

Saisinko tarkan tekstin tämän tietyn direktiivin säädöksistä?
Niina Vesala
Kalanti

#4 sudet pois asutusalueilta

03.02.2009 21:14

Jatkan tässä nyt juttuani kuin olen lukenut noi kirjoitukset.
Niin ei se kyllä meidän lapsiperheiden ongelma ole yksin kuin sudet tulevat kotipihoille. Kärsivät siitä muutkin ihmiset. Ei se ole hienoa että sudet saavat viedä meiltä ihmisiltä kotieläimiä ja maataloustuottajat eivät voi karjaansa pitää ulkona laitumilla ku sudet käyvät niitä siellä tappamassa. Maataloustuottajilla on elantonsa kiinni mitä heillä on eläimiä ja jos sudet tappavat niitä monta karjasta niin tuottaja kärsii suuret tappiot. Monella on rakkaita lemmikkejä joita haluaa suojella sudeilta ja minä haluan suojella omia lapsiani ja muitten lapsia jotka joutuvat kulkemaan kouluun aamulla pimeässä missä voi vaara vaania.
Michail Jaction
Jurmaa

#5

03.02.2009 21:23

Ei susissa mitään, jos ne oikeasti pelkäisivät ihmisiä. Lapsia on kuollut myös tämä vuonna susien hyökkäyksiin, mm. Venäjällä ja Intiassa. Jos se on siis mahdollista, miksi meidän pitäisi ottaa riski?
Iiro Wasen
Turku

#6 Vesalalle ja Jactionille

03.02.2009 22:19

Jaction:

Kyllä sinulla on pointti mutta unohdat että: Venäjällä on huomattavasti enemmän susia kuin Suomessa ja Intiassa on sitten taas huomattavasti enemmän ihmisiä. Ja tietysti sitaatti on aina hauska olla kun puhutaan siitä että tätä vuotta on kestänyt 1 kuukausi, joten tuo alkaa kuullostaa taas niiltä saduilta, vaikka se onkin mahdollista.


Vesalalle:

TAAS tähän väliin voi kertoa taas nämä kaksi uutisartikkelia Turun Sanomista (en muista kuitenkaan toista pvm:ää, josta olen pahoillani):

"Lähes 60 sikaa löytyi kuolleena Lapualla

Liki 60 sikaa on löytynyt kuolleena Lapuan Tiistenjoella. Ilmoituksen poliisille teki eläinlääkäri viime viikon maanantaina. Osa sioista oli ollut kuolleena jo pitemmän aikaa.
Poliisin mukaan keski-ikäinen mies on pitänyt sikatilaa muutaman vuoden. Poliisi ei toistaiseksi ole tavoittanut miestä. Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena.

-Turun Sanomat, Torstai 7. elokuuta 2008"

Susi pariskunta tappaa ja vahingoittaa 20 lammasta.

Tässä jälkimmäisessä yritetään kuitenkin jälkeenpäin tappaa tätä tiettyä susipariskunta, eikä vain syyttää niitä eläinsuojelurikoksesta(hehe).
M. V.
Kiikoinen

#7

04.02.2009 01:23

"Lapsella tulisi olla oikeus turvallisuuteen myös omassa pihapiirissään ja asuinympäristössään. Tämä toteutuisi, kun luotaisiin turvallinen ympäristö poistamalla ympäristössä olevat vaaratekijät."

Kyllä minäkin sitä ihmettelen kuinka niiden autojen annetaan vapaana liikkua ja tappaa kotieläimiä ja olla vaaraksi lapsille kuin aikuisillekin. Niitä vastaan ei pärjää edes puukolla..
Michail Jaction
Jurmaa

#8

04.02.2009 08:50

Aika pahoja ongelmia niistä susista on tuolla satakunnassa ja Turussa. Teretulemas Sotkamon itäosiin, jossa susia on enemmän kuin autoja. Wasenia kehoitan seuraamaan kansallisia uutiskanavia vaikka internetin välityksellä. Susien hyökkäykset ovat yllättävän yleisiä, tosin jotkut niistä korjataan myöhemmin kulkukoirien tekosiksi. Tappavin osa susia(ja kulkukoiria) on rabies.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

04.02.2009 17:21


Michail Jaction
Jurmaa

#10

04.02.2009 19:31

Joku osti kaupan viimeisen makkarapötkön juuri ennen minua. Saanko siis teurastaa hänet? En. Jos olisin susi, se olisi täysin oikeutettua, niinkö?
Iiro Wasen
Turku

#11 Jactionille

04.02.2009 19:55

Niinhän minä seuraankin uutisia lehdestä eikä ole kuulunut vähään aikaan mitään susista. Muuta kyllä on näkynyt kuten puukotuksia, yliajoja, tuhopolttoihin kuolleita ja sen sellaisia. Ja jos joku ottaa viimeisen makkarapötkön ennen sinua voit aina ostaa jotain muuta. Sudethan syövät sen mikä on lähellä ja tuvallista syödä kun tulee nälkä. Eli susi ei kyynelehtisi naaman edestä menneistä makkaroista vaan ostaisi sen mikä on turvallista ja helppoa ostaa, jos susi olisi kuin ihminen.
Sari Peltonen
Turku

#12 Ja löytyykö vastuunkantajia?

04.02.2009 21:39

Susia asuinalueille halajavien kommentit ovat sen verran koomisia, että niiden on pakko olla provoja.
Epäkohtaan ei saisi kiinnittää huomiota, mikäli jotain muuta ikävähköä asiaa tapahtuu enemmän. Eipä taitaisi tuolla logiikalla yhteiskunta kauaa pyöriä. Ei oikeudessakaan jätetä tuomitsematta moottorisahalla toisen ihmisen hengiltä päästänyttä sillä perusteella, että puukotuksia tapahtuu enemmän.
Totta, moottoritiellä on omat riskinsä. Mutta kotipihallani en salli rekan ajavan satanen mittarissa.
Tietääkseni Suomi-nimisessä maassa sijaitsevissa kunnissa tarjotaan tontteja ja asuntoja myös kehäkolmosen ulkopuolella. Ja vielä ihan asumiseen tarkoitettuja.
Kovin 'aktiivilta' ei tunnu kannan otto: "Hei annetaan sun kotis susille". Aktiivia olisi osallistua vaikka niihin kustannuksiin, joita susista aiheutuu.
Ei kun lompsa auki, ja ilmoitelkaa millä summalla ajattelitte ihan itse osallistua kustannuksiin asianne puolesta. Kortensa kekoon voi kantaa osallistumalla niihin turvatoimiin, joita susien takia on jouduttu tekemään.
Vapaaehtoistyötä riittää tehtäväksi jokaiselle viikonpäivälle.
Asiasta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset ja työ tulisi kantaa asian puolesta rummuttavien ihmisten taholla.
Sitä kutsuttaisiin vastuunkantamiseksi.
Michail Jaction
Jurmaa

#13

04.02.2009 21:41

Kannattaa seurata myös ulkomaalaisia uutislähteitä. Makkarapötkö-jutun pointtina oli suden toiminta tilanteessa, jossa sen normaali ruoka on lopussa: se joko 1. pöllii toiselta makkarapötkön tarvittaessa väkivallalla tai 2. etsii helpompaa saalista. Valitettavasti jälkimmäinen tarkoittaa yleensä karjaa, mutta se voi tarkoittaa myös ihmistä. Makkaraesimerkki oli komentti Honkosen logiikkaan nojaten.
Iiro Wasen
Turku

#14 Jactionille

04.02.2009 22:52

Eli olet sitä mieltä että susilla ei ole ruokaa metsissä? Mistäs tämä saattaa johtua? HMMMMM...? Ja tuohon uutisjuttuun vastasin jo että Venäjällä sattuu olemaan enemmän susia kuin Suomessa ja Intiassa taas on enemmän ihmisiä susien kitaan, joten jos saisin jonkin uutisjutun joka viittaa Suomeen, muuten sanoisin että argumenttisi on heikoilla jäillä.
Johnny Blitzkrieg
Helsinki

#15

05.02.2009 00:08

Entä jos sudet olivatkin siellä ensin? Tietysti saattaa henk.koht. hieman harmittaa jos rasittavat kakaranne päätyvät osaksi ravintoketjua, mutta semmoista elämä on. Kuka käskee asumaan metsässä? Muuta Helsingin keskustaan, siellä en ole vielä susiin törmännyt.
Michail Jaction
Jurmaa

#16

05.02.2009 13:36

1. Susilla on metsässä ruokaa. Ne ovat vain ääliöitä, eivätkä hyödynnä sitä. Viime viikolla löytyi susien tappamat neljä hirveä, mutta eivät syöneet ensimmäistäkään. Olivat vain tappaneet, repineet suolet ulos ja jättäneet siihen. Viime viikolla raatelivat erään kyläläisen lihakarjaa niin, että kolme piti nautaa lopettaa.

2. Se, että sudet tappavat eläimiä huvin vuoksi, mahdollistaa sen että sudet tappavat myös ihmisiä huvin vuoksi. Onneksi näin ei ole käynyt Suomessa, mutta se on täysin mahdollista. Suomessa nimittäin on ihan aikuisten oikeasti susia muuallakin kuin Korkeasaaressa. Ihmisellä on psykologinen ominaisuus, joka estää ongelmien korjaamisen ennen kuin on liian myöhäistä. Sen huomaa, jos menee helsinkiläiseen puistoon. On muuten muutama kani sielläpäin.
Iiro Wasen
Turku

#17 Jactionille

05.02.2009 16:31

1. Sitaatteja, sitaatteja.

2. Ja ihminen ei tapa huvin vuoksi? Ei tietenkään (tihkuu sarkasmia)! Jos satuit huomaamaan että se 60 sikaa tappanut mies ei todellakaan tappanut niitä sikoja vain ravinnokseen. Tiedän että susia on muuallakin kuin Korkeasaaressa. En ole missään vaiheessa väittänyt vastaan ja sehän on hyvä niin.
Michail Jaction
Jurmaa

#18

05.02.2009 17:30

1. Lue lehtiä. Vaikkapa Lapin Kansaa, Savon Sanomia tms. muidenkin paikkakuntien kuin Helsingin ja Turun asioista kertovaa lehteä. Tai muuta itse tänne asumaan.

2. Tappoiko mies itse ne siat vai jättikö hän ne vain hoitamatta?

3. Se, että Suomessa on jopa satoja ihmisten kimppuun mahdollisesti hyökkääviä susia on mielestäni kaikkea muuta kuin hyvä niin.
Kristine von Denffer
Puolanka

#19 Jactonille ja Wasenille

05.02.2009 17:38


Hoi!

Olette molemmat oikeassa. Rauha. Susirauha. ;D

Jos sudet ovat tappaneet 3 hirveä ja jättäneet ne syömättä, niitä on jokin asia häirinnyt, esim. Lapin lennoston hornet-hävittäjä tai ihmisten lähestyminen moottorikelkoilla. Kyllä ne palaisivat varmasti haaskoilleen, kun rauha laskeutuu erämaahan, näin se vain on. Mutta kun sitä 'luonnonrauhaa' ei ole juurikaan enää missään, ei susille eikä immeisille, Tulossa on btw direktiivi, joka rajaa luonnonrauha-käsitettä ankarasti: lähin yleinen tie vähintään 10 km:n päässä, ei minkään sortin koneita eitkä moottoreita 10 km:n säteellä, puhumattakaan teollisuudesta. - Ai anteeksi, eksyin sivuraiteelle.

Sudet eivät ole mikään potentiaalinenkaan uhka ihmisille tänään. En kyllä silti päästäisi puolustuskyvytöntä lasta yksin koulutielle siellä missä susia liikkuu. Ihan vain varmuuden vuoksi. Enkä pitäisi koiraani (ellei ole iso esim. laumanvartija) kytkettynä pihamaalla 'houkutuslintuna' - nälkä tekee rohkeaksi! Toisaalta, mielestäni metsästykseen kuuluu sekin, että koira joskus häviää suden suuhun, tai ilveksen tai muuten löytää autuaammat metsästysmaat...

t. Jänkhäeläjä Askasta

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

08.02.2009 03:49


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

08.02.2009 04:01


Michail Jaction
Jurmaa

#22

08.02.2009 08:32

Wolves in Russia, kirjoittanut Will Graves. Kannattaa lukaista. Kirja kertoo Venäjän susista, jotka aika-ajoin pistäytyvät myös Suomen puolella. Eikö sinulla Österlund ollut minkäänlaisia lähteitä tietoihisi?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

08.02.2009 13:29


Michail Jaction
Jurmaa

#24

08.02.2009 15:13

Suomessa on ollut varmasti ihmisen tappaneita susia kuluneen vuosisadan aikana, tosin vain väliaikaisesti, eivätkä ne onneksi ole hyökänneet kenenkään kimppuun. Venäjällä niitä on, ja ne pistäytyvät välillä Suomen puolella.
Taina Jokinen
Laitila

#25 ajattelemisen aihetta

10.02.2009 21:44

Asun taajamassa, mutta ymmärrän oikein hyvin pienten koululaisten vanhempien huolen sivukylissä jossa lapset kulkevat koulumatkan yksin tai menevät tien varteen odottamaan esim linja-autokyytiä kouluun. Jos ei ole mahdollisuutta itse kuljettaa lasta kouluun (kaikilla ei ole, on esim. hankalat työajat) ja joutuisin laittamaan lapseni tien varteen talvipimeällä yksikseen niin suunnaton olisi huoleni määrä! Puolesta puhujilla ei luultavasti ole lapsia tai sitten asutaan kaupunkien lähiöissä niin asia ei ehkä tunnu niin todelliselta? Näin ei ollut omassa lapsuudessani vaikka asuimme ihan "metsässä", mutta koskaan ei sentään susia pelätty! Mietin tässä vaan, että jos oikeasti jotain tapahtuisi niin vieläkö nämä susien puolustajat olisivat yhtä lailla valmiina esittämään näitä "ei susi nyt mitään tee" -puheenvuorojaan ja tietysti omalla nimellään varustettuina? Sitäkin mietin, miksi ihmeessä susi sitten piti lähestulkoon hävittää näiltä alueilta sadaksi vuodeksi jos sille kerran on tilaa eikä siitä ole mitään haittaa tai vaaraa kenellekään?