Adressit.com

Ilotulitteiden myyminen sallituksi vasta aattona

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ilotulitteiden myyminen sallituksi vasta aattona.

Michail Jaction
Jurmaa

#1

02.01.2009 12:43

Millä tahansa esineellä voi aiheuttaa halutessaan vahinkoa. Meteliä saa aikaan muutenkin kuin tulitteilla. Metelöinti ei haittaa mikäli juhlii itsekin mukana. Ilotulitteita saa myydä n. viikko ennen uutta vuotta, ja suurin osa väärinkäytöstä tapahtuu tuon viikon aikana. Jäljelle jää vain 51 paukutonta viikkoa vuodessa. On se kamalaa.
Tea Karjalainen
Adressin tekijä

#2 Jep jep

02.01.2009 18:29

Kyse myös vandalismista mitä raketeilla harjoitetaan. Ammutaan tahallaan päin ihmisjoukkoihin tai rakennuksiin. Helsingissä päiväkotipalo, urheiluhallin palo, Orivedellä koulun palo etc. Mitä metelistä näin aikuisen kannalta, aina voi mennä mökille meidän tapauksessa. Mutta entä koirat ja lapset jotka pelästyvät äkillisiä ääniä? Muutaman ihmisen häiriköinnin vuoksi joutuu toiset suunnittelemaan elämänsä uudelleen, ei pahimmillaan voi viedä koiraa viikkoon ulos tai käydä pienten lasten kanssa lähi ostarilla, kun nuoriso ampuu kohti raketeillaan!

Onhan se halpaa polttaa muutama Helsingin betonirumilus ja rakentaa se uudestaan. Verovaroistahan ne loppujen lopuksi maksetaan, miksi siis tällainen käytös rakettien kanssa pitää sallia? Niin, ja kovasti puhutaan ilmaston muutoksesta ja eettisistä valinnoista. Monet näistä raketeista valmistetaan Kiinassa, jossa työsuojelua ei tunneta ja lapset kasaa ruutitynnyreitä länsimaiseen kerskakulutukseen. Rakettien ampuminen myös huonontaa hetkellisesti ilmanlaatua sekä lentokuljetuksina lisä rasitteita ilmastolle.

Todella paljon parempi ratkaisu olisi se, että ammattilaiset järjestäisivät paukuttelutilaisuuden eikä humalapäiset sekopäät jotka eivät enää tiedä mihin suuntaan pitää ampua ja miten raketti laitetaan... Kannatan täyskieltoa, mutta realistina uskon ettei niin käy.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

09.01.2009 11:33


Tea Karjalainen
Adressin tekijä

#4 henkkarit samalla perusteella kuin kaljasta

13.01.2009 20:13

Tällä hetkellä rakettienmyyjällä ei ole mitään velvollisuutta tarkastaa henkilöllisyyttä iän suhteen ja nehän ovat kiellettyjä alle 18-v. Kun esim alkoholi ja tupakkamyynnissä aina kun epäilee henkilön olevan nuoren, pitää tarkistaa henkilöllisyys. Eli kun menet tiskille ja näytät tarpeeksi vanhalta vaikka olisitkin vain 15 saat ostaa raketit... Että silleen ainakin tuossa viereisen kaupan rakettimyyntipisteessä. Sama juttuhan on kaljan kanssa. Tosin nyt tiukennetaan kaupan osalta, kun muutama myyntipiste menettänyt alkoholin myyntiluvan. Eivät uskalla enää riskeerata ja kouluttavat henkilöstöään tarkistamaan henkilöllisyyttä muulloinkin aivan selvissä tapauksissa.

Silloin joskus nuoruusvuosina kun olin kaupantätinä, niin oli kaikenmaailman henkilöllisyyspaperikopioita... Kaikkeahan voi rikkoa ja kiertää, mutta tietty omavalvonta myyjältä, on eettistäkin ajattelukantaa. Nykyajan mentaliteetti tuntuu olevan mulle kaikki heti. Eli ei piitata säännöksistä (ikärajoista myyntitilanteessa) koska halutaan paljon rahaa suuremman myynnin avulla. Ahneus vähentää kovasti kontrollia.

Lapsista ja nuorista olen hiukan huolissani, kun eivät ymmärrä mitä tuhoa voi isosta paukusta tulla. Siinä voi mennä terveys, rakennuspalot ovat vaan rahaa.
Michail Jaction
Jurmaa

#5

13.01.2009 21:30

Polkupyörälläkin saa itsensä tarvittaessa liikuntakyvyttömäksi loppuiäkseen. Pitäisikö pyöräilyyn siis olla ajotutkinto ja koulutusta sekä kieltää ne alle 18 vuotiailta?
Petri Pirskanen
Kuopio

#6 voivoi

18.02.2009 14:23

Minkäs sille mahtaa os joku Tyhmä ampuu itseään silmään.

Mieti mitä kirjoitat. Ajattele minkälaiset jonot kauppoihin tulisi jos vasta aattona myytäisiin ilotulitteita
Mia .
Neljäntuulentie

#7 näinn on

19.02.2009 10:54

Ilotulitteet ovat very Ihania <3