KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Vastaus
"Nimimerkkien kirjoitukset jätän omaan arvoonsa."
Ari, mistä tiedät olenko oikeasti Maija Niemi vai Antero Mertanen? Mistä mekään tiedämme, oletko oikeasti Ari Sandberg vai wannabe Sandberg? En näe mitään pohjaa tuolla pointillasi jättää nimimerkkien kirjoitukset omaan arvoonsa.
Vastaatko nyt minulle, kun esiinnyn nimellä vai jätätkö vastaamatta, kun otin tämän puheeksi? Riittääkö se perusteluiksi sinulle, etten ole kuka väitän olevani, koska julkisesti nimellä kirjoittaen heitin ilmoille tämmöisen ajatuksen siitä, ettei nimellä kirjoittaminen takaa yhtään sen enempää kuin nimimerkillä.
Kisu ry:n rahankäytöstä ja - keräyksestä
#2896: - Re: Re: Re: hah hah Inka
Hei nimimerkki vieras,
Minulle informoitiin, että olet huolestunut Kisu ry:n lahjoitusrahojen käytöstä tai niiden keräämisestä. Tämä on täysin ymmärettävää, sillä nykyään monet tahot yrittävät käyttää hyväkseen ihmisten hyvää tahtoa. Toivon, että voisin Kisun puheenjohtajana selventää sinulle tosiasioita Kisusta yhdistyksenä, ettei sinun tarvitse elää huolestuneena. Toivon myös, että adressin tekijä antaa minulle tähän mahdollisuuden, vaikka tämä adressi ei käsittele Kisu ry:tä vaan KKY:tä.
Kissojen suojelu - Kisu ry. ei kerää lahjoituksia yksityisten henkilöiden kautta. Miten se olisi edes mahdollista rahankeräyslaissa? Olisi realistista ymmärtää, että ei tämän adressin puitteissa voi kukaan vastata kommenteista, joita saa esittää kuka vain. Sen ymmärtää kuka tahansa aivoillaan ajatteleva ihminen. Tässä tapauksessa JOKU tuntematon kirjoittaja totesi, että kissoille menee rahat paremmin ohjaamalle ne kolmelle Kisussa toimivalle ihmiselle. Heidät henkilökohtaisesti tuntien uskon, että lahjoitus menisi varmasti perille kokonaisuudessaan joka tapauksessa. Tämä kirjoittaja varmasti tarkoitti hyvää ei siinä mitään, mutta tämä ei ole siltikään suositeltu tapa, koska lahjoittaminen on helpompaa muilla tavoilla. Lisäksi uskon, että nämä henkilöt eivät haluaisi ottaa rahaa tällä tavalla vastaan. Juuri siksi, että sitten herää epäilyksiä ihmisissä, jotka eivät ikinä ole nähneet toimintaamme. Näiden mainittujen taloudessa menee hurjan paljon enemmän rahaa kissojen auttamiseen, kuin he miltään taholta apua saavat. Osaan tämän kertoa, koska olen Annikan puoliso.
Tiedän, että eräät hyvät ihmiset ovat haastaneet ystäviään lahjoittamaan rahaa Kisulle suoraan yhdistyksen tilille. He eivät olleet nämä edellä mainitut. Huomasin sen olevan tehty vanhaan kunnon sävellahja henkeen. Tätä ei kai voi pitää moitittavana ja se oli itseasiassa loistava esimerkki spontaanista auttamisesta ja eläinrakkaasta sydämestä. Eihän tämä sinustakaan ole arveluttavaa?
Kisu ry:lle on myönnetty keräyslupa 21.12 hädänalaisten kissojen auttamiseen Pirkanmaan poliisilaitoksen alueella. Ennen tätä lupaa varainhankintamme koostui jäsenmaksuista, myyjäisistä ja spontaaneista lahjoituksista. Spontaani lahjoitus on siis sellainen, jossa lahjoittaja kysyy, miten voisi lahjoittaa yhdistykselle ja yhdistys kertoo sitten esimerkiksi tilinumeron. Ilman lupaa yhdistys ei saa vedota yleisöön lahjoituksen saamiseksi. (rahankeräyslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060255).
Testamenttien kohdalla olemme täysin samalla viivalla kuin KKY. Meillä on samanlaiset säännöt asiassa ja molemmat ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. En ymmärrä kirjoittajan tulkintaa, että yhdistykset jotenkin tässä eroaisivat toisistaan. Pyytäisin tästä vielä selvennystä. Jos yhdistyksen kautta kissoille testamentti osoitetaan, on kyseessä niin hieno ja jalo teko kissojen hyväksi, että olisin sanaton kunnioituksesta.
Kissojen suojelu yhdistyksen siemen on versonut tilanteesta, jossa joukko aktiivisia kissojen auttajia kyllästyi salailuun, painostukseen ja hiljentämiseen. Kisu perustettiin tekemään kaiken avoimesti. Tämä oli kirkkaana mielessä kaikilla perustamiskokouksessa. Siksi:
-Kisuun saa liittyä kaikki, jotka eivät omaa eläinsuojelullisesti epäilyttävää taustaa ja hyväksyvät yhdistyksen säännöt. Mitään muita vaatimuksia ei esitetä.
-Kisun hallituksen kokouksiin kutsutaan kaikki toimihenkilöt automaattisesti.
-Hallituksen kokouksiin saa osallistua jäsen niin halutessaan.
- Hallituksen päätökset ovat avoimia ja yritämme saada ne tulevaisuudessa paremmin vielä näkyviin
-Kisuun on yritetty luoda kanavat, joilla on helppo meitä lähestyä ja kysyä suoraan. www.Kissojensuojelu.fi ,facebookissa 2 sivua, email yhdistykselle sekä henkilökohtaiset emailit ja puhelinnumerot. Itseasiassa meihin saa helpommin yhteyttä kuin lukuisiin viranomaisiin.
-Tärkeimpänä. Kaikki Kisun perustoiminnot ovat läpinäkyviä. Jokainen kauttamme kulkeva kissan tausta ja meidän tekemä työ on pyydettäessä näytettävissä. Ainoa mikä ei ole läpinäkyvä on, henkilötiedot keneltä kissa on tullut ja kenelle se on mennyt. Tämä on suojattu henkilötietolain takia. Jos molemmat tahot haluavat ottaa yhteyttä toisiinsa, niin sitten voimme senkin järjestää. Myös tieto jokaisesta sentistä rahaa, jonka olemme käyttäneet, on näytettävissä. Itseasiassa keräysluvan saatuamme, tulemme julkaisemaan välitilinpäätöksen, joka tehtiin keräyslupaa varten JA jokaisen tilinpäätöksen toimintavuoden jälkeen. Nyt sivuillamme on näkyvissä vain tärkeimmät tiedot tilinpäätöksestä, koska teemme sivuille isompia muutoksia.
Kisun yksi kantavista ajatuksista on pitää välit kunnossa kaikkiin tahoihin. Me yhdistyksenä haluamme, että voisimme kaikki toimia yhdessä niin viranomaiset, kuin vapaaehtoiset. Ilman sitä emme koskaan saa ratkaistua sitä asiaa, miksi Kisu perustettiin. Kisu on yhdistyksenä auttanut jopa KKY:tä eräiden kissojen kohdalla, vaikka tämänkin adressin pohjalta voisi toisin ajatella.Tulemme myös jatkossa auttamaan, jos ikinä mahdollista. Muuhun KKY:n toimintaan en halua ottaa kantaa Kisun puheenjohtajana, sillä se ei ole minun tehtäväni. Kisu ry. ei puutu muitten tekemiseen, paitsi jos ne olisivat eläinsuojelullisesti rikollisia. Kisussa me emme voisi kuvitellakaan, että aloittaisimme kikkailemaan millään arveluttavalla, koska se tuhoaisi perusajatuksemme. Tällä viittaan siis esittämääsi epäilyyn, en KKYn tilanteeseen.
Kisu on kissojen suojelu yhdistys. Nimikin sen kertoo. :-) Tervetuloa tutustumaan toimintaamme vaikka minun kanssani. Soita ja katsotaan kaikki läpi. Vaihtoehtoisesti käytä tilaisuus hyväksi esittää ehdotuksia, kuinka parannamme läpinäkyvyyttä, ettei sinun tai kenenkään muun tarvitse arvella enempää. Saat yhteyden helpoiten osoitteesta http://www.kissojensuojelu.fi/yhteystiedot/ löytyvillä numeroilla ja osoitteilla. Voit käyttää myös alla olevia henkilökohtaisia tietojani. Toivon hartaasti, ettet kirjoittanut tekstiäsi tarkoituksena mustamaalata Kisua syyttä, sillä pohjavire on hieman sellainen. Toivon, että halusit aidosti vastauksia.
Ei olla jouluna ilkeitä tahallamme, vaikka tosiasioista voi aina keskustella. Autetaan vaikka kissoja mieluummin.
Lämminta joulua
Jussi Vaahtikari
PJ/Kisu ry
jvaahtikari ät me piste com
nollaneljäsataa 361640
P.S. Jos nimimerkki vieras haluaa auttaa http://www.kissojensuojelu.fi/kissat/ näistä jotain, niin levitä sanaa ja etsi sijoituskoteja. Se on paras lahjoitus Kisu(i)lle!
Re: Re: Vastaus
#2903: Maija Niemi - Re: Vastaus
Minä olen minä ja kirjoitan VAIN omalla nimelläni. Kuten olen ilmoittanut, en kommentoi asioita näillä sivustoilla. Keskustelu sivustolla on käynyt mielenkiintoiseksi. Täytyy katsoa näitä sivuja vähän useammin kun aikaisemmin. Sen verran kiinnostaa.
Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
#2896: - Re: Re: Re: hah hah Inka
Voi herranjestas kun sä olet pihalla kuin lumiukko! Eihän noi sun heitot perustu mihinkään faktaan. Veroasiasikin meni takapuolelleen niin että jysähti! Nyt kannattaa vähentää sitä foliota pään ympäriltä. Maailma ei ehkä ole ihan sellainen kuin kuvittelet.
Toinen vaihtoehto on, että olet se trolli, joka iskee jokaiseen keskusteluun pahana ihmisenä. Ominaisuuksiin kuuluu, että et ymmärrä yhdistyksistä mitään, mutta koitat olla piikikäs. Siis inhottava olento.
Itse pidän sinua jälkimmäisenä. Huus pois peikko
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Ai Arikin on sitten lopulta vain pahantahtoinen ihminen? ASiat rupeavat heti kiinnostamaan, kun heitetään yksi perätön aivopieru.
Olet sinäkin kyllä yksinkertainen. Ei sinua ole koko vuotena kiinnostanut kissat vastauksen vertaa ja nyt heräsit kun on mahdollisuus mustamaalata.
Vai kiinnostuitko Kisun toiminnasta? Ota oppia kuinka asiallisesti vastataan. Yksi vaihtoehto on, että Ari kirjoitti tuon aivopierun nimimerkillä itse. Ei olisi ensimmäinen kerta KKY:ssä :-)
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Mitä? Meinaako Sandberg vastailla kysymyksiin? Nythän tämä rupesi kiinnostamaan..
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Minäkin olen vain minä, Maija tai Antero, ken tietää.
Ari Sandbergin käytös
Re:
täällä jotkut järkevät KKY:n kannattajat yrittävät välillä saada kirjoittelun loppumaan sitä eri tavoin esittäen. tämä siis ihan ymmärrettävää. mutta ketkä KKY:n kannattajista käy heittämässä näitä aivopieruja ja muita provoja tänne? eivätkö he tollot ymmärrä että siitä se kirjoittelu taas alkaa uudella tohinalla...? ehkä ne KKY:n järkevämmät voisivat opastaa näitä vähemmällä varustettuja? tai sitten voi tietysti olettaa että KKY:n puolikaan ei halua kirjottelun loppuvan. välillä kun täällä on hiljaista niin eikös se hiljaisuus rikota jollain järkijättöjutulla KKY:n kannattajien puolelta. hauskaa väkeä kertakaikkiaan :) tai no eihän KKY:n hallitus pysty ihan kaikkia kontrolloimaan.. todennäköisesti ei edes itseään.
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Teetköhän sä nyt itsesi naurunalaiseksi (kuka ikinä sitten oletkin?vaikea uskoa että olisit oikea Ari Sandberg)? Ainakin joidenkin silmissä. Mäkään en voi muuta kuin yhtyä tohon alempaan kirjoitukseen (2907)
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Soitas Ari tolle Jussille. Näyttää hanskaavan noi vastaamiset vähän paremmin.
Samalla voisit kysyä itseltäsi, mitä noista avoimuus asioista KKY pitää tärkeänä? Ei noista ole käytössä mikään KKY:ssä? Jos pitää miettiä kenelle lahjoittaisin läpinäkyvyyden pohjalta niin ratkaisu olisi selvä.
KKY:lle lahjoittamisen edessä on kuitenkin eniten se, että hallituksen jäsen ei vastaa rahankäyttö kysymyksiin oman kertomansa mukaan edes sähköpostissa kahden kesken.
Alkaa olla aika huolestuttavaa ja arveluttavaa menoa ja sen olet aiheuttanut sinä Sandberg tässä viimeisellä kahdella sivulla..
Mietipä sitä Ari siinä kiinnostuessasi.
Re: Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
#2898: jotain rajaa herjauksessa!!! - Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
Kuinkahan monen henkilöllisyys pitäis tolla samalla perusteella katsoo? Aika moni on syyllistyny herjauksiin.
Tosin koko sivustot on täys pelkkää sonnanjauhamista.
Re:
Tässä toinen aivopieru ja varren kanssa, joku heittää herjaa ja tämä ottaa tosissaan VOI ÄITI mitä sakkia ja pohjasakkaa!! Jos KKY,läiset ovat tällaisia niin HUHHUH!? Tämä kommentti ja tässä kommentissa viitattu kommentti osoittavat todellista joulumieltä.. nämä taitaa olla kotoisin ilkiöiden valtakunnasta.
Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
#2896: - Re: Re: Re: hah hah Inka
Jaa ei toimi vai?!? Mitäs muuta se on kuin lahjoittajien pettämistä kun KKY kerää kissoihin vedoten rahaa mutta tallettaakin ne korkeakorkoisille tileille!?!? Kukahan tässä pettää ja ketä!! Vai millä puolustelet ne muutamat sadattonnit homehtumassa siellä tileillä ja kissat pakkasessa!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
#2914: Huh Huh !!! - Re: Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
Kovasti tää "sonnanjauhaminen" kuitenkin kiinnostaa sinua!?!
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Mielenkiintoista tässä on se että sinä AS et ole ollut kiinnostunut laisinkaan asiallista kysymyksistä täällä ja niihin vastaamisesta mutta kun alkaa loan heitto kohteena uusi yhdistys (jolla ei ole mitään tekemistä tämän adressin kanssa) ja sen toiminta, niin johan kiinnostuksesi heräsi!! Et ole juoruakkoja tai näitä loan heittäjiä yhtään parempi!
Re: Re: Re: Re: hah hah Inka
#2896: - Re: Re: Re: hah hah Inka
Nähtävästi mittaat muita oman mittapuusi mukaan; kun itse toimit epärehellisesti, niin kuvittelet myös muiden käyttävän samoja kikkoja. Epäluuloisuutesi kumpuaa ainoastaan omasta vilpillisyydestäsi, onneksi Kisulla ei ole mitään yhteistä kanssasi. Varas varkaita pelkää, tulit paljastaneeksi (tahtomattasi) yhdistyksesi toimintastrategian.
Hyvä Kisu !
Kirjoittaja 2907:lle: Seuraa minua hieman lähempää ettet kuvittele omiasi.
Re:
Miksi et voi vastata asiallisiin kysymyksiini, joita olen kysynyt sinulta edellä? Eikö sinusta ole miestä siihen?
Kisu ry:n rahankäytöstä ja - keräyksestä
#2904: Jussi Vaahtikari - Kisu ry:n rahankäytöstä ja - keräyksestä
Mielenkiintosta, että yhdistys, joka käsittääkseni on toimintansa aikana pystynyt käyttää rahaa muutaman tuhat euroa, joutuu auttamaan yhdistystä joka makuuttaa tileillään satojatuhansia euroja.
Re: Re: Re: Vastaus
#2905: Ari Sandberg - Re: Re: Vastaus
Minäkin olen minä ja kirjoitan millä nimellä huvittaa. Kenties sinunkin...
Re:
No kerrohan Ari mihin viittasit tuolla alla olevalla lauseella? Kaikki sen lukeneet tulkitsivat sen kettuiluksi/innostumiseksi siitä että joku täällä aiheetta syyttää Kisun toimijoita vilpistä. Voit vapaasti avata meille jotka ymmärsimme väärin tuon sinun lauseesi että mitä oikein tarkoititkaan? Tätä samaa on saanut sinun teksteistäsi lukea täällä aiemminkin: lauseita, joilta olet yrittänyt viedä niiden merkityksen jälkikäteen esittämällä ettet ymmärrä. Kyllä luulisi sinunkin jo tähän mennessä huomanneen että ei tässä täysin aivottomia olla (intohimoisia asiansa puolesta kylläkin mikä näkyy tekemisessä, tämä adressi sentään on nykyään pelkkä pieni sivujuonne missä voi purkaa turhautumistaan).
"Keskustelu sivustolla on käynyt mielenkiintoiseksi. Täytyy katsoa näitä sivuja vähän useammin kun aikaisemmin. Sen verran kiinnostaa."
| This discussion has been closed. |
#2896: - Re: Re: Re: hah hah Inka
Olisi hyvä tietää, kuka mielestäsi pimittää rahoja? Tuskin kukaan meidän toimijoista. Me maksamme Kisun kuluja paljon myös omista rahoistamme. Se on meidän jatkuvaa lahjoitusta KISULLE. Esimerkiksi minä tapahtumavastaavana ostan tapahtumiin tarjottavia; kahvia, keksejä, mehua jne. Haluamme näin auttaa nuorta yhdistystä eteenpäin KOSKA MEILLE KISSOJEN PELASTAMINEN ON TÄRKEÄÄ.
Typerää, että heittelet ilmoille noin hölmöjä kommentteja. Onneksi me kuitenkin pystymme avoimesti vastaamaan ja sanomaan että hölynpölyä. En tietenkään voi sille mitää, jos esimerkiksi Sinä kulkisit keräämässä rahaa ja sanoisit sen tulevan KISULLE ja vetäisitkin omaan pussiin. :(