Kannanotto Ampialan luonnon puolesta – datakeskus- ja energiateollisuushankkeen valmistelu uudelleen arvioitava Keuruulla
Keuruun kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 19.10.2026 Ampialan datakeskus- ja energiahankkeen kaavoitusaloitetta. Me allekirjoittaneet vetoamme kaupungin päättäjiin, jotta Ampialan arvokasta suo- ja erämaaluontoa ei muutettaisi laajamittaisen teollisuuden käyttöön ilman perusteellista arviointia ja avointa keskustelua alueen asukkaiden kanssa.
Suomessa on vireillä suuri määrä datakeskushankkeita. Ylen 10.10.2026 julkaiseman uutisen mukaan työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakimuutosta, jolla pyritään turvaamaan sähköverkon kapasiteettia kotitalouksille ja muulle teollisuudelle. Tämäkin korostaa tarvetta arvioida uusien hankkeiden toteutettavuutta ja vaikutuksia huolellisesti.
Ampialan luonnon, maisemien ja alueen asukkaiden tulevaisuus ansaitsee huolellisen harkinnan. Keuruun kaupunginhallitus päätti keväällä 2024 olla käynnistämättä Pirtti–Moskuvan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaavoitusta. Kuitenkin hanke tuotiin yllättäen (viiden päivän varoitusajalla) ja ilman asukkaiden informoimista etukäteen uudelleen päätöksentekoon nyt lokakuussa 2026. Nyt esillä olevan hankkeen vaikutukset ja suhde aiempaan linjaukseen on perusteltua selvittää avoimesti.
Me allekirjoittaneet vetoamme Keuruun kaupunkiin ja sen päättäjiin, jotta:
1. Ampialan datakeskus- ja energiateollisuushankkeesta luovutaan ja alueen luonto- ja maisema-arvot säilytetään.
2. Datakeskus- ja tuulivoimahankkeiden valmistelu Keuruulla toteutetaan avoimesti ja vastuullisesti. Asukkaille ja vapaa-ajanasukkaille on annettava riittävät tiedot hankkeiden vaikutuksista ja todelliset mahdollisuudet osallistua valmisteluun ennen merkittäviä ratkaisuja.
Keuruun tulevaisuutta koskevat päätökset on tehtävä avoimesti, riippumattomien selvitysten pohjalta ja alueen asukkaita kuunnellen.
Allekirjoittamalla tuet tätä kannanottoa.
Allekirjoittajat: Keuruun ja lähialueiden asukkaat sekä muut Ampialan luonnon säilyttämisestä huolestuneet
Keuruun Ampialankylä sijaitsee keskisessä Suomessa, Keuruun koillisessa kulmassa - Petäjäveden ja Multian rajamailla. Hankealue on erämaata ja pitkälti suomaastoa. Sen välittömässä läheisyydessä on maaseutumaista kyläasutusta, ympärivuotista luontomatkailu- ja esim. maastoratsastusyritystoimintaa ja Ampialan kulttuurihistorialliset ja suojellut perinnemaisemat sekä muinaismuistokohteet. Alueen uhanalaisia ja harvinaisia luontoarvoja ei ole kartoitettu.