Postin myymälöitä ei saa lakkauttaa!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Pelastetaan Posti-palvelut 31.5.2015
Olen Postin palvelu-ihmisten ja postipalveluiden käyttäjien kanssa samaa mieltä erillisten postipalveluiden säilyttämisen puolesta; asiamies-postipalvelu pienten paikallisten lähikauppa-myymälöiden yhteydessä on hyvä Postin lisäpalvelu esimerkiksi autottomille ja eläkeläisille, mutta se ei saa olla syy lopettaa Postin erillisiä palvelupisteitä, mikäli väestöpohjaa on riittävästi alueella. Palvelu hidastuu ja huononee, mikäli esimerkiksi kaupan myymälätyöntekijä hoitaa postipalveluita oman toimensa ohella vilkkaina kauppapäivinä samalla kun verkkokaupan kasvun myötä tilaa vaativa pakettiliikenne vain kasvaa ja suurenee.
Smart -Posti on työvoiman tarvetta vähentävä hyvä ja nopea uusi itsepalvelu-muoto, mutta suurten pakettien lähettämiseen ja vastaanottoon se ei ole vielä valmis. Muutos on kuitenkin jossain määrin väistämätön, mikäli väestöpohjaa ei ole riittävästi alueella ja mikäli asiakkaat kokevat omalla kohdallaan edullisen Smart-Post palvelun käteväksi ja nopeaksi. Postilla ja sen asiakkailla onkin nyt meneillään toistensa etsikko aika palveluiden uudelleen järjestämisessä ja palvelun muodot ja suunta selviävät ehkä vasta seuraavan viiden vuoden aikana.
Vertailuksi otettakoon vaikka pankkipalvelu-sektorin muutos viime vuosikymmenillä: ensin lakkautettiin pienemmät pankkikonttorit ja tilalle tulivat pankki-automaatit Nyt ei enää niitäkään juuri tarvita kun raha liikkuu sähköisesti. Samoin käy postipalveluidenkin; ensin lopetetaan pienet Posti-palvelupisteet ja sitten...? Tavara paketteja ei kuitenkaan vielä toistaiseksi voi liikutella sähköisesti valokuiduissa ja mobiililaitteilla? Tai oikeastaan mobiililaitteilla kylläkin, mutta ne mobiililaitteet ovat auto-mobiileja joihin mahtuu paljon paketteja ja jotka voidaan viedä ja tuoda nopeasti ja edullisesti asiakkaan koti-ovelle asti; nyt kun verkkokaupan kasvun myötä kuljetus-voluumit kasvavat pienillä paikkakunnilla ja haja-asutusalueillakin riittävästi, niin se on kaikille kannattavaa. Tällöin palvelu paranee ja asiakkaat ovat tyytyväisiä,kun ei enää tarvitse lähteä 10 km päähän lähimpään postikonttoriin hakemaan tai viemään pakettia, jonka erillistoimitus kotiin maksoi ennen paljon enemmän kuin bensa-kulut kylille ajasta puhumattakaan.
Postin lisäpalvelu-kokeilu vähentyneen postinkannon ohessa on ollut hyväksi todettu Postin työntekijöiden lähihoitaja-kokeilu vanhuksille. Kun yhdistetään paketti-kuljetus koti-ovelle ja vähemmän aikaa vaativat vanhusten lähihoito-palvelut, löytyy Postilta varmasti vaihtelevia ja hyviä töitä myös lakkautettaville Postin palvelupisteille ja niiden työntekijöille. Ajokorttikkaan ei ole kaikille tarpeellinen, kun palvelu hoidetaan tarvittaessa työpareina. Tämä yhdistelmä-palvelu toimii myös kaupungeissa, sillä tilaaja voi valita joko hitaamman tai nopeamman paketin toimitus-palvelun, jolloin hinta on myös sen mukainen eikä kennelläkään ole liian kiire.
Posti voi siis myös vaikuttaa suuresti tulevaan kehitykseen palveluiden oikealla hinnoittelulla ja kustannusvastaavuudella sekä palvelun oikeilla laatuvaatimuksilla, sillä esimerkiksi huonot ja hitaat lähikaupan oheispostipalvelut ovat ehkä edullisia Postille lyhyellä tähtäimellä, mutta eivät aina asiakkaalle ja kauppiaalle; kokonaispalvelutaso huononee niin kaupan kuin postipalveluiden puolella. Tästä taas seuraa kilpailevien edullisempien ja paremman palvelun yritysten tulo postipalvelu-markkinoille, jolloin Posti jää vain nuolemaan omia merkkejään. Postin ei kannatakkaan lähteä kilpailemaan "kaikki tänne heti" -asikas-segmentin kanssa, vaan suunnitella rauhassa kaikkia palveleva ja kustannistehokas palvelu-konsepti.
Hyvää kesää kaikille Postin työntekijöille - jokainen on oman postin arvoinen
Terveisin,
Timo Lehtinen, varajakaja
Pirkkala
Täysin ymmärrettävää jonkun tavallisen tallaajan kohdalle, joka hakee paketin kerran viikossa, ostaa postimerkin muutaman kerran vuodessa. Saa asioida yötä päivää suunnilleen. Mutta Postissa käy enemmän niitä pieniä ja vähän isompiakin yrityksiä jotka tuovat 10-20 pakettia kerralla takaoven kautta tai hienolle valmiille hihnalle, joita en ole moneen kertaan nähny näissä postejatuuraavissaposteissa. Mihis ne sitten viedään? Kaupan kassalle? Vai survonko automaattiin joka täyttyy heti meikäläisen paketeista? Voi elämän yksinkertaisuus, että tässä on niin unohdettu pienet tai ei niin pienetkään yritykset. Mitään noutoja ei haluta kun firmassa on auto, jolla kuskataan. Ja sehän maksaa maltaita, se nouto. Yksi hyvä puoli tässä on: ei tarvii enää miettiä viekö Postiin vai Matkahuoltoon!
Re: Re: Re: Re: Täysin älytöntä tukea auringonlaskun liiketoimintaa
#45: - Re: Re: Re: Täysin älytöntä tukea auringonlaskun liiketoimintaa
Oma kotipostini on nimenomaan Siwassa, Toimii todella ammattitaitoisesti, ystävällisesti ja osaa homman. ja avoinna illalla klo 22 ja myös viikonloppuisin. Arvostan näitä kaupan myyjiä. :)
Re:
Ihmettelen näitä kommentteja täällä, usein löytyy pätevämpää osaajaa kaupan kassalta.
Re:
En ihan usko tätä perustelua "netittömät eläkeläiset allekirjoittamaan adressin, he ovat postin suuri käyttäjäryhmä", montako pakettia ja kirjettä postitat vuodessa, entä haetko paketteja? Postimerkkejä ja kortteja saa tänäpäivänä jokaisesta kaupasta ja kioskista, jos niitä käytät. Eiköhän yrittäjät ole aktiivisin käyttäjäryhmä. Itse yrittäjänä käytän Kaustisten Halpa-Hallissa olevaa postia. Toimii.... Kiitos Halpa-Hallin ystävällinen henkilökunta.
asetetaan eri-arvoiseen asemaan.
Suuret jyllää... missä on tavallinen postinkäyttäjä?
Esim kesämökkiläiset.
| This discussion has been closed. |