Adressit.com

Postin myymälöitä ei saa lakkauttaa!

Ota yhteyttä adressin tekijään

kotisohva#76 Jun 24, 2015, 14:42

Täysin Hallituksen puheiden vastainen. Valtio on omistaja ohjaus taho eikä tee muuta kuin nostaa eläkeikää. leikkaa tukia ja samaan aikaan irtisanoo väkeä. Saisiko Hallitukselta johdonmukaista toimintaa joka olisi balansissa puheiden ja tekojen osalta. Postin johto ei ole ajantasalla. 

Postin johto Riku Kuusisto etunenässä on lopettamassa koko liiketoimintaryhmää kuuntelematta asiakkaita. 

aake#77 Jun 24, 2015, 14:51

Kansalaisaloite

Pitäisi olla ennemmin kansalaisaloite.

Nämä adressit ovat kärsineet inflaation, niitä jo joka asialle omansa.

Vieras#78 Jun 24, 2015, 14:56
Naantalin postissa on ihana käydä. Aina iloinen henkilökunta ja nopea palvelu. On tosi kurjaa,että se poistuu. Palvelu on aivan superluokkaa.
Vieras#79 Jun 24, 2015, 15:02
Aivan älytön päätös postilta. Postilla niin paljon erityistoimia, että ei millään mikään R-kioskin myyjä pysty niitä hoitamaan
Vieras#80 Jun 24, 2015, 15:04
Ihmisten palvelut aina vain huonontumassa ja tiedän että tulevat suunnitelmat kauppojen ym. Osalta eivät tule onnistumaan kun heillä on jo nyt kädet täynnä työtä.
Vieras#81 Jun 24, 2015, 15:24
Postin henkilöspolitiikka on täysin edesvastuutonta ja järjetöntä toimintaa
Vieras#82 Jun 24, 2015, 15:42
Postin työpaikkojen puolesta
Vieras#83 Jun 24, 2015, 16:08
Posti toimii mielestäni lainvastaisesti ja törkeästi, ottaen huomioon, että kyseessä on valtion yritys.
Vieras#84 Jun 24, 2015, 16:16
Ainoan asiantuntevan palvelun saa vain postista, eikä mistään Siwastta tai vastaavasta.
Vieras#85 Jun 24, 2015, 16:20
ei ole järkevää lopettaa myymälöitä,koska näissä myymälöissä on hyvä ja ammattitaitoinen henilökunta.
Vieras#86 Jun 24, 2015, 16:45
Olen postissa töissä ja huoli työkavereista on suuri. Lisäksi olen yrittäjä, joka käyttää postinpalveluja.
Vieras#87 Jun 24, 2015, 17:16
Hyvän asian puolesta taistellaan viimeiseen asti. Puhutaan myös ihmisten työpaikkojen menetyksestä.
Vieras#88 Jun 24, 2015, 17:21
Postin myymälät ovat erittäin tärkeitä,niitä saisi olla nykyistäkin paljon enemmän. Haluan lähettää paketit myymälästä. Myös pakettitarvikkeet löytyvät myymälästä.
Vieras#89 Jun 24, 2015, 17:48
Siksi, että LIITOSSA!! Oltaisiin ajan hermolla, nostaen panoksia!!!
Kannanotot todelliset puuttuu...??? MIKSI??
Vieras#90 Jun 24, 2015, 17:53
postin myymälöitä ei saa lakkauttaa!!!!!!
Vieras#91 Jun 24, 2015, 17:55
Meillä Kaarinassa ei ole kauppaa tai kioskia mikä pystyisi hoitamaan postin työt !
Aivan naurettavaa, että sitä ollaan edes voitu kuvitella näin hoidettavan.
Pakettiliikenne kasvaa koko ajan...........
Onko noilta päättäjiltä hävinnyt viimeinkin järjenhiven , tai sitten ne vaan asuu siinä " ei tässä maailmassa"
Vieras#92 Jun 24, 2015, 18:25
Arvostan Postin henkilökunnan omien myymälöiden
henkilökunnan ammattitaitoa ja osaamista. Sellaista ei ole
monessa työyhteisössä Suomenmaassa!!!!!!!!!!!!!
Vieras#93 Jun 24, 2015, 18:35

Tässäkö PAU:n taidon näyte? Adressi? Moni muukin olisi osannut.

Vieras#94 Jun 24, 2015, 18:38
Lahden keskustan postimyymälä on päätetty sulkea. Autottomana ja ikääntyvänä henkilönä koen todella vääräksi sen, että postin palvelut viedään kauaksi keskustasta. Osaava ja ystävällinen henkilökunta miellyttävässä ja riittävän tilavassa liiketilassa on tärkeä asia.
Vieras#95 Jun 24, 2015, 18:59
Ihan vaan lojaaliudesta kirjoitin. Posti/Itella on täysin sairas yritys, joka ns. valtion yhtiönä ansaitsee sloganin " Posti,2000 luvun työttömien tekijä". Imeväisikäinenkin osaa johtaa ja tehdä tulosta pelkästään kustannuksia karsimalla.
Vieras#96 Jun 24, 2015, 19:00

Re:

#95: -  

 

Vieras#97 Jun 24, 2015, 19:06
en usko että palvelun laatu ja taito pysyy samana.
Vieras#98 Jun 24, 2015, 19:29
Asiakkaille on säilytettävä turvallinen ja ammattitaitoinen palvelu posteissa. Asiamiesposteista sitä ei saa.
Vieras#99 Jun 24, 2015, 19:46
Yleispalvelut viedään silmiemme edestä.. HERÄTKÄÄ KANSA.. Teitä viedään taas..
Vieras#100 Jun 24, 2015, 19:50
Olen täysin samaa mieltä adressin asian kanssa.



Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Ilmaisia pelejä suoraan selaimessa
Kaikki pelit →
Selainpelit.fi