Haaste Sauli Niinistölle, Suomen Palloliiton puheenjohtajalle
AC Oulu liigaan 2012! Vieras |
/ #19 Re:27.02.2011 21:49
Tähän ehdottomasti sama. Eli toivottavasti oululaiset yritykset ja yksityiset henkilöt heräävät tukemaan AC Oulun pärjäämistä ja taloutta, jotta seura nousee takaisin liigaan mahdollisimman nopeasti. Ehkä jo kaudeksi 2012! Nyt meidän kaikkien on tehtävä töitä sen eteen, että saadaan talous kuntoon, ja että saadaan kasaan sellainen joukkue, joka pärjää Ykkösessä kaudella 2011. On aika unohtaa haihattelut liigasta, ja keskittyä täysillä työn tekemiseen Ykkösen joukkueen hyväksi. Muuten käy vielä niin, että olemme yksi niistä viidestä seurasta, jotka putoavat Ykkösestä kauden 2011 päätteeksi! Ja sitä ei meistä kukaan halua! Liigajuna meni jo. Seurajohto ennen Piispasta oli kyvytöntä ja viime kauden pelaaminen liian kalliilla joukkueilla vei viimeisenkin uskottavuuden AC Oulun taloudelta. Nämä syylliset saisi lynkata! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1391 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
811 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
544 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
368 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21238 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
166 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
153 Luotu: 12.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025