Nokian Naulonvuoren louhinnan estäminen

Joko nyt olisi oikea aika asettaa arvot ja arvot oikeaan järjestykseen ?
Muinaiset esi-isämme arvostivat korkeita paikkoja. Me emme arvosta, tarpeeksi. Tulevat polvet taas arvostavat. Kaikki vain rahaksi.

Ottakaamme uusi näkökanta 145m korkeuteen kohoavan Naulonvuoren historiaan. Tutkikaamme sitä tarkemmin. Ei olisi mikään ihme vaikka se rauhoitettaisiin vielä. Ainakin siitä vielä keskustellaan.

Kerron kuinka meidän historian opit ovat muutoksen alla.
Aikanaan meidän kaikkien nyt arvostamia ja ihailemia punamultamaalauksia pidettiin vähä-älyisten lähiajan töherryksinä. Vaan kuinkas kävikään, viimeiset viisikymmentä vuotta ovat muuttaneet niiden arvostuksen kansallisaarteiksi.
Viimeiset 7 vuotta ovat olleet tuomassa seuraavaa arvokasta kansallisaarrettamme esiin. Kalliokuvia.

Ei olisi mikään ihme vaikka Naulonvuoreltakin löytyisi osa näistä louhittuina, hakattuna, kiviin ja kallioseinämiin.

Itse aikanani vuonna 2000 hävisin ensimmäisen taiston ollako vai eikö olla niitä tehdyn. Museovirasto ei löytöjäni sulattanut, vaan nyt aikaa on kulunut, 8 vuotta. No eihän alkuun punamultamaalauksiakaan hyväksytty, kunnes...
Olen aina ihmetellyt miksei punamultamaalauksia ole löydetty Päijänteen länsipuolelta, vaikka kivikauden kansaa täällä paljon asustikin?

Selitys tälle aukeaa. Kivien ja kallioiden kuviointi oli heille riittävä.
"Kiven kansana" heille tärkeitä maamerkkejä, uhripaikkoja olivat kivien ja kallioiden muodot. He rakentelivat niitä. Siirtelivät kiviä, isojakin. Joukoilla, jäädyttämisellä ja taidoilla sen saivat aikaiseksi. Aikaa ei mitattu. Moniin luonnon muovaamiin kiviin on ihmiskäsi täydentänyt lohkomalla, hakkaamalla, naputtelemalla oman osansa lopputulosta.
Nyt on aika opetella kivien ja kallioiden lukemistaito, joka tänä rikkaana täydellisten kuvien aikana on päässyt katoamaan. Ei hieroglyfejäkään osattu aluksi tulkita. Eikä Pääsiäissaarten kiviä, eikä Stounhensiäkään.
Asumme aarreaitan päällä näkemättä sitä. Tuhoten sitä joka päivä.

Tätä "pyhät kuvat kalliossa", uutta Suomen Kansan historiaa, ovat ansiokkaasti valloittaneet meille professori Juha Pentikäinen ja eläkkeellä oleva Kymen maakunta-amanuenssi arkeologi Juha Miettisen toimesta.
Tapasin heidät vuonna 2000 kesällä Tyrväällä, kun taistelin silloisen rakentamattoman Vammaskosken Pappilanniemen historiallisten kivirakennelmien ja asuinpaikan puolesta. Pentikäinen ja Miettinen kävivät tutustumassa kutsustani paikkaan todeten sen säilyttämisen arvoiseksi.
Kävimme samalla kertaa katsomassa Pyhän Olavin Kirkon ympäristön kiviä. Heitä kiinnosti silloin kuppikivien löytäminen. Näytin kuvia joita kivet eri kulmista katsottuna sisälsivät. Asia jäi kait itämään.
Suurin juttu ja löytö kivimaailmassa silloin tapahtui kun ohjasin heidät katsomaan Kirkkoniemen viereisen niemen komeaa kolmimetristä ihmisen pystyttämää kuvakiveä, "Papinhaninkiveä".
Juha Pentikäinen nimesi sen Lapinkansan etusivulla olleessa isossa lehtijutussa Etelä-Suomen ensimmäiseksi löytyneeksi seitakiveksi.

Nyt on aika edennyt. Voitte itse käydä heidän sivuillaan katsomassa missä nyt mennään.
www.etnika.fi
/muinaismaisemat.




Tässä teksti:

Muinaiset maisemat


Juha Pentikäinen on maastotutkimuksissaan arkeologi Timo Miettisen ja geologi Aimo Kejosen kanssa hahmottanut uudenlaista kuvaa nykyisen Suomen alueita nauttineesta väestöstä. Nämä muinaiset ihmiset he ovat nimenneet järvilappalaisiksi. He olivat kiinteän asutuksen ulkopuolella, ”lappeella” asuneita, joko osittain tai kokonaan kiertävää elämäntapaa noudattaneita kalastajia ja metsästäjiä. Järvilappalaiset seurasivat muuttoliikkeissään karhun, hirven, norpan tai vaelluskalan, Saimaan lohen, nieriään tai taimenen vaellusviettiä ollen oikeaan aikaan oikeassa paikassa.




Juha Pentikäinen suksilla Heinäveden Palokin seitakiven kasvojen äärellä. 7500 vuotta sitten Juojärvestä purkautunut Palokin koskireitti on muinaisten Saimaan lappien vaellusten keskusväylä, jonka varrelta löytyy karhun hahmoisia palvontakiviä ja kivikauden metsästäjien initiaatiopolkuja. Pentikäinen ajaa Palokin koskien vapauttamista verraten niukkatehoisen vesivoimalan padosta ja koskien ennallistamista Saimaan järvilohen kutupaikoiksi osana vireillä olevaa Saimaan-Pielisen maailmanperintöhanketta.


Seitakivi


Jaalan Uutelanvuorella sijaitsevan luolan perukalla havaittiin 1998 pienikokoinen, ihmisen kasvoja muistuttava kallion ulkonema, joka selvästi kivilajiltaan poikkeaa ympäristöstään. Kuva Timo Miettinen kirjasta Pyhän merkit kivessä (Etnika, 2006).


Valkealan Olhavanvuoren ihmiskasvoinen profiili on noin 40-metrisenä kivipilarina Suomen suurin profiilikallio. Profiili hahmottuu parhaiten sivuvalossa viereiseen seinämään piirtyvänä varjona. Pieni kalliomaalaus on pilarin juurella oikeassa reunassa. Kuva Timo Miettinen kirjasta Pyhän merkit kivessä (Etnika, 2006).


Valkealan Lakiasuonvuoren jylhä profiilikuva sijaitsee kahden eri kalliomaalausryhmän välissä.
Kuva Timo Miettinen kirjasta Pyhän merkit kivessä (Etnika, 2006).


Verlan kalliomaalausseinämää voidaan pitää esihistoriallisena freskona, jossa kuvataan pohjoiseen vaeltavaa hirvilaumaa. Vasta parikymmentä vuotta löytönsä jälkeen Timo Miettinen havaitsi juuri ennen auringonlaskua otetusta diasta myös kallioseinämän kasvoprofiilin. Kuva Timo Miettinen kirjasta Pyhän merkit kivessä (Etnika, 2006).


Naulonvuorihan on entinen pyhä vuori. Kokemäen vesistön alueella on ollut ihmisasutuksia jo ammoisista ajoista lähtien. Kun rantaviiva hiljalleen laski ja laki tuli näkyviin. Siihen oli hyvä rantautua. Myöhemmin kivikaudella ja pronssikaudella ja rautakaudella Naulovuori muodostui tärkeäksi tähystys ja pakopaikaksi uhkaavan vihollisen lähestyessä. Metsästysretkilläkin siellä oli oiva huilahtaa.

Eikun matalaksi vaan.

Paavo Leppänen
Rakennusmestari, tutkija.
Monessa mukana aukomassa uusia näkemyksiä.