Virpi Ekholm erotettava kiinteistönjohtajan virasta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#214

Yhteinen tila täytyy säilyttää, kulttuuripiha on arvostettu jopa Euroopan tasolla ja Tampere haki kulttuuripääkaupungin paikkaa. Jos tällaisia tiloja jyrätään asuinkorttelin tieltä, on turhaa enää kiillottaa julkisivua ainakaan kulttuurin ja taiteen saralla. Asuinrakentaminen on muutenkin laajentunut ja laajentamassa mm. Näsinsaareen ja hiedanrantaan, josta paremmin toimeentulevat varmasti löytävät mieleisiä asuntoja järvinäköalalla.

Tila yhdistää ihmisiä vauvasta vaariin ja mummoon ja varsinkin näinä hankalina aikoina muiden ihmisten seura on mielenterveyden säilymisen kannalta välttämätöntä. Myös yksinäiset ovat löytäneet täällä seuraa ja saaneet elintärkeitä matalan kynnyksen ihmiskontakteja.

Marjo Niskanen (Tampere, 25.09.2023)

#224

Just näin

Jamie Valkeala (Tampere, 26.09.2023)

#225

Olen perustamassa yritystä koko kylän pihan naapuriin ja pääasiallinen tekijä, miksi innostuin sijainnista oli se, että alueella liikkuu paljon monenlaisia ihmisiä Koko Kylän Pihan takia. Pidän Koko Kylän Pihan lakkauttamista erittäin vahingollisena liiketoimintannalleni ja se täytty ehdottomasti perua, ettei alueen elinvoimaisuus ja mielenkiintoisuus heikkene! Tällainen yllätysaikataulu ei anna luotettavaa kuvaa kaupungin viranhaltijasta ja tehtävässä tarvittaisiin ehdottomasti monipuolisemmat intressit huomioimaan kykenevää henkilöä.

Eija Miettinen (Tampere, 26.09.2023)

#238

Kilometritehtaalle vaan moinen kulttuurin tuhoaja.

Tomi Mykkänen (Tampere, 26.09.2023)

#239

Allekirjoitan täysin yllämainitut faktat, toivoen ja luottavasti toivoen, että tässä kaupungissa olisi hyvä elää, eikä tarvetta muuttaa, sääliå tai muutenkaan pahoittaa mieltään siksi että Ekholm aiheuttaa häpeää, ahdistusta, luottamuspulaa, paniiikkia ja ylipäätään erittäin suurta epätasa-arvoa vallitseviin tilanteisiin, ja jonka toiminnan voi tulkita hyvinkin rasistiseksi, itsekkääksi ja epäoikeudenmukaiseksi ja kaupunkia tuhoavaksi. Toivon, että kaikilla olisi yhteinen päämäärä yleisen viihtyvyyden lisäämiseksi ja kokonaisvaltainen perusteltu näkemys siihen, miten tämä voidaan mahdollistaa. Eritoten on säälittävää kuinka Ekholm toistamiseen laiminlyö tätä hänelle asetetrua velvoitetta ja se on vähintäänkin jo ison alueen ongelma. Kuinka pitkälle on vielä mentävä?

Sonja Saarinen (Tampere, 26.09.2023)

#264

Kaupunkikulttuurin ja historian laiminlyönti ja tuhoaminen ovat isku vasten yhteisön kasvoja. Lisäksi Tampereen historia niin teollisuus- kuin kulttuurikaupunkina ovat esimerkkejä jotka ovat myös taloudellinen voimavara. suomalainen nopeiden voittojen toive ja tarve muuttaa kaikki liikenevä tonttimaaksi ei läheskään aina ole edes taloudellisesti kannattavaa, eikä se varsinkaan tee hyvää turismille ja kaupungin vetovoimalle. Esimerkkejä hyvästä kaupunkikulttuurin säilyttämisestä voidaan hakea muualta Euroopasta. Kuten vaikkapa Saksasta,jossa esimerkiksi teollisen ajan rakennuksia ja miljöitä on suojeltu ja uudelleen käyttöön otettu.

Willy Reinhardt (Tampere, 06.10.2023)

#266

Ekholmin halu muuttaa julkista omaisuutta rahaksi ei ole kestävällä eikä Tampereen arvomaailman mukaista.
Ekholm toimillaan haittaa ja hidastaa rikkaan kaupunkikulttuurin kehitystä.

Roosa Rajanti (Tampere, 13.10.2023)

#273

Huomatkaa myös seuraavat:
positv.fi, rapsodia.info, ten.ithelvm <-

Kari Aava (Tampere, 22.01.2024)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…