Stop! Autoilijoiden kuritukselle -kansalaisvetoomus

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#56811

Miksi sähköautovouhotus? Tekniikka ja infrasruktuuri ei ole vielä valmis. Neste on tehnyt tuntuvat investoinnit ympäristöystävällisempien polttoaineiden kehittelyyn.
Potkitaanko taas tässä valtiossa päähän kaikkein pienituloisempia ja sallitaan vain suurituloisille vapaa liikkuvuus? Henkilöautoilu ei ole maassamme suurin kasvihuonekaasujen lähde, kuten monessa muussa Europan maassa.

Hannu Koponen (Espoo, 27.03.2021)

#56829

Täällä pohjoisessa työssä käyvä perhe ei tule toimeen ilman omaa (tai rahoitusyhtiön/pankin) autoa.
Uuteen autoon minulla tuskin koskaan tulee olemaan varaa, ei sähkökäyttöiseen tai muuhunkaan. Siispä ajelen tällä hetkellä 14 vuotta vanhalla diesel Volvolla. Varmatoiminen ja turvallinen, käyttösäde tuhannen luokkaa, kun tömpsäyttää tankin täyteen. Tankkauksin kestää vain muutaman minuutin. Pätkätöitä tekevälle ja työmatkojen ollessa vaihtelevan pituisia, joutunen kohta kieltäytymään töistä, jos polttoaineen hinta vielä jatkaa nousemistaan.
Ei ole reilua, jos minun työssäkäyminen hyödyttää siinä vaiheessa enemmän valtiota kuin minua.

Jaana Viitala (Kemi, 27.03.2021)

#56843

Ei tää Kurikas oo julkisia yhteyksiä, pakko kulkea omalla autolla jos johonki meinaa mennä. Vielä ei oo saatavis käytettyjä sähköautoja tai sitte niiden akuston uusiminen maksaa kohtuuttoman paljon

Marko Tuomisto (Kurikka, 27.03.2021)

#56859

Toiset tavoittelee onnea ja menestystä toiset taas viattomien syrjäseutuasukkien ahdinkoon ajamista...

Juuso Porvari (Kouvola, 27.03.2021)

#56861

Maaseudulla tarvitaan omaa autoa, ei ole julkisia. Bensan hinta on liian korkea.

Jorma Toikka (Parikkala, 27.03.2021)

#56863

Joku järki nyt jo autoilun verotukseen ja kuritukseen.. leikatkaa niitä ulkomaan apuja ja diktaattoreiden raihoitusta..

Marko Mononen (Joensuu, 27.03.2021)

#56879

Ihan näin lyhyesti: haaveissa olisi uudempi auto pienemmillä päästöillä, koska työmatkaa on 45-60km per yksi suunta. mutta kun oman auton arvo laskee kokoajan, verot kallistuvat ja bensanhinta nousee ei jää paljoa pienestä 2000€ palkasta kuukaudessa säästöön. yrittäkää nyt katsoa asiaa sen kehä kolmosen ulkopuolelle. ei täällä maalla mene julkista liikennettä ja työmatkat ovat pidempiä kuin kaupungissa. kannatan täysin, että kaupungissa asuvia kannustetaan julkiseen liikenteeseen tai päästöttömiin autoihin. Lopettakaa tämä hullu autoilijoiden veropiinaus, jotta ihmisillä on ensinnäkin varaa käydä töissä, työstä saadusta palkasta jää jotain säästöönkin ja jotta joskus meillä pienituloisillakin olisi varaa ostaa vähäpäästöisempi auto.

Olivia Ruottu (Valkeakoski, 27.03.2021)

#56885

Maalaisjärki esiin. Suomi on pieni maa, jossa ahkerat, normaalit ja työssäkäyvät ihmiset kärsivät pääkaupunkiseudun eliitin haihatteluista.

Pekka Taskila (Oulu, 27.03.2021)

#56887

Korjatkaa suomalaisen keskitulo oikeaksi ja lopettakaa tämä veronmaksajien kyykyttäminen.

Sirpa Luoto-Nykänen (Lapinjärvi, 27.03.2021)

#56891

Mitä luulette, että pystyykö opiskelija rahoittamaan omaa autoilua, kun koulumatka on 60km yhteensä ja julkisilla on hankala liikkua.

Aapo Liukkonen (Lahti, 27.03.2021)

#56896

Ne ***** bensan hinnat alas

Matias Mäkinen (Hollola, 27.03.2021)

#56899

Aina köyhimmät kärsii.

Jukka Vasko (Joensuu, 27.03.2021)

#56909

Miettikää nyt vähän ja järkikätee

Jani saarinen (Kärkölä, 27.03.2021)

#56913

Hyvät päätöksen tekijät , auto on elintärkeä näillä perukoilla , emme pärjää ilman autoa, matkatpitkiä, ei ole julkisia millä kulkea!!

Hilma Mustonen (Inari, 27.03.2021)

#56936

Olit töissä tai et mutta jos asut Kainuussa tai Pohjois-Suomessa niin iman autoa et pärjää. Kauppa-ja lääkärireissut, viranomaisasiointi, marjastus/metsästys/kalastus ja harrastukset, kaikki nämä vaativat oman auton käyttöä. Täälläpäin Suomea elintapaan kuuluu Marjastus/metsästys ja kalastus, täällä osa ruokaa tulee luonnosta.

Hannu Laalo (Hyrynsalmi, 27.03.2021)

#56938

NYT LOPPUU AUTOILIJOIDEN KYYKYTYS JA RIISTO

Eddie Fast (Espoo, 27.03.2021)

#56942

Sähköautot ovat kohta alekamaa, siinä vaiheessa kun esim. Puolustusvoimilla on kokonaan sähköllä toimivaa, ehkä tulee luottamusta.

Esa Bogdanov (Kotka, 27.03.2021)

#56943

Polttoaine ym. autoiluun kohdistetut verot alas.

Jorma Kotilainen (Kuopio, 27.03.2021)

#56950

Tehkää kunnollinen kansalaisaloite.

Markus Malinen (Helsinki, 27.03.2021)

#56951

Autoilijan verottaminen riittää. Nyt jo maailman kallein verotus polttoaineissa!!

Hannu Kotala (Lapua, 27.03.2021)

#56958

bensaveron kohtuullistaminen kiitos

ilkka Niemi (Por, 27.03.2021)

#56971

Asun Helsingissä, eikä minulla edes olisi mahdollista käyttää sähköautoa, eika myöskään kenelläkään muulla taloyhtiössämme, ei edes vaikka paikkoja lisättäisiin autopaikkoja ei riittäisi kaikille, myös jos matkustaisin autolla esim vanhempieni luokse Pohjanmaalle ei tämä sähköautolla tulisi onnistumaan. Ja vielä lisäksi minun ei olisi sijoittaa autooni kymmeniä tuhansia euroja joten joudun käymään myös töissäni muutamien satasien autoilla, koska parempiin ainakaan tällä hetkellä ole edes varaa. Jos siis Suomessa autoilun kustannuksia nostetaan useat ihmiset luopuvat autoistaan ja siirtyvät sosiaalituen piiriin tätä tuskin kansantaloutemme tulisi kestämään. Julkisia kulkuneuvoja ei ole mahdollista käyttää kuin muutamissa isoimmissa kaupungeissa kattavasti. Myös monissa ammateissa oman auton käyttö on välttämätöntä esim rakennusalalla (työssä tarvittavien tuökalujen vuoksi) julkisten liikennevälineiden käyttö ei ole mahdollista, ei edes pääkaupunkiseudulla.

Mika Karhu (Helsink, 27.03.2021)

#56982

Jos autoilun kulut nousevat ei ole varaa/hyötyä käydä enää töissä. Samalla voi unohtaa lasten harrastukset niin niistäkin saadaan syrjäytyneitä.

Jan Nikoskinem (Ähtäri, 27.03.2021)

#56991

Autoilun kustannuksia pitäisi entisestään ennemminkin laskea, ei missään nimessä nostaa! Muuten ajetaan näinä miutenkin vaikeina aikoina kansa vielä ahtaammalle.

Tiia Lumiaho (Tuusula, 27.03.2021)

#57000

Jätetään kehä III:n sisäpuoli kuukaudeksi ilman autoja. Silloin varmaan huomataan miten esim leipä tulee kauppaan.

Petri Thessler (Vihti, 27.03.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…