Tervetuloa Hannukaisen kaivos

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1

Lisäyksenä:
10.1.2020 julkaistavassa ”Lapin matkailustrategia 2020–2023” yhtenä suurena haasteena pidetään Lapin saavutettavuutta ja erityisesti lumettomana aikana.
”Talviajalle on myös käynnistynyt suoraa reittiliikennettä muutamilta keskeisiltä markkinoilta, saavutettavuuden parantuminen onkin strategiakaudella keskittynyt lähes kokonaan talviajalle ja lumettoman ajan saavutettavuus on edelleen merkittävä haaste.”
”Lapin matkailun visio 2030. Tavoite on, että lumettoman ajan matkailutulo olisi 40 prosenttia koko vuoden matkailutulosta.” Lainaukset em. matkailustrategiasta.
Lentoliikenteen kasvu on kuitenkin kaksiteräinen miekka ja lentoliikenteen päästöjen kasvua on hidastettava sekä meidän on huomioitava EU:n Ilmasto- ja energiapaketti 2030 ellemme tee fexittiä.

Ilmastoystävällisimmin sekä kustannustehokkaimmin em. päästöjen kasvua saadaan leikattua raideliikenteellä. Tehokas vähäpäästöinen raideliikenne Kolariin edellyttää radan sähköistystä 206 km matkalta (Kolari–Tornio–Laurila).
Lääkkeenä radan sähköistykseen on Hannukaisen kaivos. Hannukaisen kaivoksen avaaminen nostaisi sähköistysinvestoinnin HK-suhteen 1,1:een eli sähköistys olisi rahamääräisten vaikutusten osalta kannattava. (Kustannusarvio 51,5M€ , HK-suhde on hyöty-kustannussuhde, https://vayla.fi/hankkeiden-suunnittelu/vaikutusten-arviointi/liikennevaylat#.Xhb-yUczY2x )
Lähde: https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/lts_2015-04_rataverkon_jatkosahkoistys_web.pdf

Jos me Lapissa ja erityisesti Länsi-Lapissa haluamme olla keskimääräisen yläpuolella, meidän on nostettava katse kengänkärjistä horisonttiin ja tehtävä rakentavaa yhteistyötä eri toimialojen kesken.
Kiinnostavista sesonkitöistä on siirryttävä ympärivuotisiin työpaikkoihin. Se tapahtuu vain lumettoman ajan matkailun kehittämisellä ja alueellisella eri toimialojen välisellä yhteistyöllä. Näin mahdollistetaan myös urakehitys ja etenemismahdollisuudet sekä Lappi pysyvänä asuinpaikkana myös nuorille.

Kun ensin Äkäsjokivarressa sopivasti kiertää tahkoa ja sitten muutaman vuosikymmenen maailmaa niin pikkuhiljaa huomaa, että asiamme on hyvin ja kaikki muutokset sisältävät myös mahdollisuuksia eikä pelkkiä uhkia.
Siinäpä sitten rohkealle ideaa https://www.rovos.com/

Lapland Above Ordinary!


timo.friman@pp.inet.fi

Timo Friman (Helsinki, 09.01.2020)

#9

Nyt alkaa kehitys menemään oikeaan suuntaan. Itsekin monen muun kaivosmiehen tavoin tullut eri kaivoksilta Kolariin ja sinne rakentanut ja Rautaruukki myönsi aikoinaan talo- ja yrityslainan ja se takasi myös pitkän mainariuran ja elinkeinon matkailualalla mikä jatkuu edelleen. Tätäkään adressia ei olisi luotu ilman kaivoksia ja isot kiitokset Untolle.

Tapani Rantahalvari (Kolari, 10.01.2020)

#10

Kolari tarvitsee ympärivuotisia työpaikkoja

mika rundgren (kolari, 10.01.2020)

#18

Töitä kansalle....

Juha Vanhanen (Sieppijärvi, 10.01.2020)

#20

Kekkosen - 70 luvun sanoin. Meillä on suomen lapissa isot malmivarat kunhan osataan ne vain oikein hyödyntää..
Ja nyt ku on suomalainen kerranki niin ilman muuta.

Samu Mäenpää (Inari, 10.01.2020)

#21

Työskentelen Kaivosalalla. Omistan kiinteistön Kolarin kunnassa ja olen valmis muuttamaan paikkakunnalle mikäli kaivoshanke toteutuu.

Niko Jäppinen (Kalajoki, 10.01.2020)

#25

Hannukainen mining on uskottava ja vahva kotimainen hankkeen toteuttajana. Kolarissa on vielä valoisa tulevaisuus matkailun ja kaivoksen tuomien työpaikkojen ansiosta.

Jouko Järvirova (Sieppijärvi, 10.01.2020)

#31

Kiitos, että yritätte saada työtä ja hyvinvointia kuntaamme sekä siten mahdollistaa mm. paluumuuttoa pohjoiseen.

Anita Jaako (Kolari, 10.01.2020)

#50

Kolarin kunta tarvitsee monipuoliset elinkeinot jotka ruokkivat toisiaan ja näin ollen luovat uskoa tulevaan jotta tulevaisuudesta selvitään,ettei painuta liikaa miinukselle.

Marko Äkäslompolo (Kolari kk, 10.01.2020)

#55

Kaivannaisteollisuus tuo elinvoimaa ja hyvinvointia kunnalle ja sen asukkaille. Eikä ainoastaan kunnalle vaan koko maakunnalle.

Kalervo Björkbacka (Rovaniemi, 10.01.2020)

#65

Tänne vain ! Töitä tulevaisuuteen uusia asukkaita,verorahaa ym.

Heino Hietanen (Kolari, 10.01.2020)

#67

kolariin tarvitaan ympärivuotista työtä. Kyllä matkailun ja kaivoksen voi sovittaa yhteen, täytyy vain ensin lopettaa turistien pelottelu ja sitten miettiä yhdessä toimivat ratkaisut.

Anu Lantto (Kolari, 10.01.2020)

#76

Työtä tarvitaan tähänki kuntaan lisää ja sitä kaivos tuo ja tuo ennen kaikkea ympärivuotista työtä.

Mikko Erkheikki (Kolari, 10.01.2020)

#85

kolarin kunta tarvii työpaikkoja lisää kaivos on tervetullut matkailun rinnalle.

pekka lantto (Äkäsjoensuu, 10.01.2020)

#91

Työpaikkoja lisää tänne.

Raimo Raappana (Pello, 10.01.2020)

#96

Kaivos auki ettei kolarin kunta näivety. Se pikku piiperrys matkailu ei pysty elättään kolaria. Matkaimu yrittäjillä on kolarissa mafia mikä pitää rikkoa

Marko Hietanen (Ii, 10.01.2020)

#108

Kolari tarvitsee työpaikkoja. On hyvä, kun on useampia elinkeinoja
kunnassa.

Toivo Kangas (Kolari, 10.01.2020)

#129

Töitä ja elämää ihmisille ympärivuotisesti...KOLARIN kuntaan elinvoimaa ..Toivoa paremmasta huomisesta..Vero äyrit jäävät kuntaan kun huolehditaan asunnoista työntekijöille. Virtaavan veden ja matkailun oheen myös kaivostoiminta mahtuu.
OLLAAN SUVAITSEVASIA TOIMIALOJEN KESKEN KUIN MYÖS IHMISTEN.

Jukka Nevalainen (Kolari, 10.01.2020)

#138

Trvetuloa kehitys!

Asmo Kylmämaa (kolari, äkäslompolo, 10.01.2020)

#153

Vois muuttaa kotiperälle takaisin jos kaivos tulee

Tero Raappana (Keminmaa, 10.01.2020)

#164

Aina puhutaan kaivosten negatiivisista vaikutuksista, mutta onko kukaan koskaan katsonu hyötyjä, mitä Kaivos toisi pystyyn KUOLEVALLE Kolarille? Lisää työpaikkoja, uusia asukkaita, veroeuroja.. On totta että kaivokset ovat huonossa maineessa esimerkiksi talvivaaran takia, mutta hyvällä huolenpidolla ja nykyaikaisilla kriteereillä ei pitäisi moisia vahinkoja päästä tapahtumaan. Muuten pelkään että senkin malmion joku ulkomaalainen ostaa kaivaa ja jättää rojut jälkeensä. Kun toimija on suomalainen yritys, niin luulen että ei kehdata lähteä vaan ja jättää kaikkea niinkuin paska perseessä vaan hoidetaan homma kunnialla loppuun asti.

Janne Majava (Kittilä, 10.01.2020)

#178

Tulevaisuuden konetekniikan ammattilaisilla on oltava työmahdollisuus myös Lapissa.

Oskar Meller (Oulu, 10.01.2020)

#188

Järki käyneen ja käsille töitä

Tapani Kauppinen (Pello, 10.01.2020)

#191

Töitä lappiin

Riku Nykänen (Kangosjärvi , 10.01.2020)

#193

Hanketta vie eteenpäin todella vastuullinen toimija, jonka juuret ja omistusta on paljon tuolla alueella.
Olen seurannut tätä hanketta jo pitkään ja mielestäni avoimempaa keskustelua ja ratkaisuehdoituksia huolestuneiden ihmisten kysymyksiin ei monenkaan vastaavan hankkeen osalta ole ollut.
Yrittäjät eivät ole koskaan paenneet vastuitaan vaan hoitaneet kaiken kunniallisesti, maksaneet Kolarille yhteisöveronsa jne.
Ehkä Talvivaaran tapaus on liian lähellä ja kaikkia toimijoita arvioidaan sen perusteella ihan tarpeettoman tiukoin kriteerein vaikka tämä hake mielestäni kestää myös sen.

Arto Haataja (Ylöjärvi, 10.01.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…