Ei avata kouluja 1-3lk oppilaille Koronan aikana.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2

Jos tarkoitus on taistella koronaa vastaan, on etäopetus oltava pakko!

Jaana Mononen (Vihti, 20.03.2020)

#3

Johdonmukaisuutta tässä tarvitaan eikä soutamista ja hupaamista

Johanna Raymann-Keronen (Vantaa, 20.03.2020)

#5

Pahoittelen multispämmiä, laitan saman tekstin tänne kuin toisaalle.

Oon Twitterissä nyt oksentanut tätä 1.-3. -luokkien avaamista. Kokoan pointtini tähän.

1. Perusopetuksen tehtävä on opetustehtävä. Opettajat saivat sen jokaisella luokka-asteella etänä toimintaan erittäin nopeasti. Perusopetustehtävää poikkeusoloissa toteutetaan tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla.

2. Perusopetuksessa lapsi tottakai saa hoivaa ja lapsen paikka on koulussa. Peruskoulu ei ole ollut eikä myöskään ole kuitenkaan hoitopaikka. Poikkeustilanne edellyttää sosiaalista etäisyyttä, joka rajoittaa lähes kaikkea kontaktia.

3. Koulu on tällä hetkellä turvaton paikka pandemian leviämisen kannalta. Fyysistä kontaktia ei voida estää.

4. Se, että lasten välinen fyysinen kontakti tapahtuu opettajan valvonnassa, ei vähennä viruksen leviämistä.

5. Opettaja on etäopetuksessa täystyöllistetty kuten myös lähiopetuksessa. Poikkeusoloissa tuplapalkka on toisarvoinen asia, mutta vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken.

6. Valmiuslailla pyyhitään lattiaa, jos nyt lasten kokoontuminen aivan liian vapaasti sallitaan.

7. Valmiuslailla ei ole merkitystä, jos sen noudattaminen on hyvän tahdon subjektiivisen noudattamisen varassa. Me olemme nähneet jo, ettei suosituksia haluta noudattaa. Poikkeustilanne ei ole miellyttävää kenellekään.

8. Heitä, jotka eivät voi poikkeustilassa syystä tai toisesta toimia, tulisi harkinnanvaraisesti tukea ja ohjata. Näin pystyttäisiin maksimoimaan hyöty ja minimoimaan pandemian leviäminen, joka ei ole riippuvaista siitä, mikä on kenellekin helppoa ja miellyttävää.

Ida Välimaa (Vihti, 20.03.2020)

#10

Älytöntä sinkoilua päätöksentekijöillä! Ensin päätetään sulkea koulut/tarjota etäopetusta ja sitten yhtäkkiä ollaankin kutsumassa takaisin kouluun parin päivän päästä. Järjettömyyttä! Vain eristämisellä saadaan riittävästi jarrutettua taudin leviämistä!

Katja Sälpäkivi (Hyvinkää, 20.03.2020)

#21

Kaikella kunnioituksella. Tämä päätös ei kestä eettistä tarkastelua monelta suunnalta. Päätös tulisi purkaa.

Tiina Maria Borgsten (VANTAA, 20.03.2020)

#46

Miksi opettajilta vaaditaan kaksinkertainen työ: opetusta koulussa oleville lapsille ja kotona opiskeleville etäopiskelijoille

Tommi Hiekka (Jyväskylä, 20.03.2020)

#56

Tällaisilla päätöksillä kulutetaan rehtorit ja opettajat loppuun.

Leena Ylönen (Porvoo, 20.03.2020)

#68

Päätös päästää 1-3 luokat kouluun vaarantaa koulujen henkilökunnan ja oppilaiden terveyden, samalla luoden uhan viruksen leviämisestä laajemmin. Päätös on myös kestämätön henkilökunnan resurssien kannalta. T: kolmannen luokan ope

Marianna Eerinen (Taipalsaari, 20.03.2020)

#73

Ihan pöyristyttävä päätös. Juuri nämä 1.-2.luokkalaiset eivät malta olla kaivamatta nenää, rähmimättä sormia jne. Kuinka 10 henkilön ryhmien kokoontumisen sääntö? Ei kolmen päivän kokeilu riitä ja opettajien jumalaton työmäärä kasvaa nyt, koska pitää etä - ja lähiopettaa.

Mari Valasmo-Salmela (Seinäjoki, 20.03.2020)

#95

Opettajat ja oppilaat kärsivät tämmöisestä yht'äkkisistä muutoksista. Opettajat kovilla uusissa opetusjärjestelyissä joihin parhaansa mukaan taipuivat ja lisäksi huolehdittavaksi lähiopetus ja vielä mahdolliset omat lapset kotona opiskelemassa. Entä kun tämä opettaja sairastuu?! Kuka pystyy sijaistamaan tämän sopan keskellä. Jos arvellaankin olevan koronaa, kuinka hirveä määrä ihmisiä karanteeniin. Ja ketjut katkeaa kun ei enää tiedetä kenen kaikkien kanssa ollut tekemisissä. Ne ketkä töissä jälleen hirveä ylikuormitus kun yrittävät paikata sairastunutta. Entä kodit. Tauti leviää helpommin koteihin jälleen. Ja siellä huoltajat joutuvat pois töistä herkemmin. Miettikää uudelleen. Kiitos.

Saija Rautiainen (Jyväskylä, 20.03.2020)

#98

Vaikeus arvioida kriittisen työn tekijät ei voi olla peruste näin suurelle päätökselle, joka vesittää korona-viruksen hallintaan tähtäävät toimenpiteet.

Taina Simpanen (Halsua, 20.03.2020)

#101

Tartuntauti ei pysähdy mikäli ei tehdä järkeviä päätöksiä.

Satu Liimatainen (Tuusula, 20.03.2020)

#112

Saimme juuri koulussa etäopetuksen pyörimään hyvin!

Johanna Halttunen (Uurainen, 20.03.2020)

#122

Herätkää! Riskeeraatte nyt sekä lapset että opettajat. Ei opettajankaan selkäranka kaikkea kestä!

Marja Aarnio-Kemppainen (Kotka, 20.03.2020)

#123

Koulut kiinni.

Katarina Berg (Helsinki, 20.03.2020)

#133

Ei näin voi toimia. Järjetöntä poukkoilua päätöksenteossa.

Riikka Riissanen (Kontiolahti, 20.03.2020)

#152

Olen opettaja ja minulla on pieniä lapsia. Joutuisin tekemään tuplasti töitä, koska pitää opettaa livenä JA etänä. Ei sitä jaksa pitemmän päälle. Lisäksi pöpöt leviää.

Laura Patronen-Halonen (Hernejärvi, 20.03.2020)

#155

nyt järki käteen,jos kouluja suljetaan niin miksi ihmeessä ne pitää avata 1-3 luokkalaisille?????

marika luukkonen (imatra, 20.03.2020)

#160

Pysykää päätöksissänne Koronan leviämisen ehkäisemiseksi!

Marianne Aaltonen (Mäntsälä, 20.03.2020)

#162

On täyttä hulluutta päästää mahdollisesti piilevästi sairastavat lapset levittämään tauteja toisiin lapsiin ja sitä kautta heidän perheisiinsä. Pihapelit on kiellettyjä, mutta kouluun voi kokoontua vapaasti. Ei kovin loogista.

Kirsi Tuulasvaara (Kirkkonummi, 20.03.2020)

#163

Tuplatyö tulee opettajalle. Eikö tässä koulujen sulkemisella pitänyt ehkäisä viruksen leviämistä? Entä me opettajat jotka ovst riskiryhmässä??

Sonja Back (Iskmo, 20.03.2020)

#168

Johdonmukaisuus vain taltuttaa koronan. Ei tällainen toiminta. Todella vaarallista meille kaikille.

Mirjam Rousu (Muurame, 20.03.2020)

#197

Pienet lapset levittävät tehokkaasti virusta ja nyt lapsimäärän kasvaessa koulussa leviäminen on huomattavasti tehokkaampaa lapsimäärän ollessa rajatumpi. Hallituksen aiemmin tekemät toimenpiteet vesittyvät alakouluissa. Lisäksi koulussa on töissä riskiryhmään kuuluvia opettajia ja muuta henkilöitä, joilta menee nyt mahdollisuus etätöihin ja jotka altistuvat nyt kornavirukselle. Miten koulunkäynti hoidetaan, kun henkilökunta sairastuu? Kaikki vanhemmat eivät tule ymmärtämään, että kouluun saa tulla vain jos muuta vaihtoehtoa ei ole. On vanhempia, jotka ovat kotona esim. työttömänä, mutta laittavat lapsensa kouluun, jotta pääsevät itse helpommalla. Koulujen henkilöstö joutuu etä-ja lähiopetuksen ristituleen ja opetuksen laatu kärsii.

Salla Huhtala (Mikkeli, 20.03.2020)

#198

Olen ollut tähän saakka ylpeä Suomen hallituksen toimista tässä haastavassa kriisissä. Tämä 3 päivän jälkeen tullut päätöksen pyörtäminen käänsi kaiken päälaelleen. Toivon sydämestäni, että vanhemmat osaavat toimia vastuullisesti ja pitää lapsensa etäopetuksessa (jota opettajat ovat panneet pystyyn nollasta sataan työtunteja laskematta). Ja etteivät käyrät tartunnoista lähde ensi viikolla nousuun.

Tiia Katajainen (Vantaa, 20.03.2020)

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…