Rääkkylä liitettävä Joensuuhun eikä Kiteeseen

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Rääkkylä liitettävä Joensuuhun eikä Kiteeseen.


Vieras

#1

30.05.2016 15:11

"Matkat Suomen tiekartan, mittakaavaa 1 : 800.000, mukaan Niemisen asiamiespostilta, joka toimii Lähikauppa Kompakan yhteydessä, ovat Rääkkylän kuntakeskukseen – 19,2 kilometriä, Kiteen kuntakeskukseen – 37,6 kilometriä, kun taas Joensuun kaupungin puolella sijaitsevaan Hammaslahden liikekeskustaan ainoastaan – 14,5 kilometriä. Postinumeroalueen 82290 NIEMINEN asukkailla on pitkän aikaa ollut oikeus asioida Joensuun kaupunkiin 1. tammikuuta 2009 liitetyn Pyhäselän kunnan terveysasemalla, joka yhä edelleen toimii Hammaslahden liikekeskustassa. Aivan samaisen terveyskeskuksen läheisyydessä toimii myös joukko kauppaliikkeitä, koulu sekä kirjasto."

 

 

 

..."Rääkkylän kunta tai vähintään Joensuun kaupungin rajaa lähinnä sijaitseva postinumeroalue 82290 NIEMINEN yhdistettäisiin – tarvittaessa vaikka vastoin Rääkkylän kunnan taikka Kiteen tai Joensuun kaupunkien tahtoa – Joensuun kaupunkiin varhaisimmasta mahdollisesta ajankohdasta lukien."

 

 

Koko valitus on kaikin puolin hyvin perusteltu.

 

Ainakin postinumeroalue 82290 NIEMINEN tulisi kaiken järjen mukaan yhdistää Joensuun kaupunkiin.

Tapio Viitasalo

Liperi,

ei vapaa-ajan asuntoa Rääkkylässä,

"sivullisen kommentti"

 


Vieras

#2

03.06.2016 15:21

Mökki ja kotitila Sintsissä, ei koskaan mitään syytä käydä Kiteellä, kaikki asointi Hammaslahdessa ja Joensuussa.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

05.06.2016 19:28


MonessaMukana

#4 Rääkkylä Joensuuhun pakkoliitoksen kautta

06.06.2016 03:42

Vuonna 1972 järjestettiin televisio ohjelma ko. olevasta Rääkkylän kunnasta. Siinä oli tämä asia jo silloin esillä. Sen aikainen lääninkuntasuunnittelija Jaakko K. Turunen oli tehnyt kolme suunnitelmaa, joista yksi oli Kiteseen, yksi Kiteseen ja Liperiin ja kolmas vaihtoehto oli hänen mielestään paras eli Rääkkylä jaettaisiin kolmen kunnan kesken, Kitee, Liperi, Pyhäselkä/Joensuu. Perusteina hän käytti juuri tuota kunnan hajainaisuutta ja maantieteellisistä asemaan. Suunnitelmakin löytyy arkistoista.

Silloin oli Sosiaali ja terveysministerinä Osmo Kaipainen joka osallistui ohjelmaan. Hän sanoi * On hölmöläisten hommaa lähteä viemään täältä Kiteelle asiakasta/potilasta, koska tod näköisesti hänet joudutaan siirtämään Joensuuhun PKKS. Tämä rasittaa matkakustannuksia asiakkaalla ja kunnalla. Olen edelleen samaa mieltä, jos joudut menemään esim Oravisalosta tai Sintsin alueelta röntgeniin, niin kummassakin on lyhyempi matka Joensuuhun ja Liperiin Oravisalosta. 

 

Kuntajakoselvittäjät eivät ole kyllä ottaneet Joensuun rajalla asuviin ihmisiin mitään yhteyttä, he vain päättivät. Kyllä tällaisessa isossa asiassa olisi voitu järjestää äänestys ja sehän joskus listat kiersivätkin, kumpaan haluatte, se oli Joensuuhun.

 

Korkein Hallinto Oikeus voi palauttaa asian uudelleen käsittellyynkin ja perusteluina käyttäisin, että Kiteen asukkaat jo nyt haukkuvat pitkin keskustelupalstoja rääkkyläläisiä. Meillä ei tule henkisesti olemaan hyvä sen kunnan asukkaana. Tuolla nimettönämä voi kirjoitella törkeitä *sisäsiittosia* juttuja rääkkyläläisistä ,puhumattakaan elättivariksesta. 

Vehviläinen itse sanoi, että kuntaa ei liitetä ennenkuin SOTE on valmis. Hän kyllä pyörsi sanansa tässä asiassa perusteellisesti, sekä Hallistuskin antoi lupauksen, meidän vaalikaudella ei tehdä yhtään pakkoliitosta. Valtiolla on pakkolaki käytössä, ja Valtio olisi voinut pakottaa liittymään Joensuuhun, kuulematta Joensuuta. Meitäkään asukkaita enemmistönä ei ole kuunneltu.

Matkakustannukset tulevat monella vanhuksella esteeksi päästä lääkäriin toiselta puolen kuntaa Kiteelle. Kunnassa on paljon peruskansaeläkkellä olevia ihmisiä. Heillä ei yksinkertaisesti riitä rahat matkustaa taksilla. Linja autoa ei esim kulje Sintsin, Niemisen puolelta Kiteelle ja luulen ettei Oravisalostakaan. Tämä on todella vanhuksille ns. hiljainen tappo.

Koululaiset joudutaan kuljettamaan taksilla nytkin Rääkkylän kirkolle. Osa koululaisista on iät ajat käynyt Hammaslahdessa koulunsa eli Joensuun puolella, sinne on ollut julkinen kulkuneuvo käytössä , nyt kerran päivässä. Riittävä asia sekin ollut. Hammaslahdessa on myös lukio, joka tukee myös Rasivaaraasta asti käviviä lukiolaisia. Suurin osa heistä on käynytkin Hammaslahdessa lukion.

Kyllä Joensuulla on paljon paremmat resurssit kuntakin ottaa Rääkkylä kuin Kiteellä. Kitee itsekkin juuri saanut taloutensa tasapainotettua, siihen kun liitetään velkainen kunta. Kitee ajautuu taas säästölinjalle ja rääkkyläläiset ovat syypäitä. Joensuulla on kuitenkin on isommat verotulotkin kaikkiaan mitä Kiteellä. Yleensä pitäisi ajatella taloudellisesti pitkällä tähtäimellä, mutta tämä Kiteseen liittäminen on hätälasku. Pitkässä juoksussa se Kiteekin tulee olemaan joko Joensuuta tai Savonlinnaan. Savonlinnan heikon aseman vuoksi ja Joensuun saadessa Opettajakoulutuksen heidänkin pärjääminen on hankalaa. Siellä voi tulla liitos  johonkin Etelä Karjalan kaupunkiinkin tai sitten Kuopioon.

Taloustietelijän näkökulmasta ja pitkällä tähtäyksellä laskettuna Rääkkylälle paras vaihtoehto on ehdottomasti koko kunnalle Joensuu.

 


Vieras

#5

06.06.2016 03:47

Kesäasunto Rääkkylässä . Ehodottamsti Joensuuhun, kaikki asiointi tapahtuu siellä jo nytkin.
Vasaraniemen emäntä

#6

06.06.2016 10:53

Joensuuhun liittäminen on järkiratkaisu. 

Iäkkäät vanhemmat asuvat Rääkkylässä, heidän lääkäriin ja röntgeniin kuljettaminen Kiteelle on suorastaan tuhlausta.

Olen tällä hetkellä vapaa-ajan asukas, meillä on mökin käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asunnoksi toteutettavissa kivuttomasti milloin vain. Jos liitetään Kiteeseen, ei muutosta varmaankaan tehdä. Jos ja kun palaan vakituiseksi asukkaaksi Rääkkylään, on Joensuu asiointi- ja työssäkäyntikeskus - ei ole asiaa Kiteelle.

Vasaranimen Isäntä

#7 Jos pakko on niin mielummin Joensuu

06.06.2016 11:14

 Kun aikaa myöten Tampereen suunnalta tulee lähtö niin suunta on Rääkkylä,vaikka tällä hetkellä olen vapaa-ajan asukas.Liitos asiassa olen kuitenkin Joensuun kannalla. 

 

Kimmo E. Laine
Adressin tekijä

#8 Hankkeen FB-sivut

06.06.2016 13:43

Huomatkaa myös Facebook-sivumme osoitteessa: https://www.facebook.com/profile.php?id=1760990504132986

Kesäasuja Joensuusta

#9 Miksi Kitee?

11.06.2016 16:44

Mielestäni Joensuu on luonnollinen valinta jo pelkästään siksi että kesäasujista suuri osa on Joensuulaisia (ja tämä ei ole mikään pieni joukko)