Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

03.02.2016 15:57



Vieras

#2427

06.02.2016 14:23

Luulisin, että todellinen, jossain määrin valtaväestöltä piilossa oleva vastakkainasettelu löytyy valta/talous "eliittiin" kuuluvien ja siihen kuulumattomien väliltä.
Vallankäytössä, hajota ja hallitse -taktiikalla on ikivanha perusta. Toinen tutustumisen arvoinen vallankäytön taktiikka tai pikemminkin tekniikka, ei niinkään strategia on eräänlainen dominoefektiin perustuva syy-seuraus -tekniikka:  
1) Luodaan keinotekoisesti tietynlainen tilanne, josta seuraa dominoefekti. Tietynlaiselle keinotekoisesti aiheutetulle toiminnalle  perustellaan syy. Toteutettu  toiminta aiheuttaa ennalta määritellyn tai ennakoidun seurauksen. (syy-seuraus)
2) Tarpeeksi monta tai jossain tilanteissa pelkästään yksi keinotekoisesti aiheutettu syy-seuraus toimintatilanne aiheuttaa luonnollisen dominoefektin, palikat kaatuvat haluttuun suuntaan ennalta määritellyllä tavalla. Seurauksena tilanne, jota ei ole mahdollista ratkaista tai selvittää ( ei edes kansainvälisen politiikan tasolla) Ei ole ulospääsyä umpikujasta, ongelmatilanne  on umpisolmussa -> lopullinen tavoite.
3) Viimeisenä vaiheena "tilanteen luojat" esittävät ratkaisun   ongelmalliseen tilanteeseen, näyttävät umpikujasta ulospääsyn, ohjeet tilanteellisen umpisolmun aukaisuun.

Ja tämä RATKAISUN avulla maailmantilanne on muutettu keinotekoisen luonnottomasti ennakoituun suuntaan, joka palvelee todellisuudessa hyvin pientä osaa planeettamme ihmisjoukkoa.

MUTTA, ainahan voin olla väärässä. Tai kyse kuvitteellisesta fiktiosta, näppäilty lauantaisen iltapäivän viihdykkeeksi.

Alas ajo on aloitettava .

#2428 Vedenjakajalla Uraanikaivos !

08.02.2016 19:38

Hälyytys sireenit soimaan kautta Suomen !

Veden jakajalla Uraanikaivos , kuka on vastuussa ?

Veron maksain rahoilla tuhotaan Suomen puhtaat vesistöt .

Moraalitonta, Järjetöntä !

Rahan ahne likainen lahjova mafia ,Eliitti rahoittaa järjettömiä sijoituksiaan

Veron maksajain vero varoilla .

Alas ajon  aika on tullut ,joko vihdoin järki sekä ihmisyys voittaa ?

 

Eikö tieto ole mennyt perille

#2429 Uraanikaivos koko kansan vastainen järkyttävä rikos.

10.02.2016 20:58

Mehän tiedämme kun Saksassa sai louhia Uraania ,niin joka toinen

Uraanikaivoksen työntekijä kuoli syöpiin.

Kuinka paljon Talvivaara tulee tappamaan Suomalaisia syöpiin ?

Vesistöt ,ravinto ketjut ,Uraania kaikkialle ,kolmeen erivesistöön,

Uraani kun on yhä edelleen ,,,,vesiliokoinen ,hajuton,väritön, mauton

Tappava myrkky !

totuutta ei voi muuttaa

#2430 "Tervavale" = Terra Fame= tappaa ja tuo tuhoa ja vain kuolemia.

12.02.2016 21:12

Talvivaaran poliittiset sijoittajat Uraanikaivokseen .

Muutamia heidän nimiään .

1.Paula Lehtomäki sijoitti sukulaisineen yli miljoona Euroa Uraanikaivos Talvivaaraan.

2.Sauli Niinistö 100.000 euroa ,uraanikaivos Talvivaaraan.

3.Lisää politiikkojen nimiä ,on hyvä paljastaa aikamme rahan ahneet politiikot

   jotka ovat valmiit tuhoamaan toisten ihmisten elämän omien ,järjettömien sijoitustensa vuoksi.

"Helvetti irti Talvivaarassa "

#2431 Puukon isku suoraan Suomalaisten selkärankaan.

14.02.2016 16:11

Uraanikaivos Talvivaara on suora puukon isku Suomalaisten selkärankaan

omaantuntoa, ihmisyyttä sekä kaikkia elämän edellytyksiä kuin myös perusoikeuksia vastaan.

Veron maksajain rahoilla tuhotaan maailman puhtaimmat vesistöt ,pienen rahan ahneiden bisnes roistojen vuoksi.

Eikö Uraanikaivosta alas ajeta ,ennenkuin joku ministeri poistuu Nikkeli myrkytyksen uhrina ?

Kuunnelkaa päättäjät kansaa ,sekä toimikaa koko kansan parhaaksi,se on teidän tehtävänne .

Tekonne ei kestä päivän valoa !

Talvivaaran alas ajo käyntiin viivyttelemättä.

 

Äly hoi älä jätä

#2432 Re: Uraanikaivos koko kansan vastainen järkyttävä rikos.

15.02.2016 10:16

#2429: Eikö tieto ole mennyt perille - Uraanikaivos koko kansan vastainen järkyttävä rikos. 

 Länsi-Euroopassa ei ole ainoatakaan toiminnassa olevaa uraanikaivosta. Miksi? Koska ne aiheuttavat niin suuria ympäristöongelmia.

Siitä huolimatta halutaan Talvivaaran uraani ottaa talteen, ja ketkä joutuvat maksumiehiksi? Ihmiset ja luonto!

www.tep.kaapeli.fi/energia/uraanikaivosten-vaikutus-terveyteen

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.02.2016 15:38


Puhdas vesi on elämän perusta

#2434 Kansan nousu tarvitaan Suomessa .

16.02.2016 15:57

Uraaninrikastamista ei koskaa hyväsytä Suomessa .

Lauri Ratia on kadottanut järkensä ,ajaessaan uraaninrikastamista Talvivaarassa.

Eikö hän tiedä että veronmaksajain rahoista maksetaan hänelle palkka ?

Siksi hänet tulee poistaa Talvivaarasta välittömästi ,viedä vaikka Kainuulaisten peruna kuoppaan asumaan

loppu päivikseen .

Jo uraanin rikastamista suunnitteleva ,on ympäristö rikollinen  .

Uraanikaivos veden jakajalla ,on myös anteeksi antamaton teko

jota ei saa koskaan unohtaa.

Tulevat sukupolvet joutuvat sen karvaasti kokemaan.

Koko kansan parhaaksi ,Uraanikaivos Talvivaaran alas ajo käyntiin jo huomenna.

 


Vieras

#2435

18.02.2016 10:30

17.2.2016 Ylen A-studio klo: 21:05

Herra Hyvönen voitti kansanedustaja Pekkarista vastaan käydyn "keskustelubattlen" 10-0.

Selkeästi ja yksiselitteisesti otti esille "salatun" uraanin, hyväveliverkostot, bioliuotuskasojen toimimattomuuden, ennalta "sovitut" asiantuntijaraportit joita väsänneet kaivostoiminnan jatkamista kannattavat myötämieliset asiantuntijat sekä kaivoksen kannattamattoman toiminnan nyt ja tulevaisuudessa.

Voisin jopa väittää ettei kansanedustaja Pekkarinen ollut tehnyt kotiläksyjään kaivoksen suhteen. Samat sävelet kuin aikaisempinakin vuosina. Alahuulen pureminen ja muunlainen elehdintä paljastivat enemmän kuin yli-innokas "höpöttäminen".


Vieras

#2436

18.02.2016 16:04

Hän laittoi lapsen nukkumaan,
Ja nyt hän pesee vaatteita Nuasjärven rannalla,
sinisten vaarojen katveessa,
loppukesäisen kuun loisteessa.

Uraani tuhoaa elämän

#2437 Hannu Hyvönen on jo nyt ansainnut Ympäristö Neuvoksen tittelin .

19.02.2016 16:14

Hänet tulee palkita valtion toimesta vuosia kestäneestä isäinmaan  hyväksi tehdystätu arvokkaasta työstä

Suomessa ei ihminen eikä elämisen edellytykset ole olleet missään arvossa viimme aikoina,

Hyvä veliverkostot bisneksineen on ollut valmis tuhoamaan kaikkien Suomalaisten

arvokkaimman kansallisomaisuuden ,Maailman puhtaimmat vesistöt elin ympäristöineen.

Tuhannet kiitokset Hannulle ja voimia kamppailussa näitä koko kansan vastaisia ympäristö

Terroristeja vastaan jotka ei kunniota elämää eikä sen olemassa olon edellytyksiä.

Ympäristö Terroristi on terroristeista kaikkein pahin sekä tuomittavin .

Lähes koko kansan tuki on puolellasi Hannu !

 

 

Elämme Helvetillistä aikaa

#2438 Gansteri Terroristit Uraanikaivos Talvivaarassa.

22.02.2016 08:35

Suomen jotkut politiikot ovat ajautuneet kuin uppotukit

Ympäristö Terroristeiksi !

Suomea ei aikaisermmin ole koskaan hallinnut tällainen Gansteri joukko

joka hitut veisaa kansastaan.

Kun ei sana mene perille on otettava kovat keinot käyttöön

mutta toivotaan että järki voittaa ,siis

Uraanikaivos alasajoon välittömästi.

Voi teitä Saa,,tanan Roistoja !

#2439 Talvivaaran Serlvitys miestä ,epäillään Petoksesta !

29.02.2016 15:22

Petolliset rikolliset petoksineen ovat vallanneet Uraanikaivos Talvivaaran !

Perustuuko koko Uraanikaivos  Talvivaara -----Petoksiin sekä rikollisten kynäilyyn?

Pölitiikot ovat vastuussa edelleen Euroopan suurimmasta Ympäristö Rikoksesta .

Joko vihdoin alkaa Talvivaaran alasajo ?

Milloin alkaa Talvivaarassa ,Erikois tilin tarkastus ?

Jan Vapaavuori lupasi sen aikoinaan.

 

 

Tuskin koskaan saamme tietää totuutta

#2440 Re: Talvivaaran Serlvitys miestä ,epäillään Petoksesta !

01.03.2016 09:24

#2439: Voi teitä Saa,,tanan Roistoja ! - Talvivaaran Serlvitys miestä ,epäillään Petoksesta ! 

 Esitit monta kysymystä, niihin voivat vain  vastata he jotka päättävät Talvivaarasta.

Jos nyt kuitenkin vähän yrittäisi aukaista asioita, niin vaikuttaa siltä että niin kauan kun erinäisillä politiikoilla ja muilla silmää tekevillä on omistuksia Talvivaarassa, niin kauan tätä farssia tullaan jatkamaan, ja niin kauan sinne tullaan syöttämään verovaroja, täytyyhän heidän sijoituksensa turvata.

Siksi ei ilmeisesti myöskään haluta tehdä peräänkuuluttamaasi erikoistilintarkastusta, olisihan se perin ikävää jos sieltä ilmenisi jotakin joka ei kestäisi päivän valoa.

Mitä silloinen elinkeinominuisteri lupasi ,voisi kysyä ilkeästi, onko kokoomuslainen koskaan pitänyt lupauksiaan?

 

Myös päättäjät tuomittaviksi suurine sijoituksineen

#2441 Pellekeskus tiedottaa ,onko joku joka vielä uskoo heidän valheisiin ?

04.03.2016 16:02

Jos mikään ei vaikuta mihinkään ,niin purkuputkikin on aivan laiton sekä tarpeeton.

Nyt kun taas ollaan rahaa vailla eduskunnalta kerrotaan totuus siten mikä on heidän etunsa mukaista.

Uraanikaivos on rikos ,nyt ei enää selityksille eikä valheille ole tilaa .

Uraanikaivos on tullut tiensä päähän joten alas ajo käyntiin välittömästi.

Tämä rikos ei vanhene koskaan,puhdistyöt on aloitettava viivyttelemättä.

 

Nåin ei voi jatkua ,muutos on tultavas

#2442 Suomea hallitsee SSS Miehet ,jotka ei kansasta mitään piittaa.

05.03.2016 17:04

Talvivaara on törkein esimerkki ,joka sijaitsee vedenjakajalla .

Heidän bisnessijoituksensa ovat heille kaikkein tärkeimmät,

Suomalaisten arvokkain kansallis omaisuus ,puhtaat vesistöt ollaan tuhoamassa lopullisesti.

Vesistöjen varrella asuva Suomalainen ei ole näille alhaisille moraalittomille roistoille  minkään

arvoinen.

Mehän lähes kaikki  tiedämme nämä sijoittajat, olisko hirtto tuomio näille ympäristö roistoille sopiva tuomio ?

Raukikset lahjotut rikolliset vallassa

#2443 Myös nykyiset ministerit syytteeseen Ympäristö tuhojen jatkamisesta

13.03.2016 01:24

Myäs nykyiset ministerit

Syytteeseen sillä he jatkavat Suomen suurinta Ympäristö rikosta,

veron maksajain varoilla .

He ovat tasan tarkkaan vastuussa tekemisistään.

Rikos on rikos eikä se siitä muuksi muutu

laki on oltava kaikille,myös näille ministeri roistoille sama.

JHH

#2444 Ei euroakaan enää Talvivaaralle aikana, kun muilta leikataan

13.03.2016 10:39

Muistin virkistämiseksi....

Viime vuonna valtio tuki Talvivaaraa yhteensä 209 miljoonalla eurolla, summan piti riittää kaksi vuotta, mutta eipäs riitäkkään,vaan rahat alkaa olla loppu, joten taas ollaan "isolla rahapussilla" kinuamassa lisää, tällä kertaa "riittää pikavippi" 38,5 miloonaa euroa, että pääsevät pahimman yli? Taas irroitti valtio höylisti kukkaronsa nyörejä ja pikavippi tuli Talvivaaralle kuin Manulle illallinen, ilman pahimpia kampituksia, joku ehkä uskalsi sanoa eriävän mielipiteen, mutta hänet hiljennettiin nopeasti joukkovoimalla! Ei se kuitenkaan vielä ole tässä, vaan vippi tulee auttamaan vain hetkellisesti ja Terrafame/Talvivaara tulee tarvitsemaan lisärähaa ainakin 200 miljoonaa euroa tulevan kahden vuoden aikana. Näin kertoo Iltalehden haastattelema Emoyhtiö Terrafame Groupin toimitusjohtaja Matti Hietanen.

Kusetus siis jatkuu......


Vieras

#2445

13.03.2016 12:50

luin äsken artikkelin kirjasta "Talvivaaran vangit" ja ajattelin , että nyt se touhuilu todella pitää loppua!
Pukit kaalimaan vartijoina

#2446 Re:

13.03.2016 14:59

#2445: -  

 

Luin myös artikkelin ja mikä siinä oli mielenkiintoista oli se, mitä Oikeuskansleri Jaakko Jonkasta on paljastunut! 

Sen takia ei todellakaan kannata ihmetellä, ettei Jonkan mielestä myöskään Kainuun ELYn ylijohtaja ollut esteellinen hoitamaan Talvivaaran valvojan tehtävää ,vaikka hän oli ollut Talvivaaran syntyvaiheissa mukana. Jonkka ei myöskään näe itseään esteelliseksi arvioimaan Talvivaaraan liittyviä asioita, vaikka omistaa itse Talvivaaran osakkeita 1400 kpl verran.

Artikkelin ja kirjan mukaan Jonkka perustelee Kauppiselle, ettei ole ollut esteellinen arvioimaan Talvivaaraan liittyviä asioita, vaikka hän kertoo allekirjoittaneensa päätöksiä, jotka välillisesti liittyvät Talvivaaraan?

Voiko yhteenkään viranomaiseen enään luottaa?

 

vieras

#2447 Ministereiden pitäis olla koko kansan palvelijoita .

14.03.2016 17:34

Ministereiden pitäis alla koko kansan palvelijoita,

nykyään he ovat maan suurimpia pettureita"roistoja ".

Tuhotaan heidän bisneksillään vesistöt kuin myös tuhansien ihmisten elämä

he ovat järjettömiä sijoittajia ,kuten Uraankaivos Talvivaara osoittaa.

On aika perustaa pelkästään ministerejä varten kansalaisista koottu

Tuomio istuin joka jakaa ylintä valtaa maassa,jossa ei enää lakeja noudateta kun on

kysymyksessä ministerit sekä heidän "laittomat sijoituksensa "

Vanha laki sanoo :Nauriin varasta ei hirtetä .

 


Vieras

#2448 Re: Re:

19.03.2016 14:20

#2446: Pukit kaalimaan vartijoina - Re:  

 Savon Sanomat: Oikeuskansleri Jonkan Talvivaara-omistus ihmetyttää professoria-

Liikutaan herkällä alueella.


Vieras

#2449

19.03.2016 14:33

Emäntä ei kestänyt "Talvivaaran hajuja", otti ja lähti. Pakkasi tavaransa Louis Vuittonin matkalaukkuihin, starttasi puoleksi pankin omistaman vuoden 2013 Audi A4:sen, aikoi huristella kohti pääkaupunkiseutua, pelkät perävalot vilahtivat korpikuusten katveesta . Noh, ei siinä mitään. Vähän musiikkimiehenä harmitti, kun oli emäntä ottanut mukaansa rakkaimman ja ainokaisen arvokkaan materiaalisen esineen jonka henkilökohtaisesti omistin, Gibsonin Les Paul Standard -merkkisen kitaran.
Noh, ei siinä mitään, vaikka hopealusikat, Tiffany -lamput ja  Chesterfieldin nahkasohvaryhmittymä kalliin kelohonkatuvan lisäksi menivät jaossa epätasaisesti jäi minulle sentään jotain. Isohko siivu pressukangasta, lapinleuku ja muutama euron kolikko. Noh, ei siinä mitään, laitoin lapinleukun "laulamaan" ja äkkiä oli seipäät valmiina aseteltavaksi "pyramidimuotoon" ja pressukankaasta tuli hyvä suojapeite seipäiden ympärille, uusi kotakoti valmistui kymmenessä minuutissa. Noh, ei siinä mitään, sijoitin viimeiset rahavarani muutamaan Pirkka-olut tölkilliseen, suolaan ja pippuriin. Siinä kodan edustalla nuotion ääressä rusakkoa paistellessa ja olutta hörppiessä sain idean musiikki-instrumenttiin. Rakensin illan hämyssä Pirkka-oluttölkistä kaikukopan kitaraan, kitaran kaula vanhasta harjanvarresta ja kielet kitaraan taivuttelin, hioin ja katkoin vanhasta ruosteisesta piikkilangasta.
Noh, ei siinä mitään, nyt aika kuluu rattoisasti kodan edustalla itsetehdyllä kitaralla BLUES-musiikkia soitellen, säveltäen ja sanoituksia kehitellen, sanoituksia Talvivaaran kaivoshökötyksestä raapustan lyijykynänpätkällä printattujen "Talvivaara-projektin" ympäristövaikutusarviointipaperien puhtaalle valkealle puolelle . . . . .
Nuotio rätisee ja revontulet leikkisästi heilahtelevat sinisten vaarojen huippujen päällä. Iltarukkouksessa en itelleni mittää pyyvä, jos kuitenkii taivvaan herra hieman muistaesi varjella Nuasjärven planktonpopulaatiota, etteivät iha kokisi apokalyptistä tuhoa

vieras

#2450 Milloin loppuu Uraanilouhos Talvivaaran piina.

20.03.2016 16:31

Suomessa ei ole demokratiaa ,on vain hyväveli verkoston Mafian valta

joka alistaa kansan vallan sekä sen äänen mitättömyyteen.

USA;N Armeija valloittaa Suomen sotilas koneineen sekä panssarivaunuineen .

Tämähän on sodan julistus Venäjää vastaan.

Kansa on vastaan tätä ,sillä tällaiset teot johtaa Suomen täydelliseen tuhoon.

Nyt valmistelee USA kolmatta maailman sotaa,josta se haluaa itselleenm täyden hyödyn.

Missä on sinun viisaasi Suomi ?