Karaoke luokiteltava tasokkaaksi ohjelmaksi ravintolan jatko-aikalupia myönnettäessä

Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

#1

06.07.2007 13:21

Puollan, kunhan samalla laitetaan lakimuutos, jonka mukaan laulamaan ilmoittautuvan henkilön on jollain tapaa todistettava laulukykynsä sellaiseksi, ettei siitä kanssaihmiset häiriinny. Heitä on suomalaisissa karaokebaareissa selvästi yli puolet laulajista. Kiitos.
evi salmelin
jkl

#2 Karaoken puolesta

08.07.2007 15:41

Karaoke on todella tasokasta ohjelmaa, riippumatta siitä, kuka tai miten laulaa!!!! Karaoke on tasokasta sen sosiaalisen ja terapeuttisen merkityksen tähden. En tiedä yhtään ei-urheilullista harrastusta, joka yhdistäisi ujoja ja heikon itsetunnonkin omaavia suomalaisia niin hyvin kuin karaoke. Olen ollut karaoke-emäntänä n. 12 v. ja motto on : Ei tarvitse osata, kunhan uskaltaa.
perti manninen
pudasjärvi

#3 Karauke on hyvää viihdettä.

09.07.2007 08:39

On hyvä että ihmiset saavat esiintyä ja kehittää taitojaan.
Suomalaiset tarvitsevat lissä vapaita esiintymis tilaisuuksia.

Sensiaaan arkisin ja sunnuntaiöisin ei ole syytä lisätä alkoholin tarjontaa.
kyllä päivä ja ilta on riittävän pitkä, ilman jatkoaikoja.

Ravintolat kiinni viimeistään 24.00 , vain pe-la yö n 02.00.

Turhaa yötyötä ja enemmän väsymystä työssä ja kotona yöjuopottelusta.

00-04.jälkeen, aamuyön kotimatkat aiheuttaa onnettomuuksia ja väsymistä autonratissa vaikka selvinpäin.
Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

#4

09.07.2007 12:41

"En tiedä yhtään ei-urheilullista harrastusta, joka yhdistäisi ujoja ja heikon itsetunnonkin omaavia suomalaisia niin hyvin kuin karaoke."

-Alkoholin suurkulutusko on kyseessä? =D Kyllähän sitä humalatilassa kuka hyvänsä rasittaa äänihuuliansa - jälkeenpäin sitä muistamatta.
evi salmelin
jkl

#5 Jatkoaika + karaoke

09.07.2007 19:25

Jatkoaikalaissa joka jyllää meilläpäin ei kysymys ole siitä, mihin aikaan ravintola suljetaan, vaan siitä miten kauan lauletaan. Jos ravintola on auki puoli kolmeen, karaoke pitää lopettaa puoli kaksi, ja loppu aika soitetaan cd-musiikkia. Joten juoda ehtii ja uskaltaa juoda enemmän, kun ei pääse enää laulamaan. Monet laulajathan eivät halua laulaa liian humalassa. Mielestäni karaokea pitäisi pystyä laulamaan pilkkuun asti!!!!!
juha pääskysaari
helsinki

#6 karaoke

09.07.2007 21:52

hoitakaa itellene jotain tekemistä vikka bläägät jalkaan vitun nuijat
Mirva Meriläinen
Jyväskylä

#7 Karaoke on tasokasta!

23.07.2007 07:26

Olen sitä mieltä että Karaoke on parempaa ja tasokkaampaa ohjelmaa kuin 'levy musa'.

Karaokesta tekee tasokasta ohjelmaa:
Asiakas saa valita laulut
Musiikkia tulee laidasta laitaan, hevistä humppaan.
Juontajat spiikkaavat, kertovat vitsejä ym juttuja.
Hyvä juontaja laulattaa koko asiakaskuntaa.
Asiakas saa osallistua ohjeman tekoon.
Saman illan aikana saa tanssia muutakin kun yhden suuntauksen musiikkia
Laulaja tekee viihteen omalla olemuksellaan, taidoillaan tai niiden puuttumisella. (ei välttämättä huono asia)
Voi näyttää naapurille olevansa parempi. (hihii)
Terapeuttinen vaikutus (auttaa jos ketuttaa)
Saa laulaa täysillä mukana jos tahtoo.
Yllärinä käy joskus oikeita ammattilaisia laulamassa.

Levy musa baareissa taas:
DJ määrää musan
Vain yhden tyylistä musaa koko illan
Ei paljon DJ:t spiikkaile
Ei voi osallistua
Jos tykkäät tanssia sitä yhtä tyyliä ni voit (muita ei tule/vaihda baaria)
Laula mukana täysillä ni lennät pihalle. (riippuu baarista)

Ihmettelen syvästi miksi tämä levy musa edes on hyväksytty riittävän tasokkaaksi ohjelmaksi kun se ei sitä mielestäni ole.
Se on tausta meteliä joka menee toisesta korvasta sisään toistakaan korvaa koskaan lotkauttamatta.

Karaoke baarit 04 auki ja muut kiinni 02!!!


Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

#8

23.07.2007 12:10

Olen sitä mieltä että Karaoke on parempaa ja tasokkaampaa ohjelmaa kuin 'levy musa'.

Levy musa baareissa taas:
DJ määrää musan

-DJ määrittelee musiikin kysynnän mukaan eli, kun ihmiset käyvät häneltä toivomassa kappaleita sekä suosio-tason mukaan, ts. sen mukaan, mitä sillä hetkellä eniten radiossa/listoilla soitetaan eli mitä ihmiset eniten haluavat kuulla. Asikkaat siis määräävät musiikin - kuuntelemalla näitä kappaleita radiosta/tv:stä/omilta soittimiltansa. Jollei pidä soitetusta musiikista, on väärässä paikassa.

Vain yhden tyylistä musaa koko illan

-Klubeilla soi useimmiten R n' B, Pop, Club, House, Techno, jne. joten ei kovinkaan "yhden tyyliseltä" kuulosta. Joissain paikoissa tyyli on sama ja, jollei kyseisen baarin musiikkityylistä pidä, on näinollen asiakas itse väärässä paikassa.

Ei paljon DJ:t spiikkaile

-Klubeja voi hyvin verrata tanssimusiikkiradioihin: kuuntelijat eivät halua kuulla turhia löpinöitä, vaan käyttää musiikkia tarkoitukseensa - tanssimiseen. Baareissa on useimmiten jukeboksit ja soittolistat tietokoneella ja harvemmin näkee DJ:ta. Jos DJ paikalla on, hänet on kutsuttu juuri nimenomaan soittamaan musiikkiansa. Karaoke-isäntä on vallan eri asia, hänhän on periaatteessa lähempänä yhden miehen housebändiä kuin DJ:ta.

Ei voi osallistua

-Klubeilla osallistutaan tanssien. Baareissa ihmiset ennemminkin haluavat kuunnella musiikkia keskustelujensa ohessa. Jos henkilö haluaa laulaa musiikin mukana, hän tosiaan menee sinne karaoke-baariin - juuri sitä vartenhan ne on kehitetty.

Jos tykkäät tanssia sitä yhtä tyyliä ni voit (muita ei tule/vaihda baaria)

-Jos henkilö menee paikkaan, jonka tietää olevan tyyliltänsä esim. Rock-henkinen, eikä pidä ko. tyylistä, on asia aivan hänen oma syynsä. Yhä edelleen klubeilla soitetaan hyvin paljon erilaista musiikkia - monissa klubeissa on esim. Lounge- istuskelualue, jossa soi rauhallinen, melodinen musiikki ja SuomiPop/Rock- alue, jossa taasen soi nimenmukaisesti Pop ja Rock- klassikoita, Päätanssialue, jossa soi uusimmat ja halutuimmat klubihitit (yllä mainitut tyylit sisältyen valikoimaan) ja Retro- alue, jossa taasen soi laidasta laitaan 70-80-90- luvun diskohittejä. Siinä sitä on valinnan varaa, yhden katon alla kaikki - ja jollei enää siinä vaiheessa kelpaa, on taas väärässä paikassa ja olisi varmaankin parempi jäädä kotiin vetämään "kalsarit".

Laula mukana täysillä ni lennät pihalle. (riippuu baarista)

-Se on muiden ihmisten häiritsemistä tietyllä desibelimäärällä baarissa/klubissa, jossa asiakkaiden laulu ei kuulu ohjelmaan. Omasta mielestäni asiakas saa vallan hyvin laulaa, jos on käynyt kysymässä luvan jokaiselta muulta asikkaalta ja kaikki ovat suostuneet. Karaoke-baariin mentäessä asiakas antaa suostumuksensa automaattisesti.

Ihmettelen syvästi miksi tämä levy musa edes on hyväksytty riittävän tasokkaaksi ohjelmaksi kun se ei sitä mielestäni ole.
Se on tausta meteliä joka menee toisesta korvasta sisään toistakaan korvaa koskaan lotkauttamatta.

-Eikö "levymusaan" liity kaikki mahdollinen musiikki, joka on äänitetty levylle? Ja amatööri-ihmisten laulu on tasokkaampaa ohjelmaa? Minkä vuoksi sitten "levymusan" tekijät ovat tunnettuja artisteja, jotka tienaavat satoja tuhansia euroja, mutta karaokessa laulavat taasen eivät? =D

Karaoke baarit 04 auki ja muut kiinni 02!!!

-Mitä väliä sillä on Sinulle, mihin asti nuo muut paikat ovat auki, kun et niissä (oletettavasti) käy? 04 käy omasta mielestäni vallan hyvin jatkossakin kaikille paikoille - myös karaokelle.
Mirva Meriläinen
Jyväskylä

#9 WTF

24.07.2007 13:13

'jonka mukaan laulamaan ilmoittautuvan henkilön on jollain tapaa todistettava laulukykynsä sellaiseksi, ettei siitä kanssaihmiset häiriinny. Heitä on suomalaisissa karaokebaareissa selvästi yli puolet laulajista. Kiitos.'

Miksi???
Etkö sinä ole väärässä paikassa jos vaadit tuota?
Karaoke on nimenomaan amatööreille tarkoitettua, ammattilaisella on varmasti aika kortilla vapaa-ajan suhteen eikä välttämättä edes kiinnostusta laulaa
vapaa-ajallaan.
Tiedän monia mahtavan äänen omaavia henkilöitä joita moinen ura ei mahdollisuudesta huolimatta kiinnosta. He kuitenkin pitävät laulamisesta ja siihen parhaan mahdollisuuden amatööreille antaa karaoke.
Miksi nämä henkilöt eivät saa viettää viikonloppuaan baarissa jossa kyseinen musa soi sinne puoli neljään ???

Miksi levyltä soitettava musa on tasokasta ohjelmaa varsinkaan niissä paikoissa joissa se on tausta musiikkia seurustelulle?
Miksi asiakkaiden tanssiminen on tasokkaampaa ohjelmaa kuin laulaminen?
Miksi tällainen paikka saa jatko-ajan mutisematta mutta kun kyse on karaokesta niin jatko-aikaa ei heru?

Kuinka monen ihmisen mielipiteen perusteella päätettiin että karaoke ei ole tarpeeksi tasokasta ohjelmaa jatko-ajalle???


Tiedoksesi käyn kyllä oheisissa baareissa toisinaan, mutta niiden kamala sotku, asiakkaiden älytön humala, lasin siruilla päälystetty lattia, pöydillä tanssivat juomia kaatavat ihmiset ja ylitäyteen asiakkaita otettu miliöö ei jotenkin täytä odotuksiani tasokkaasta ohjelmasta vaikkakin niitä osioita ja musiikki tyylejä on monia sen yhden iloisen katon alla.
Johann Wolfgang Von Goethe
Grani

#10

24.07.2007 14:37

'jonka mukaan laulamaan ilmoittautuvan henkilön on jollain tapaa todistettava laulukykynsä sellaiseksi, ettei siitä kanssaihmiset häiriinny. Heitä on suomalaisissa karaokebaareissa selvästi yli puolet laulajista. Kiitos.'

-Nyt ei ollutkaan kyse ammattilainen - amatööri- erottelusta, vaan ihmisistä, jotka ovat suoraan verrannollisia Idols- alkukarsintojen huvittavimpiin rääkymisiin (joita ovat myös karaoke-baarit pullollaan varsinkin silloin, kun ovat asiakkaat vetäneet päänsä täyteen oikein huolella).

"Miksi levyltä soitettava musa on tasokasta ohjelmaa varsinkaan niissä paikoissa joissa se on tausta musiikkia seurustelulle?"

-Tässähän on kysymys ja vastaus samassa: Taustamusiikkia serustelulle. Seurustelu on siis pääosassa tämäntyylisessä paikassa ja musiikki on taka-allal jaetulla sijalla vessassa käynnin ja pelikoneiden pelaamisen kanssa. Tanssipaikoissa se taasen on elintärkeää.

"Miksi asiakkaiden tanssiminen on tasokkaampaa ohjelmaa kuin laulaminen?"

-Liikunta - laulaa kykenee suihkussakin, muttei siellä kovinkaan lattarit toimi.

"Kuinka monen ihmisen mielipiteen perusteella päätettiin että karaoke ei ole tarpeeksi tasokasta ohjelmaa jatko-ajalle???"

-Todella vähäisemmän määrän kuin heidän mielestä, jotka välittävät mieluummin taustamusiikista - artistien itsensä laulamina, eikä jonkun satunnaisen 2,0promillessa laulavan.

"Tiedoksesi käyn kyllä oheisissa baareissa toisinaan, mutta niiden kamala sotku, asiakkaiden älytön humala, lasin siruilla päälystetty lattia, pöydillä tanssivat juomia kaatavat ihmiset ja ylitäyteen asiakkaita otettu miliöö ei jotenkin täytä odotuksiani tasokkaasta ohjelmasta vaikkakin niitä osioita ja musiikki tyylejä on monia sen yhden iloisen katon alla."

-Kyseinen kuvaus sopisi miltei mihin hyvänsä baariin - oli kyseessä sitten tavallinen baari tai karaoke-baari. Karaoke-paikoissahan ei missään nimessä ole sotkua, eihän? Siellä eivät asiakkaat ole humalassa saati sitten lasin siruja täynnä olevia lattioita tai juomia kaatavia ihmisiä? "Ylitäyteen" ei saa paikkoja ottaa, joten jos paikan maksimi asiakaspaikkamäärä on 800, niin silloin siellä on 800 (+/- 10-20, joka ei ole edes silminnähtävää). Mitä isompi paikka, sitä enemmän saa suhteessa ottaa sisään, joten siitä saattaa tuntua "ylitäytetty" olotila.

Huvittavan kuuloista, että karaoke-baareissa kävisi vain sivistynyttä kansaa ja selvinpäin - mistäköhän tuollaisia löytyy, kun ei ole vielä tullut sellaista vastaan niin Suomessa, Saksassa kuin Japanissakaan. Ehkä sellainen on, mutta sen Yhden ainoan takia eivät ihmiset moisiin lupiin tahdo suostua, kun ovat tottuneet perusörmyämiseen kaikissa muissa paikoissa.
Tuomas O
Espoo

#11

22.04.2008 20:34

mutta kun se ei ole tasokasta -.-
EiVoiOllaTotta

#12 WTF !!!!

07.07.2012 22:24

Tämän täytyy olla joku vitsi !!!