Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

itku pitkästä ilosta

#2601 Re:

25.03.2013 20:21

#2562: Pyhäliitto -

Minen ole sukupuoleton, olen heteronainen, kertaalleen kirkossa vihitty. Joskin jo avioeroon päätynyt. Minä haluan lasteni kasvavan perheessä, jossa on rakkautta ja kunnioitusta. Sillä mitä minun tai kumppanini pöksyistä löytyy, ei vaikuta tähän millään lailla (ja ennenkuin jollakin on palkokasvi nenässä, niin ei, en ole lesbo vaan parisuhteessa miehen kanssa). Myöskään rakkaus toiseen ei ole milläänlailla riippuvaista sukupuolielimistäni. Btw, äidin ja isän hehkutus ainoana oikeana perheenä on jokseenkin, noh, ärsyttävää. Luulen, että esim Erika, jonka oma bioisä kumppaninsa kanssa kidutti kuoliaaksi, olisi mieluummin elänyt adoptoituna esim kahden isän perheessä. Rakastettuna ja toivottuna.

Pysytään asialinjalla

#2602 Häiriköitä riittää

25.03.2013 20:21

Huomaa, että asiattomia viestejä on tännekin ilmaantunut. Laittakaa viestiä adressin laatijalle.
Tällä tarttuu Pyhä Henki

#2603 Re: Häiriköitä uhkaa Jumalan rakkaus!

25.03.2013 20:22

#2598: Pieta - Häiriköitä uhkaa Jumalan kosto

Minä luulen, että häiriköiden tekee mieli tulla uskoon, mutta ei uskalla kysyä, miten se tapahtuu!


Vieras

#2604

25.03.2013 20:24

"Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei voi tuottaa omia jälkeläisiä."

Silti samansukupuolisilla pareilla on lapsia.

"Siksi kaksi samaa sukupuolta oleva parisuhde ei ole tarkoituksenmukainen (eli luonnollinen asia)"

Luonnossa ei ole tarkoituksenmukaisuutta. Homoseksuaaliset parisuhteet ovat silti evoluution kannalta tärkeitä, koska niitä esiintyy luonnossa.

"Poikkeavuuksia ja häiriöitä esiintyy tottakai luonnossa, myös homoutta ja kannibalismia."

Poikkeavuudella on merkitystä evoluutiossa. Kannibalismia esiintyy esimerkiksi silloin, kun ravintoa on liian vähän tai kun rukoilijasirkkanaaras on paritellut koiraan kanssa.
Jeesus on Herra

#2605 Re: Re: Häiriköitä uhkaa Jumalan rakkaus!

25.03.2013 20:25

#2603: Tällä tarttuu Pyhä Henki - Re: Häiriköitä uhkaa Jumalan rakkaus!

Joo, varokaa häiriköt, kun nää 20 000 alkaa rukoileen teidän puolesta, te voitte tulla uskoon!!

Mielen miekka

#2606

25.03.2013 20:25

Sitä saa mitä tilaa, kun vie asiansa tällaiselle puolivillaiselle "adressilistalle". Onhan tuolla itse Jeesus, Benito Mussolini, Himmler, Mikki Hiiri ja muita kuuluisuuksia, haudan takaa ojentaneet teille uskoville kätensä. Mikäs siinä kun näin haluatte luoda itsellenne uskottavan listan (vrt. kansalaisaloite.fi).

Vieras

#2607

25.03.2013 20:26

"Huomaa, että asiattomia viestejä on tännekin ilmaantunut. Laittakaa viestiä adressin laatijalle."

Moderaattori toimeen ja heti! Täällä on tunkeilija Pyhällä Temppelialueella. Ameen.

Vieras

#2608

25.03.2013 20:27

"Joo, varokaa häiriköt, kun nää 20 000 alkaa rukoileen teidän puolesta, te voitte tulla uskoon!!"

Meinaatko, että Adolf, Benito ja muut vastaavat rukoilevat myöskin?
Rikottu ruukku

#2609 Oikeat Kristityt, eivät osallistu tämän pahan vallassa olevan,...

25.03.2013 20:30

Oikeat Kristityt, eivät osallistu tämän pahan vallassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan, tuhontuomiokseen / onnettomuuksikseen ja sodikseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kansakuntien touhuihin eikä politiiklaan. Kristuksen omat ovat tästä, "piru" vieköön ja paha periköön, muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaisesti toimivasta maailmasta ja sen kaikille pahaksi / kärsimyksiksi väärin / Laittomasti, = kaikille hyväksi Jumalan Sanan, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden VASTAISESTI toimivasta maailman touhuista ULOS kutsuttuja. Sen kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevan, Oikeasti Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, vaihtoehdon rakentajiksi.

Vieras

#2610 Homot

25.03.2013 20:34

Onkohan Ruottalaiset mielissään, ku saavat ruskeenreijän ritarit puoleleen?
Pysytään asialinjalla

#2611 Re: Homot

25.03.2013 20:45

#2610: - Homot

Hyvä, että palattiin asialinjalle.


Vieras

#2612

25.03.2013 20:52

Hanurista tällaiset adressit. Keneltä on pois, mikäli homo- tai lesbopari saa avioliitto-oikeuden? KUKAAN EI OLE VIELÄ PYSTYNYT PERUSTELEMAAN TÄTÄ!

Vieras

#2613

25.03.2013 20:54

"Hanurista tällaiset adressit. Keneltä on pois, mikäli homo- tai lesbopari saa avioliitto-oikeuden? KUKAAN EI OLE VIELÄ PYSTYNYT PERUSTELEMAAN TÄTÄ!"

Tämmönen perustelu on, että joku hihhuli luulee avioliiton olevan kirkollinen instituutio ja pahottaa mielensä, kun muillakin on oikeus olla naimisissa.
suomalainen isä

#2614 Re: Homot

25.03.2013 20:55

#2610: - Homot

Voip olla tai voip olla olemata kohta höpöttelijät itsekseen.

HomotOnParhaita

#2615 !

25.03.2013 20:56

buu
Ruti

#2616 Re: Etsitte Raamatusta selitykset omille ennakkoluuloillenne

25.03.2013 20:58

#14: Kirin - Etsitte Raamatusta selitykset omille ennakkoluuloillenne 

 Toivon teidän lukevan Raamattua,joka on katoamaton Sana,esim. Sodoman tuho johtui synnin seurauksista.

siellä oli mm.homoutta.3Moos. 18,jossa kielletään esim.homous, jae 22 ja niiden harjoittajat ovat "kauhistuksia." Ne kansat myöskin hävisivät,koska heidän syntimittansa olitullut täyteen,sanotaan jo 1Moos 15:jae 16 amorilaistenjotka silloin siellä asuivat

syntimitta sai loppunsa.UT.ssa Room.1.luku. Jos joku on homo,häntä tietenkin Jeesus rakastaa,mutta homouden harjoitusta ei Jeesus hyväksy,koska sen Raamattu sanoo synniksi

Kuningatar

#2617 Selkeää tekstiä kiitos

25.03.2013 21:01

Nimimerkki Rikottu ruukku, onko sinulla jokin muukin paha ongelma kuin tuo jonninjoutava höpinä Raamatun mukasanasta. En nimittäin ole pystynyt lukemaan yhtään tekstiäsi loppuun asti tuon kirjoiutusasuhirviösi takia. Ja ei, minulla ei ole mitään ongelmia lukemisen kanssa näin yleensä.
Rikottu ruukku

#2618 Kaikkien ihmisten elämä perustuu johonkin,...

25.03.2013 21:01

joko hyväksi tai pahaksi puolesta uskoon, uskomukseen ja johonkin uskontoon. Mihin kukin on kasvanut tai taipunut. Joita on valtavasti erilaisia, erinimisiä kaikille hyväksi Totuuteen ja sen mukaisuuteen perustumattomia, niitä kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISIA, toisia kohtaan EPÄ oikeuden mukaisesti toimivia pakana ym. Jumalan sanan vastaisella elämällä ja teoilla Jumalan kieltäviä uskontoja. Joissa ei edes tiedetä eikä ymmärretä mihin ja miksi niin uskotaan, eletään ja toimitaan…

Kunhan eletään, toimitaan ja vaikutetaan niiden mukaisesti, niihin mukautuneesti / osallisuudessa. Sen, muista ja muusta niin väliä itsekkään mielen mukaisesti. Kuvitellen ja uskoen, että se oma usko / uskomus johon kukin uskoo on sitä oikeaa, johon voi luottaa ja turvata. Mutta joka on valheellisuuden mukaista / pettävää. Joka päivä suuren määrän, niin väärin uskovien kohdalla käy huonosti / onnettomasti, jossa monet jopa hengensäkin menettää.

Vain ja ainoastaan Totuuteen, = kaikille hyväksi Jumalan Sanaan, = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuden mukaisiin opetuksiin perustuva ja mukainen on sitä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevaa, sitä Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaista. Sitä turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavaa ja takaavaa, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden mukaista…

= Sitä; ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan Oikeuden mukaista. Sitä kaikille Luvallista / Laillista. Jonka mukaan elettäessä ja toimittaessa / vaikuttaessa ei tulisi niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) laittomuuden synneistä, = Oikeutta vastaan rikoksista, pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi raskaita seuraamuksia. Niin kuin kaikella muulla tavalla uskomisista ja niiden mukaisesti elämisestä ja toimimisista / vaikuttamisista on aina tullut ja tulee.

Joka päivähän tiedotusvälineet kautta maailman niistä todisteeksi ja varoitukseksi / väärin elämisestä ja toimimisesta / vaikuttamisista luopumiseksi uutisoi. Ei ihmisillä eikä kansakunnilla ole Laillista oikeutta elää ja toimia vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, toisiaan vastaan epäoikeuden mukaisesti, taistelevasti / sotivasti / Oikeuttaan vastaan rikollisesti…

Vaikka heillä onkin siihen vielä toistaiseksi mahdollisuudet. Kaikille hyväksi Jumalan sanan VASTAISESTI elävät ja toimivat voivat / saavat kurittaa ja rusikoida toisiaan, jos vaikka, ns. ”kantapään” / kärsimysten kautta vanhurskautta oppineina, ymmärtäisivät käätyä vääryyden pahuuden puolesta touhuistaan ja politiikastaan tuomiokseen / onnettomuuksikseen ja siksi hirmuiseksi maailman lopukseen ja ikuiseen kadotukseen tuomionsa puolesta palvelemisesta.

Jotkut vielä sanoo / väittää etteivät usko mihinkään jumaliin / uskontoihin, mutta kuitenkin jokaisen elämä, teot ja jo sanansakin / kirjoitukset sen osoittaa ja todistaa, mihin ja miten kukin uskoo. Tämän pahan vallassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan maailman touhuihin ja politiikkaan uskominen ja luottaminen, = siihen pimeyden puolen ruhtinaaseen, kaiken pahuuden ja vääryyden isään Jeesukseen uskomista, sen puolesta ja hyväksi uskoa ja elämää, toimintaa ja vaikuttamista.

Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa.
Antikristus

#2619 "Kun sanon hyppää, niin katsot Raamatusta kuinka korkealle, capische?"

25.03.2013 21:02

Siis yksi uskonto ei saa sanella ketä saa mennä juridisesti avioliittoon ja ketä ei.

Raamattua on helppo siteerata kun se itselle sopii, mutta kuinka moni nainen on nykyään neitsyt mennessään naimisiin? Raamattu käskee meinaan sellaisten naisten, jotka ovat neitsyytensä menettäneet avioliiton ulkopuolella, teloitettavan kivityksellä.

Kuinka monella perheellä on kaksi autoa, omakotitalo ja mökki Kuusamossa? Raamattu meinaan käskee selvästi antamaan kaiken ylimääräisen omaisuuden sitä tarvitseville, joten voitte jättää autonne avaimet talonne eteiseen lähtiessänne, kyllä ne punasen ristin kaverit ne löytää siitä ja kiittää lahjoituksestanne.

Raamattu kieltää myös eri kuitujen sekoittamisen vaatetuksessa, ja käskee pesemään aina vieraidensa jalat, kun nämä tulevat kylään.

Kysympä siis nyt: KUINKA MONI NOITA KAIKKIA NOUDATTAA? Raamattu kieltää myös tekopyhyyden, eli tiettyjen osien korostamisen omassa "uskossaan" noudattamatta kuitenkaan kaikkea.

Joten turha tuoda uskontoa tähän lainopilliseen kiistaan IHMISOIKEUKSISTA. S*atanan metsäläiset.
Joba

#2620

25.03.2013 21:03

Lisääntyminen ei ole mikään perustelu sille, että avioliiton pitää olla miehen ja naisen välinen liitto. Kaikki naimisissa olevat heteropariskunnathan eivät voi saada keskenään lapsia, ja jotkut tekevät lapsia, vaikkeivät olisi koskaan edes menossa naimisiin. Sitä paitsi miehen ja naisen avioliittoa ei tarvitse mitenkään "turvata", koska eihän sitä olla ottamassa keltään pois ja elämä jatkuu edelleen, vaikka homot ja lesbot saisivatkin jatkossa mennä naimisiin.

Tätä tasa-arvoista avioliittolakia (tai mitenkä sitä nyt ihmiset kutsuvatkaan) vastaan ei ole yksinkertaisesti yhtään ainutta järkevää vasta-argumenttia olemassa, koska jokainen niistä on horjutettavissa ja kaadettavissa ihan helposti, kun edes pikkuisen tekee taustatutkimusta. Siksi olen itse tämän lakiuudistuksen kannattaja, vaikken homo olekaan. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille, ne juridisetkin.
Rikottu ruukku

#2621 Re: Selkeää tekstiä kiitos

25.03.2013 21:03

#2617: Kuningatar - Selkeää tekstiä kiitos

Jos elät ja toimit tähän pahan vallassa olevaan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivaan / Demeteriä tuomiokseen palvelevaan maailman touhuihin ja politiikaan mukautuneesti, = Osallisuudessa, et elä ja toimi ilman siihen uskoa ja luottamista = siihen turvaamista.

Koska tämän maailman menon touhu ja politiikka kaikkineen perustuu, siihen pimeyden puolen ruhtinaaseen uskoon, sille ihmiskunnan tuhon / tuomion puolesta toimivalle uskollisuuteen ja kuuliaisuuteen. Jonka puolesta touhua yllä ja vallassa kukin valinnoillaan ja valtuuttamisillaan, ym. kaikella mahdollisellaan siinä tuho voimassa pitää.

Mielen miekka

#2622 Parasta viihdettä!

25.03.2013 21:08

Lainaus kommentoijalta: "Room.1.luku. Jos joku on homo,häntä tietenkin Jeesus rakastaa,mutta homouden harjoitusta ei Jeesus hyväksy,koska sen Raamattu sanoo synniksi"

Joku täällä aiemmin kirjoitti, että se on jumala kun ei hyväksy homostelua, joten päättäkää nyt jo ns. kristityt, että kuka sitä ei hyväksy: jumala, jesse vaiko sinä? Vaiko onko jokin kolminaisuuden lisäsiipi tässä asiassa?

Alkaa teidän "perustelunne" kärsiä uskottavuudesta. Muutenhan tämä on ollut pitkään aikaan parasta viihdettä minulle, tasa-arvoisen avioliiton kannattajalle.
Kuningatar

#2623 Re: Re: Selkeää tekstiä kiitos

25.03.2013 21:10

#2621: Rikottu ruukku - Re: Selkeää tekstiä kiitos

Siis....oliko tuossa nyt jokin vastaus?

Taidat olla vähintäänkin jossain transsissa, muulla en pysty selittämään tuota käsittämätöntä sisällötöntä tajunnanvirtaa mitä tälle sivustolle jatkuvasti suollat.

jaa-a

#2624 Re:

25.03.2013 21:12

#2612: -  

" Keneltä on pois, mikäli homo- tai lesbopari saa avioliitto-oikeuden?"

MIHIN NE SITÄ TARVITSEVAT??? NIILLÄHÄN ON JO TÄYSI OIKEUS REKISTERÖIDÄ PARISUHTEENSA!

Sitä paitsi, sorry vaan, avioliitto-oikeus sanakin on jo käytössä yhden miehen ja yhden naisen välisen parisuhteen julkiseksi vahvistamiseksi.  Homoille ja lesboille pitää keksiä joku muu sana käyttöön, kävisiköhän heille esimerkiksi henkilöliitto-oikeus, jolla voitaisiin kuvata vastaavaa asiaa kuin avioliitto-oikeus?


Vieras

#2625

25.03.2013 21:15

"Sitä paitsi, sorry vaan, avioliitto-oikeus sanakin on jo käytössä yhden miehen ja yhden naisen välisen parisuhteen julkiseksi vahvistamiseksi. Homoille ja lesboille pitää keksiä joku muu sana käyttöön, kävisiköhän heille esimerkiksi henkilöliitto-oikeus, jolla voitaisiin kuvata vastaavaa asiaa kuin avioliitto-oikeus?"

Avioliiton määritelmä laajenee samalla kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan. Samansukupuolisille avioliitoille ei tarvita mitään erillistä instituutiota.