SRAL Vuosikokousaloite

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista SRAL Vuosikokousaloite.

Väinö Lehtoranta
Heinola

#51 Rauno Markkaselle kommentteja

16.10.2008 10:28

Se, että ”pari usein esiintyvää kirjoittajaa” ikäänkuin uhraa itsensä SRAL:in puolesta, lienee melko kohtuullista. Perin harva viitsii edes tässä vaiheessa laittaa julkisesti itsensä likoon Liiton puolesta. Esiintyyhän Jussilakin täällä sekä muun muuassa Markkasen nimellä että nimimerk(e)illä.

Adressin/vuosikokousaloitteen alkuperäinen tarkoitus on todetusti:
a) pitää huolta, ettei Jussillaa saada erotetuksi SRAL:ista, b) jatkossa vähin erin järjestellä hänet takaisin Liiton johtopaikalle. Ainoastaan Jussila on halunnut jatkaa riitaa, koska ei aio aikaisemmin lausumistaan tavoitteista luopua. Adressitekstin alkuperähän editointeineen on todistettavasti aivan selvä.

SRAL ei Jussilan aikaisempienkaan toimien vuoksi, syksystä 1990 alkaen mutta etenkin syksystä 2001 lähtien enää palaa entiselleen. Kysymys lienee enemmänkin siitä, mitä on mahdollista saada pelastetuksi – hänestä huolimatta.

Raha ei, vastoin kapinallisten lausumia missään nimessä näyttele tässä prosessissa pääosaa.
Matti Ahonen
Iitti

#52 Reino Janhunen oh2hk

16.10.2008 23:34

Reino Janhunen retosteli viesteissään:
45#, Siihen vastaus, aivan yksinkertainen, vaikka sitä joku muu kuin kehä kolmosen sisällä ei ehkä ymmärrä, kyllä JJ olis ollut tosi tyhmä jos lois tuohon suostunut. SRAL:in hallituksen toimestahan nuo kulut oli tulleet.
47#, Kyllä JÄSENISTöLLE olisi pitänyt kertoa, sen sijaan "keskeneräisestä asiasta ei voi tiedoittaa", sanoi SRAL:in hallitus kun asiaa tiedusteltiin.
49#, "Kahdella ensimmäisellä kierroksella -2HK:n ja -2BR:n kanssa JJ joutui keskeyttämään, koska tuomari vihelsi pelin poikki", no eipä ÄLYÄ SRAL:in nykyhallituskaan missä vaiheessa peli pitäisi viheltää poikki.
Lakitupasektori on SRAL:in nykyhallituksen/TAUSTAJOUKKOJEN aikaansaama, siitä asiasta tavallisella "rivijäsenellä" ei luulisi olevan mitään muuta käsitystä !
Kirjoituksesi "arvoitettu, kunniajäsen ReinoJanhunen OH2HK SRAL:issa" antaa tässä asiassa kyllä sellaisen kuvan, että Sinulla on "peiliin katsomisen paikka", yhtään muita ansioitasi VÄHEKSYMÄTTÄ.

Matti Ahonen
Matti Ahonen
Iitti

#53 " Väiski" Väinö Lehtoranta OH2LX

17.10.2008 00:14

Ensin kysymys Sinulle: Miten olet VOINUT olla nämä vuodet SAMASSA liitossa JJ:n kanssa jos todella vihaat Häntä niin paljon kuin annat kirjoituksissasi ymmärtää, nykyisinhän ei ole pakko olla jäsen jos ei halua? ? ? ? !
4#, #Tosiasia on, että SRAL:issa ei demokratia vuosina 1990-2006 toteutunut". Eikä vuosina 2006-2008, salailua; "keskeneräisistä asioista EI voi tiedoittaa"?
28#, "2003 oli vain yksi käännekohta, kun varsinainen kapina alkoi kypsyä jo 80-luvulla".
"Jussila on ylivoimainen pääsyy, miksi lopetin. Muita syitä ovat: cw:n poisto vaatimuksista, DX-asioiden, kutsujen, maiden ym täydellinen sotkeminen"
Aivan oikein, KAUKAA nuo syyt tuntuvat johtavan, "potut pottuina", sanoo VANHA suomalainen sananlasku, siis kysyn EIKÖ mitään ole OPITTU ? ?
Ja sitten uudestaan kysymys: miten olet VOINUT olla sellaisessa liitossa jäsenenä jossa JJ myös on? ?
22#,"Maalaisia retkutetaan". Niikö, suurin osa allekirjoittaneista on "maalaisia", versus kehä kolmosen sisäpuoli/muutama 1 ja 8.
Nyt kyllä sattuneista syistä Sinäkin.
Kukas tänne kirjoittaa aktiivisesti ( olkopuolelta adressin, 2HK ja "Väiski" 2LX, oletkohan itse näppäimissä, kirjoitustyyliin verraten ja terveydentilasi huomioon ottaen ).
41#, "Perjantaipullot", jos on Itse joutunut lopettamaan, silloinhan toista voi tölviä.
36/51#, Oletkohan Itse näppäimissä Väiski, johonkin vuosia aikaisempaan tyyliin verraten, ja terveydentilaasi.

Matti Ahonen

Väinö Lehtoranta
Heinola

#54 Matti Ahonen, Iitti

17.10.2008 08:11

Kunnioittavasti ilmoitan, että kunnostani johtuen edelliset mailini on kirjoittanut jonkun Mustan Hevosen toimikunnan edustaja. Onko Matti Ahonen radioamatööri vai nimimerkki?
Reino Janhunen
Helsinki

#55 Historian kertausta ja muutakin

17.10.2008 14:58

Useimmille keskustelupalstan lukijoille ja toivottavasti muillekin on jo käynyt selväksi se, kuka jahtaa ja keitä? Kyseessä on SRAL:n historian kiivain ajojahti; hiekkalaatikkoleikeistä ei suinkaan ole kysymys, vaikka sitäkin termiä kernaasti tarjoillaan. On sanottu, että jahdin pontimena on pitkäaikainen kauna, kateus ja kosto. Tämä alkaa tuntua uskottavalta, niin sairasta kuin se onkin!

Liiton hallitus on aivan oikein erottanut sääntöjen mukaisesti vikuroivan jäsenen suojellakseen jäsenistöään ja liiton toimintaa suuremmilta vaurioilta. Se, että käräjäoikeus on kumonnut erottamisen, ei pyyhi pois po. jäsenen syntilistalta erottamiseen johtaneita syitä. Kyllä ne siellä ovat: mustaa valkoisella isoin aakkosin aina hamaan loppuun saakka..

Liitto tarjosi sovintoa (47) mutta se ei kelvannut. Jäsenistö kysyy oikeutetusti: miksi ei? Olennaisin kysymys on vailla vastausta ja jääkin, vai miten on epähenkilöt, edusmiehet ja päämies! Avainkysymys kuuluukin: kuka vei jutun käräjille, kuka aiheutti kululaskun ja kuka pitää riitaa yllä? Siihen on olemassa vain yksi oikea vastaus.

Onneksi elämme oikeusvaltiossa, jossa riita-asiat voidaan viedä aina Hoviin saakka. Adressialoitteen tarkoituksena on estää tämä oikeuskäsittely, jolloin lopullinen ratkaisu jäisi kuulematta. Tämä yritys on torjuttava yksituumaisesti ja päättäväisesti.

”Matti Ahoselle” ja kumppaneille tiedoksi, että kunniani kyllä kestää tämän asian selvittelyn; on minulla sen verran kehittynyt oikeudentaju! Maine voi levitä, mutta levitköön näin vaalien alla, hi-hi! 73 Reiska, OH2HK
Reino Janhunen
Helsinki

#56 Liitolle tullut sovintotarjous

17.10.2008 15:02

Jari Jussila hylkäsi (?) SRAL ry:n 13.8.2007 tekemän sovintotarjouksen (47) ja esitti kymmenkohtaisen oman tarjouksensa 1.10.2007 seuraavin ehdoin:.

1. SRAL:n hallitus peruuttaa Jari Jussilan erottamista koskeneen päätöksen ja vahvistaa Jussilan jäsenyyden jatkuneen ja jatkuvan ehdoitta.

2. SRAL korvaa Jari Jussilan asianajo- ja oikeudenkäyntikulut siltä osin, kun Jussilan oikeusturvavakuutus ei niitä mahdollisesti korvaa.

3. Jussila peruuttaa SRAL:ia vastaan nostamansa kanteen.

4. Kumpikin osapuoli sitoutuu pidättäytyvänsä uusista tai muista oikeudellisista toimista liittyen SRAL:n hallituksen päätökseen erottaa Jari Jussila.

5. Osapuolet (SRAL ja Jari Jussila) laativat Radioamatööri-lehteen yhteisen kirjoituksen, jossa korostetaan liiton jäsenistön yhtenäisyyden merkitystä suomalaiselle radioamatööriharrasteelle. Osapuolien välisen kiistan todetaan mahdollisesti jo aiheuttaneen tai aiheuttavan liitolle sellaisia
taloudellisia menetyksiä ja jäsenistön kahtiajakautumista, ettei kiistan jatkaminen oikeudessa ole radioamatööriharrasteen kannalta järkevää. Radioamatööriharrasteen kehittämiseksi todetaan
kaikkien jäsenten resurssien olevan tarpeellista ja toivotaan jäsenistön vilpittömästi pyrkivän
unohtamaan tämän ikävän jakson liiton historiassa.

6. Osapuolet nimittävät molemminpuolisella veto-oikeudella 3-5 jäsenisen radioamatööreistä ja mahdollisesti ulkopuolisista koostuvan ryhmän, jonka tarkoituksena on asiallisesti selvittää osapuolten ja liiton toimintaa viimeisen viiden vuoden aikana sekä purkaa ja analysoida kiistaa aiheuttaneet asiat.

7. SRAL:n hallitus myötävaikuttaa ja takaa, että Jari Jussilalla on vilpitön mahdollisuus SRAL:n jäsenenä olla mukana SRAL:n toiminnassa sen ja radioamatööritoiminnan kehittämisessä.

8. SRAL:n päätösvaltainen edustaja ja Jari Jussila kokoontuvat yhteen laatimaan ja viimeistelemään asiakirja sovittelun lopputuloksesta.

9. Sovitteluesitykset ja mahdolliset neuvottelut pidetään luottamuksellisina ja osapuolet sitoutuvat olemaan paljastamatta niiden sisältöä tai lopullista tulosta ulkopuolisille muilta osin kuin mistä yhteisesti sovitaan. Luottamukselliseksi piiriksi todetaan SRAL:n hallitus ja Jari Jussila, osapuolien asiamiehet ja asianajajat mukaan lukien. Osapuolet laativat yhteisen tiedonannon riidan päättymisestä.

10. SRAL:lla ei ole oikeutta vedota tähän sovintotarjoukseen tai vedota sen sisältöön mahdollisessa oikeudenkäynnissä tai muissa asiaa koskevissa jatkotoimissa.

Jäsenistön on hyvä tietää millaisen henkilön kanssa se asioi ja millä ehdoilla! 73 Reiska, OH2HK
Matti Ahonen
Iitti

#57 Liitolle tullut sovintotarjous, tämäkö SRAL:in tiedoitoussivu?

17.10.2008 21:19

Kyllä jäsenistön on hyvä tietää että Reino Janhonen OH2HK on liiton tiedoittaja ja SRAL:in viralliselta sivulta tätä tiedoitetta ei vielä tänään 17.10.2008 21:20 löytynyt. Ehkä se on jo huommena 18.10.2008 sieltä luettavissa.

Matti Ahonen
Väinö Lehtoranta
Heinola

#58 Matti Ahonen taas?

18.10.2008 07:05

Kuka tuon nimimerkin takana on? Kun vanha ystäväni J.Kytösaho melko hiljattain bandilla sanoi, että sen nimistä radioamatööriä ei niillä seuduilla missään nimessä ainakaan pitäisi olla...
Yksi pojistani, myös lakiasioiden erikoistuntija, varoitti minua, että älä vaan mene mailailemaan nimimerkkien kanssa, ne hullut saattaa nousta sinunkin päällesi ja sitä nykyinen terveydentilasi ei enää kestäisi.
Aarne Marin
Vilppula

#59 Juu....

18.10.2008 07:40

Väinö Lehtoranta
Heinola

#60 Ja taas vuosilukuvirhe...

18.10.2008 07:52

Lainopillisen avustajani ilmoituksen mukaan myös postauksessani #6 on vuosilukuvirhe. Korjattuna ao tekstin osa kuuluu:

...”MTV tuskin on asialla, koska jutun varsinainen sankari oli saanut sieltä lemput loppukesästä 2005”. ( ei siis kesällä 2006 ).
Väinö Lehtoranta
Heinola

#61 Aarne Marin’ille, OH3MNC, kommentti postaukseen: #18 Viesti #13

19.10.2008 09:46

”Mitähän pahhaa tuossa oli, että herra nro 0400503221:n piti soittaa ?”

Ei kai pitäisi osoitella pahhaa kenestäkään... Ao numerossahan on: Jari Ylermi Jussila, Pilvijärvi...
Matti Ahonen
Iitti

#62 Matti Ahonen taas, Väiski/kenen näppäimet?

20.10.2008 00:11

58#, "Kuka tuon nimimerkin takana on?"
Kun olet SRAL:in "jäsen" Väiski, viittitkö vilkasta sieltä SRAL:in sivulta, millainen "nimimerkki" olen.
Jokke on tuossa muutaman kilometrin päässä, voin vaikka kävellä tarkistamaan mitä hän on sanonut, tietääkseni tuossa uudessa QTH:ssa ei ole ollut äänessä olenkaan. Muuttanut jo enemmän kuin PUOLI vuotta sitten. Muistisi pätkii Väiski?
Missäs se SRAL:in "virallinen" tiedoittaja Reino Janhunen OH2HK viipyy, vois vähän korjailla noita Väiskin nimimerkki kommentteja. Vai onko Minutkin erotettu SRAL:ista, mulla ei kyllä ole taloudellisia mahdollisuuksia lähteä käräjille, no jotain muita "mahdollisuuksia" voi kyllä olla.
Mutta odotetaan ensin "virallisen tiedoittajan" kommentteja.

Matti, luultavasti vielä SRAL:in jäsen OH5LOF

PS. Pahus kun pääs` lipsahtaan, nyt Väiskin ei tarvii tarkistaa, meinasin kirjottaa, että Väiski, terveiset Anterolta, mut jätän kirjoittamatta.
Sen verran televisiomekanikkoa kuitenkin kunnioitin, Hänhän oli persoona.
Aarne Marin
Vilppula

#63 Peijjooni !!!!!

25.10.2008 07:29

Voi minua onnetonta rähmäkäpälää. Olen painanut väärää näppylää ja allekirjoittanut adressin.ALLEKIRJOITUS MITÄTÖN.
Rauno Markkanen
Adressin tekijä

#64 Aarne Marin allekirjoitus poistettu

25.10.2008 13:02

Moi Aarne

Olen poistanut allekirjoituksesi.
Väinö Lehtoranta
Heinola

#65 Kannanotto netissä ei ole allekirjoitus...

26.10.2008 11:15

Aarne Marinille ja muillekin palstan lukijoille voi todeta, että suuri osa on painanut ao nappulaa joko taitamattomuuttaan tai tietämättömyyttään. Perin harva silkkaa pahuuttaan halunnee osallistuu liki 90 vuotiaan, historialtaan todella rikkaan ja kunnianarvoisan yhdistyksen hajottamiseen. Sellaisiakin ihmisiä valitettavasti löytyy, kuten on saatettu todeta.

Ylempänä, kohdassa #56 esitetyn, Jari Jussilan SRAL ry:lle 1.10.2007 esittämän 10-kohtaisen oman sovintotarjouksensa ehdot luettuaan eräs tuttava asiantuntija lausahti: ”..tuollaista ei normaali ihminen kirjoita, saati sitten virallisesti esitä SRAL:n tapaiselle vanhalle aatteelliselle yhdistykselle, jota kaiken lisäksi on itse aikaisemmin kokonaista 13 vuoden ajan ollut johtamassa..”

Hän katseli myös Porvoon syyskokouksessa 18.11.2006 kuvatun videon – ja poistui päätään tarmokkaasti puistelleen ja päivitellen.
Rauno Markkanen
Adressin tekijä

#66 Lehtorannan arvio radioamatöörien kyvyistä

26.10.2008 13:31

Kovin heppoisenä Lehtoranta pitää radioamatöörien taitoja, tietoja ja päättelykykyä. Mikäli tuo edellinen kirjoitus on edes hänen kirjoittamansa Lehtorantahan ilmoitti eräässä mailissään näin.

"edelliset mailini on kirjoittanut jonkun Mustan Hevosen toimikunnan edustaja"
Siinä tuo nimimerkki on oikeassa, että nämä adressin allekirjoitukset ovat mielenilmaisuja ja vuosikokousaloitteessa on vain minun allekirjoitukseni, joka riittää sääntöjen mukaan aloitteen käsittelemiseksi seinäjoen syyskokouksessa.
Rasmus Weijola
Vaasa

#67 Hyvät OL :t YL:t ja OM:t

04.11.2008 15:53

Olen lukenut tässä foorumissa esitettyjä mielipiteitä ja väitteitä.
Vierastan ajatusrakennelmaa yhtenäisestä ja yksituumaisesta liitosta jossa suuri enemmistö on täysin samaa mieltä asioista niin kuin tässä keskustelussa on esitetty.

Meitä harrastajia on n 5000 joista osa ei kuulu liittoon ja ne jotka liitton kuuluvat ovat nuoria, vanhoja, työssäkäyviä,työttömiä, suomenruotsalaisia, venäläisiä,alkoholisteja, absolutisteja, uusia tai vanhempia jäseniä. Siksi arvomaailmamme ei kaikilta osin ole sama. Jäsenistömme on läpileikkaus yhteiskunnasta.

Liittoon me kulumme koska se kokoaa harrastajat yhden sateenvarjon alle suoden kuitenkin kaikkien harrastaa mieltymyksiensä mukaan. Liiton jäseninä oikeutemme ja velvollisuutemme ovat samat.

Vaikka koemme että harrasteemme olennainen osa on Hamspirit me emme voi sitä vaatia muilta saatikka käyttää sen puuttumista ketään vastaan.

Hamspiritiä voimme vain antaa - ei vaatia tai pyytää muilta.

Pyydän että kuinka ikävä asia tahansa on kysymyksessä, pysyisimme jos ei ennen, niin viimeistään nyt asiallisina, kunnioittaisimme eri mielipiteitä ja käyttäytyisimme siten että ilmapiiri pysyisi sovinnollisena. Erityisen vahingollisena pidän loanheittoa ja nimittelyä joka kärjistyessään polttaa siltoja lähes peruuttamattomasti.

OH6KH



Väinö Lehtoranta
Heinola

#68 Rasmus Weijolalle

05.11.2008 10:02

Kaksi kysymystä, edellisen johdosta - kun olet myös ehdokkaana SRAL hallitusjäseneksi:

1. Mitä nimenomaan tässä tapauksessa tarkoitat "vastakkainasettelulla"? (viite: esim RA 11-2008, s 10)

2. Miksi Jari Jussila voi pyytää ja vaatia hamspiritiä muilta mutta ei juuri milloinkaan anna sitä muille?
Rasmus Weijola
Vaasa

#69 Lehtorannalle vastaus

05.11.2008 12:01

1 . Mitä nimenomaan tässä tapauksessa tarkoitat "vastakkainasettelulla"? (viite: esim RA 11-2008, s 10)

2. Miksi Jari Jussila voi pyytää ja vaatia hamspiritiä muilta mutta ei juuri milloinkaan anna sitä muille?


Kiitos kysymästä

1. Sitä että jos jäsenellä on oma mielipide jostain asiasta häntä ei pitäisi
syyllistää tai nimitellä jos hänen mielipiteensä on väitetyn enemmistön vastainen.
Esim tämänkin listan allekirjoittajia on nimitetty liiton hajottajiksi ym.
Tämä on vastakkainasettelua.

2. Sitä sinun täytyy kysyä Jarilta itseltään.

OH6KH
Väinö Lehtoranta
Heinola

#70 Weijolalle kommentteja

05.11.2008 13:15

Älä viitsi Rasmus jälleen kerran nälviä itseäsi 27 v vanhempaa ihmistä äläkä ainakaan viisastella hänelle, kommentteja lisää:

1. Hallitusehdokkuutesi on ristiriidassa sen kanssa, että nimesi on listassa, jossa suoraan vaaditaan nykyisen hallituksen erottamista ja itse asiassa ainakin epäsuorasti mutta selvästi myös liiton hajottamista.
Ilmeisesti et ole perillä sen hallituksen tehtävistä, johon olet itse pyrkimässä. Sen eräs tehtävä on toteuttaa enemmistön mielipiteitä ja sitä nykyhallitus toteutti erottamalla Jussilan.

2. SRAL-sivuilla nähtävänä on faksi, jossa ehdotetaan sinua hallitusehdokkaaksi. Allekirjoituksesta ei saa selvää mutta ehdotuspaperissa olevan numeron mukaan se on kotoisin Jari Ylermi Jussilan faksista. Eli vaikka olet hänen ehdokkaansa, et tiedä mitä hän edustaa ja mihin pyrkii?
Rasmus Weijola
Vaasa

#71 Lehtorannalle

05.11.2008 14:22

Aikahan koittaa jolloin tämäkin asia ratkeaa tavalla tai toisella.
Nyt emme voi tietää kuinka. Senkin jälkeen liiton jäsenten pitäisi pystyä
tulemaan edelleen toimeen keskenään . Siksi pyysin että kaikilla olisi oikeus
mielipiteeseen ja että keskustelut käytäisiin jollakin asiallisella
tasolla.

OH6KH
Ari Hautamäki
Seinäjoki

#72 Kaikki riitelijät ulos!

05.11.2008 22:05

Hei

Pitäisiköhän nyt tehdä niin,että kaikki puolin ja toisin,jotka jatkuvasti vuodesta toiseen riitelevät tämän saman asian ympärillä pitäisi jättää liiton ulokopuolelle
ja jäljelle jäävät perustavat sral:n.
Kuinka YKSI MIES on saanut koko vanhan ja arvokkaan liiton näin sekaisin?????

Radioamatööri-harrastus oli ennen arvokas ja hieno harraste ja liikennekuriakin valvottiin. Mihin oikein ollaan menossa????


73 de OH6MHD
Väinö Lehtoranta
Heinola

#73 Ari hyvä...

06.11.2008 09:00

Lopeta jo Ari se pelkkä tyhjänpäiväinen päivittely ja kommentoi minulle privaatisti mainitsemastani Ylistaron kerhovierailujutusta! Miksi et jo aiemmin voinut kommentoida?

”Kuinka YKSI MIES on saanut koko vanhan ja arvokkaan liiton näin sekaisin?????”

Tuota nimenomaista asiaa olen ollut mukana ihmettelemässä syksystä 1990, jolloin Liiton toiminnan suunta kääntyi. Asiathan repesivät lopullisesti hajalle vuosina 2002-2003, huipentuen surullisen kuuluisan lehden numeron RA 11-2003 aikoihin. Aivan varmasti keneltäkään muulta yhdeltä mieheltä tuollainen projekti ei olisi onnistunutkaan, toistan: ei keneltäkään muulta. Asiasta on tulossa joku gradu-tutkimus.

”Radioamatööri-harrastus oli ennen arvokas ja hieno harraste ja liikennekuriakin valvottiin. Mihin oikein ollaan menossa????”

Se tässä monia kai eniten surettaa! SRAL kuitenkin edustaisi Suomen radiotoiminnan pioneereja, tavallaan alkaen vuodesta 1921. Paluuta entiseen ei ole mutta toiminta jonkinlaisissa inhimillisissä puitteissa voi jatkua – mutta vain, mikäli se yksi mies pysyy ulkona toiminnasta. Jakautuminen osiin on jo tapahtunut mutta Liiton hajottaminen veisi osan historiaa mennessänsä.
Ari Hautamäki
Seinäjoki

#74 Väinölle

06.11.2008 21:13

Hei

Kiitos kommenteista. Onhan se niinkin,ettei pelkkä päivittely auta,mutta olen kovin pahoillani siitä,mitä tämä kaikki on liitolle tehnyt.Toivon ratkaisun löytyvän pian kun soppa on kestänyt näin kauan.
Se Ylistaron juttu oli aikoinaan ikävä kun luottamus silloisiin viranomaisiin oli hyvä ja sitten vieraanvaraisuus palkittiin naljailevalla kirjoittelulla.
Olin silloin itsekkin tyhmä ja sinisilmäinen monen asian suhteen.Luotin väärällä tavalla moniin ihmisiin,jotka hakivat ainoastaan sensaatiota.Olin kyllä itsekkin kovin äkäinen ja vedin jyrkkiä rajoja. Nyt on menty toiseen äärilaitaan eli rajoja ei juuri ole enää missään.

Privaatisti en nyt ole osannut vastata/ en edes oikein muista koska??
En oikein ole hyvä tässä netti-touhussa ja pitäisi etsiä nyt ensin sähköposti-osoitteesi.Kuitenkin kun en käsitä vieläkään(yrityksistä huolimatta)
tämän sopan valtavia mittasuhteita.Eikö demokraattisen enemmistön yhdistyksissä pitäisi voittaa? Demokratian vastakohtahan on diktatuuri ja niistä on ikäviä kokemuksia maailmanhistoriassa.
Olen itse toistaiseksi liiton ulkopuolella,joten siinä mielessä kirjoituksillani ei ole paljon painoarvoa. Erosin aikoinaan tämän riitelyn takia ja olen pettynyt harrasteen arvon romahdukseen.Olen myös aikoja sitten myynyt radioasemani pois.
Tunnukseni olen pitänyt ja odotan paremman ajan palaavan jos sitä enää tulee???

Ps. arvostan todella paljon sral:n kunniakasta historiaa ja vanhan ajan tutkintoja.Samoin arvostan kaikkia luottamushenkilöitä,jotka tekevät ja ovat tehneet hyvää pyyteetöntä työtä. Kuitenkin ennekuin haen jäsenyyttä uudelleen minun on tiedettävä varmasti mihin yhteiset rahat käytetään.Yhteiseen hyvään vai pelkkään hajoittamiseen? 73 de OH6MHD
Kari Malmi
Iitti

#75 Lehtorannalle ja Janhuselle

13.11.2008 18:56

Rakkaat wanhat hamssiveljet Reiska ja Väiski,

Kysehän on vain siitä, että oikeudellisin perustein on todettu seuraavaa:
- Helsingin käräjäoikeuden tuomio:
SRAL ry:n hallitus on erottanut jäsenen LAIN VASTAISELLA TAVALLA ja LAIN VASTAISILLA PERUSTEILLA, ja näin rikkonut yhdistyslakia ja jopa omia sääntöjään.

Hovioikeuteen valittamisella (nukke)hallitus vain pelaa aikaa, yrittäen saada asiassa "vastuuvapauden" huutoäänestyksellä syyskokouksessa.

Mitä laki sanoo yhdistyksen hallituksen vahingonkorvausvelvollisuudesta:
"39.pykälä: Hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimiessaan tahallisesti tai tuottamuksesta
aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee tätä lakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa. Työntekijän asemassa olevan vahingonkorvausvelvollisuudesta on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. (28.10.1994/94 1)."

SRALin hallitus on taitamattomalla, typerällä, ja ennen kaikkea laittomaksi todetulla prosessilla aiheuttanut Liitolle n. 37000 Eur vahingon, joka voi hovioikeuden käsittelyn jälkeen olla jopa yli 60000 Eur.

37000 Eur = n. 220000 mummon markkaa, 60000 Eur = n. 360000 mk.
Pikku summia, vai mitä?

73, Kari Malmi OG5M OH5XT