SRAL Vuosikokousaloite

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista SRAL Vuosikokousaloite.

Tuomo Asikainen
Eurajoki

#201 Harkintaa päätöksiin

21.11.2008 20:44

Jäin kaipaamaan Jarilta vastauksia viestien #174 ja #176 kysymyksiin. Erityisesti kysymykset: ”Mikä on näkemyksesi syistä, joiden vuoksi SRALn hallitus halusi erottaa sinut?” ja ”Miten vastaavan tilanteen voi välttää tulevaisuudessa?” olisivat kaivanneet vastausta. Ne ovat avainkysymyksiä tulevaisuuteemme.
Keskustelin tänään työpaikkani lakiasioista vastaavan henkilön kanssa. Hän kertoi, että jutun voi vetää pois hovioikeudesta milloin tahansa ja hovioikeuskäsittelyäkin voi siirtää tarvittaessa. Näin on käytettävissä enemmän aikaa sovittelulle ja uusien pelisääntöjen luomiselle. Jarikin OH2BU piti hyvänä ideana välimiesmenettelyä ja suostui siihen (viesti #105). Jos hovioikeuskäsittelyyn valmistautumisesta on jo alkanut syntyä jotain laskua jollekin, niin sehän jää sovintotilanteessa hänen itsensä maksettavakseen. Tai oikeusturvavavakuutuksen. Jari antaa ymmärtää, että SRALin lasku kasvaa koko ajan. Tämä on juuri sitä tyypillistä pelottelutaktiikkaa, jolla yritetään saada Liittomme jäseniä järkytettyä. Kun hovioikeuskäsittelyn uhka on olemassa, niin sekä SRALin hallituksella, että Jarilla on edes joku uhka olemassa. Kun ensin Jarin tällä palstalla jo antamat lupaukset on saatu puettua sopimuksiksi, niin uskon hallituksen saaneen riittävän näytön Jarin halukkuudesta sopuun. Yksi suurimmista ongelmista on ollut juuri luottamuspula toisiin osapuoliin. Tämän jälkeen hallituksella on erinomainen mahdollisuus sekä hovioikeuskäsittelyn perumisella, että muilla toimenpiteillä saada Jarin luottamus. Ideana on juuri se, että osapuolet tekevät keskenään, tosin ulkopuolisten avustuksella, sovun, niin sillä on paremmat mahdollisuudet kestää. Nyt pitää rauhallisesti miettiä ja tehdä kylmän viileästi viisaita päätöksiä, eikä uskoa kenenkään kiihkomielistä propagandaa. Haluammeko me, tavalliset rivijäsenet, hetken mielijohteesta heittää pois parhaan valttimme eli hovioikeuskäsittelyn uhan? Entä haluammeko viedä liittoamme sekaannuksen suuntaan kaatamalla Liittomme nykyisen hallituksen? Tai kylvää uuden riidan siemenen vaatimalla hallitukselta korvauksia aiheutetusta vahingosta? Näitä kysymyksiä on syytä harkita tarkkaan, ettei tee hätiköityjä päätöksiä äänekkään vähemmistön mielen mukaisesti.
Kalle Käpölä
Helsinki

#202

22.11.2008 11:53

Lainaus: "Toivottavasti kaikki tunnepohjaiset ja suuren tietämättömyyden perustuvat kommentit, niin oikeuskäytännöistä, kuin muistakin asiaan liittyvistä seikoista loppuvat."

Tunnepohjaista tämä koko riita on helikopteriperspektiivitä katsottuna. Pelottelusta, pelosta ja vanhoista kaunoista puhutaan tälläkin palstalla.
Hallitus on alunperin ollut täysin tietämätön yhdistyslaista ja -säännöksistä, kun on lähtenyt tekemään erottamispäätöstä. Oikeushan on tämän vahvistanut, eikä siitä voi olla kellään erimielisyyttä oikeudenpäätöksen jälkeen.
Väinö Lehtoranta
Heinola

#203 Käpölälle

22.11.2008 13:11

Olisit voinut kohteliaasti mainita, että ao kommentti alunperin oli Juhani Viitalan, OH3SR.

SRAL-episodin kehittymistä EDES viimeisten 18 vuoden ajan seuranneen ei tarvitse toimia tunnepohjalta, ei tarvitse toimia suuren tietämättömyyden varassa, ei tarvitse vihata ketään, ei tarvitse väheksyä kenenkään toisen mielipiteitä. SRAL:ssa mukana yli 50 vuotta olleena voi kuitenkin olla suruissaan siitä, että yhden, erittäin pahalla tapaa erikoisen ihmisen takia vanha, aikaisemmin arvostettu Liitto ajetaan vuosi vuoden jälkeen pahempaan kriisitilaan.
Jos Jussilalla olisi ollut puhtaat jauhot pussissansa, hän olisi voinut suostua Asikaisen ehdotukseen allekirjoittaa todistajien läsnäollessa sopimus jatkosta. Käräjä tai muu -oikeus ei SRAL:in kohtaloa ratkaise. Jokainen lakiasioita riittävästi tunteva tietää, että ao ”oikeus on kuin pajatso, kun sinne laittaa kolikon, koskaan ei voi olla varma mitä sieltä tulee” (lähde: VT Petäjäniemi). Huom: SRAL ajaa asiaa oikeudessa radioamatöörivoimin, tuskin sillä olisi varaakaan huippujuristeihin!!
Videokuvan mukaan Jussila oli jo Seinäjoella. Valitettavasti ei siellä eikä sitä seuraavissakaan kokouksissa voida ratkaista SRAL:in kohtaloa, korkeintaan voidaan sopia Jussilan asemasta Liitossa.
Väinö Lehtoranta
Heinola

#204 Tiedoksi kaikille

22.11.2008 21:07

Jari Ylermi Jussila väitti nauhoitetussa ja videoidussa SRAL syyskokouksessa Seinäjoella 22.11.2008 mm, että
”Väinö Lehtoranta on julkistanut adressit.com sivulla sovintotarjous -asiakirjan, joka ei ollut julkinen.” Kyseessä on yllä ollut postaus : #56 Liitolle tullut sovintotarjous

Syyte on niin loukkaava ja vakava, etten voi asiaa jättää tähän, esim vain täällä reposteltavaksi.

Väinö K. Lehtoranta, OH2LX
SRAL -jäsen vuodesta 1953
Reino Janhunen
Helsinki

#205 Kansa on puhunut, pulinat pois

22.11.2008 21:23

Eipä siitä sen enempää. Katsoin Radiohamista koko jutun. Sitä en voi hyväksyä, että Jari Jussila letkauttelee valheita julkisesti: väittää Väinön -2LX ja minun kirjoittelevan toistemme nimiin tällä palstalla. Se on enemmän kuin emävale, siis Jari Jussilan vale.

Rauhallisia turinoita, 73 Reiska OH2HK
Tuomo Asikainen
Eurajoki

#206 Nyt sitä Ham Spiritiä tarvitaan

22.11.2008 23:05

Seinäjoen kokouksesta saimme selvän viestin siitä, mihin suuntaan SRALin tulee jatkaa. Nyt tarvitsemme sitä täälläkin peräänkuulutettua Ham Spiritiä enemmän kuin koskaan. Toivon, että kaikki SRALin jäsenet kunnioittavat syyskokouksen demokraattisia päätöksiä ja jatkavat yhtenäisenä rintamana yhteisen harrasteemme hyväksi.
Kalle Käpölä
Helsinki

#207 Riidan lopetus

23.11.2008 14:17


Seinäjoen kokous näytti mistä on kyse. Riitelemättömän yhdistyksen aikaansaaminen edellyttää omaa uutta yhdistystä.
Onkin aika perustaa Suomen Nuorekkaat Radioamatöörit ry . Tällä tavoin voidaan jättää Jäärätöörit hoitamaan omia riitojansa ja maksamaan niiden kulut.
Iso osa nykyisistä jäsenistä olisi halukas siirtymään uuteen liittoon, joka olisi vapautunut entisistä kahleista.
Perustamiseen tarvitaan kolme jäsentä, jotka kirjoittavat http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/perustaminen.html -linkin määräämät dokumentit ja toimittavat ne rekisteriin tai maistraattiin ja ministeriön avustukset ja uusien jäsenten jäsenmaksut ovat käytettävissä.


Matti Ahonen
Iitti

#208 #204 Tiedoksi kaikille, #205 Kansa on puhunut,

23.11.2008 15:51

Syyte on niin loukkaava ja vakava, etten voi asiaa jättää tähän, esim vain täällä reposteltavaksi.
Väinö K. Lehtoranta, OH2LX
SRAL -jäsen vuodesta 1953
Väinö Lehtoranta (Heinola, 22.11.2008 21:07)

Kiitoksia Reino, nyt se tuli selväksi että Sinä kirjoittelet Väiskin nimissä tähän listaan, Väiski on jo nukkumassa, j a k i r j o i t t e l e e
"u n i s s a a n" tänne.
"Amatöörimäistä" pelleilyä !

Eipä siitä sen enempää. Katsoin Radiohamista koko jutun. Sitä en voi hyväksyä, että Jari Jussila letkauttelee valheita julkisesti: väittää Väinön -2LX ja minun kirjoittelevan toistemme nimiin tällä palstalla. Se on enemmän kuin emävale, siis Jari Jussilan vale.
Rauhallisia turinoita, 73 Reiska OH2HK
Reino Janhunen (Helsinki, 22.11.2008 21:23)

Kyllä sen huomasi varmaan m u u t k i n kuin minä, että Sinua siinä tarkoitettiin, kun Teidät "sekoitettiin" siinä Jussilan puheenvuorossa.

Vieläkin O M A L L A identiteetillään, täällä pian suljettavalla foorumilla",

Matti OH5LOF
Matti Ahonen
Iitti

#209 #206 Nyt sitä Ham Spiritiä tarvitaan

23.11.2008 16:09

Seinäjoen kokouksesta saimme selvän viestin siitä, mihin suuntaan SRALin tulee jatkaa. Nyt tarvitsemme sitä täälläkin peräänkuulutettua Ham Spiritiä enemmän kuin koskaan. Toivon, että kaikki SRALin jäsenet kunnioittavat syyskokouksen demokraattisia päätöksiä ja jatkavat yhtenäisenä rintamana yhteisen harrasteemme hyväksi.
Tuomo Asikainen Auvintie 42.(Eurajoki, 22.11.2008 23:05)

Toivo mitä toivot, Tuomo moni muukin "kuin minä", ei "luultavasti" tulee maksamaan ensivuoden jäsenmaksua,( jonka johdosta heidät erotetaan liitosta ennen kevätkokousta 2009, toivottavasti kuitenkin niin aikaisin, että voi liittyä uudestaan jäseneksi, jos "joku" saa sopivan vuosikokousaloitteen aikaiseksi(nopeasti s ä h k ö p o s t i l l a ) ja voi taas yrittää vaikuttaa normaaliin asioiden hoitoon ) säästöä se on sekin että laittaa rahaa toisesta taskusta toiseen, ( ja silti se on saman hintaista ) tarvii vasta sijoittaa raha silloin kun sillä on "järkevää" käyttöä, eikä sillai kun hallitus ja syyskokus teki.

Siittä vaan, Matti OH5LOF


Olavi Uotila
Vantaa

#210 #209 Eroaminen liitosta

23.11.2008 17:56

Matti, OH5LOF, mikäli aiot erota SRAL:sta, niin tee se sitten miehekkäästi = vuodenvaihteesta, eli tee se itse. Älä aiheuta liitolle lisäkuluja venkoilemalla vapaamatkustajana mahdollisimman pitkään.

Olli/OH2DW
Matti Ahonen
Iitti

#211 #210 Eroaminen liitosta

23.11.2008 18:53

Matti, OH5LOF, mikäli aiot erota SRAL:sta, niin tee se sitten miehekkäästi = vuodenvaihteesta, eli tee se itse. Älä aiheuta liitolle lisäkuluja venkoilemalla vapaamatkustajana mahdollisimman pitkään.

Olli/OH2DW
Olavi Uotila (Vantaa, 23.11.2008 17:56)

Älä unta nää, "oisit äänestellyt Seinäjoella sillai´ ettei jäsenille olisi tullut y l i m ä ä r ä i s i ä kuluja", siinähän "kärsitte "kulunne"
o m a n m i e l i p i t e e n n e mukaan. ( MIEHEKKÄÄSTI )
HUOM! Liiton sääntäjen mukaan, Olisitte noudattaneet niitä ! ! ! ! !

Matti OH5LOF
raija Kokkola
Valtimo

#212 Kokous...

23.11.2008 19:37

...Ja varsinkin sen alku! Järkyttävää! Olen monenlaisessa kokouksessa ollut, mutta tuo oli kaiken huippu.
Alkuun keksitty "palkinto-esitys" Jarille.
No jos tuosta tuli hyvä mieli lahjan antajalle niin en todellakaan omasta mielestäni häntä ja hänen "kätyreitään" kovin korkealle arvoasteikossa nosta.
Minulla oli toisenlainen kuva tästä radioamatööriporukasta, mutta tämän kokousen myötä kyllä silmäni aukenivat lopullisesti. Senlaisia huutelijoita siellä kesken kokouksen oli. Onko tuo kokouskäyttäytymistä? Kysyn vaan?
Sen haluan vielä sanoa, että kaikella on tarkoituksensa niin hyvällä kuin pahalla ja myös tämä johtaa johonkin, toivottavasti parempaan suuntaan. Ainakin omalta osaltani. Sen tiedän jo nyt....
raija Kokkola
Valtimo

#213 Tiedän myös....

23.11.2008 19:43

... että joidenkin "tunnon tuskat" tulevat vielä tästäkin jutusta. Mutta olkaa sitten miehiä!
terveisin raija kokkola, OH7LiX
Kari Malmi
Iitti

#214 #207 Riidan lopetus

23.11.2008 19:53

#207 Riidan lopetus
Kalle Käpölä kirjoitti:
"Seinäjoen kokous näytti mistä on kyse. Riitelemättömän yhdistyksen aikaansaaminen edellyttää omaa uutta yhdistystä.
Onkin aika perustaa Suomen Nuorekkaat Radioamatöörit ry . Tällä tavoin voidaan jättää Jäärätöörit hoitamaan omia riitojansa ja maksamaan niiden kulut.
Iso osa nykyisistä jäsenistä olisi halukas siirtymään uuteen liittoon, joka olisi vapautunut entisistä kahleista.
Perustamiseen tarvitaan kolme jäsentä, jotka kirjoittavat http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/perustaminen.html -linkin määräämät dokumentit ja toimittavat ne rekisteriin tai maistraattiin ja ministeriön avustukset ja uusien jäsenten jäsenmaksut ovat käytettävissä."

Just näin.
Uusi LIITTO ja kaunis kytkentä ja symmetria historian kultaisiin vuosiin:
Mitäs jos perustettaisiin Nuoren Voiman Liiton (NVL) siipien suojassa
uusi "Suomen Radioharrastajien Liitto NVL" ?
Aikanaanhan 20-luvulle asti esi-sral oli "NVL radioyhdistys", mutta erkani
sittemmin NVL:stä omaksi organisaatiokseen... NVL on edelleen olemassa,
ja nauttii valtionapua. SRAL on pian kanttu-vei... jäsenkato kiihtyy.

Itse olen valmis allekirjoittamaan perustamiskirjan yhtenä kolmesta, ja
myös neuvottelemaan NVL kanssa tarvittaessa.

Riidoissa ryvettynyt SRAL ry joutaa haudatuksi romukoppaan.
Laittaisiko joku liikkeelle adressin nimien keräämisestä uutta liittoa varten?
Ei kai niin huono idea, etteikö totta toinen puoli...

SRAL, taakse jäänyttä elämää.

73, Kari Malmi OG5M OH5XT
puhelin +358 40 543 2162

Jussi Kekki
Kouvola

#215 re:#213 Tiedän myös....

23.11.2008 20:02

Tervehdys Raija ja Matti, olimme mukana tuolla farssikokouksessa.
Se Pussisen teekkari-herja oli niin ala-arvoinen että en ole antanut sille edes tilaa omalla kotisivullani .
Tuolla se Seinäjoen roska tiivistettynä muutamaan riviin. Mielenkiintoinen tapahtuma kuitenkin ja kannatti ajaa melkein 800km kyseiseen tilaisuuteen koska nyt voi olla varma miksi EI kannata kuulua SRAL ry.n

http://users.kymp.net/p203306a/OH5CH/


oh5ch
Matti Ahonen
Iitti

#216 #214 Riidan lopetus.

23.11.2008 20:28

Mitäs jos perustettaisiin Nuoren Voiman Liiton (NVL) siipien suojassa
uusi "Suomen Radioharrastajien Liitto NVL" ?
Aikanaanhan 20-luvulle asti esi-sral oli "NVL radioyhdistys", mutta erkani
sittemmin NVL:stä omaksi organisaatiokseen... NVL on edelleen olemassa,
ja nauttii valtionapua. SRAL on pian kanttu-vei... jäsenkato kiihtyy.
Itse olen valmis allekirjoittamaan perustamiskirjan yhtenä kolmesta, ja
myös neuvottelemaan NVL kanssa tarvittaessa.
Riidoissa ryvettynyt SRAL ry joutaa haudatuksi romukoppaan.
Laittaisiko joku liikkeelle adressin nimien keräämisestä uutta liittoa varten?
Ei kai niin huono idea, etteikö totta toinen puoli...
"SRAL, taakse jäänyttä elämää".

Kari Malmi OG5M OH5XT
puhelin +358 40 543 2162

Kari Malmi (Iitti, 23.11.2008 19:53)

Odotellaan, jos joku on eläkeellä tahi muuten taloudellisesti mahdollinen aloittamaan uuden R A D I O A M A T Ö Ö R I L I T O N, ei minua haittaa vaikka en ollut vielä syntynytkään kun NVL perustettiin ( eikä minua haittaa vaikka siinä olisi ollut joku e r i m i e l t ä joskus asioista jotka m i n u l l e ovat tärkeitä ) kunhan homma hoituu n o r m a a l i n ajatusmailman mukaan ) eikä se haittaa että olen niin "nuori",( no, ja muistamaton, haitannoono tuo mittään ) niitähän tuo SRAL:in hallituskin on kuuluttanut hommaan "mukaan".

Matti OH5LOF

PS. Kokousyleisöä ihmettelevä, taas kerran !
Rauno Markkanen
Adressin tekijä

#217 Kiitos kaikille allekirjoittaneille

23.11.2008 20:49

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia Adressin allekirjoittaneita. Nimilista on jätetty eilen Ramille, OH2BI seinäjoen farssikokouksessa.
Valitettavasti meitä muutosta haluavia oli paikalla liian vähän ja aloitteet jäivät toteutumatta.

Onnittelut Rasmukselle läpimenosta ja voimia taistella jäsenten edunvalvojana. Tässä kohtaa työmme Pro-Sralissa tuotti tulosta ja hallituksessa on edes yksi aito ja jäsenistön parasta ajatteleva radioamatööri.

Olen Raijan kanssa samaa mieltä; kokouksen alku oli järkyttävä, ei uskoisi että tämä on aikuisten ihmisten yhdistys.

Moni varmaan harkitsee tällä hetkellä eroa Liitosta ja Karin idea NVL:stä saa varmaan kannatusta.

Kiitos vielä kerran kaikille tasapuolisesti.
Työmme jatkuu...........

Rane, OH6RV
Ari Hautamäki
Seinäjoki

#218 Ei taida enää kannattaa kirjoitella juuri mitään

23.11.2008 21:59

Siis ymmärränkö nyt oikein? Ollaanko nyt perustamassa kahta eri liittoa??
Sitten katsottaisiin kumpi saa enemmän jäsenmaksuja ja kumpi saa valtionapua???

Todennäköisesti kupikaan ei olisi oikein varteenotettava liitto,paitsi jos kaikki riitelijät yhteensä jäävät toiseen liittoon(siis prosral ja taustaherrat vai miksi niitä nyt sanottiin) ovat oma liittonsa ja ne,jotka pystyvät järkevään toimintaan
ilman ala-arvoista tappelua perustavat oman liittonsa. Uskallan veikata,että jäkimmäisellä olisi edes jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet.

Onko nyt niin,että hovioikeuden päätöksen saamiseen menee 2-3 vuotta ja tuleeko sitten vielä korkein oikeus vai hallinto-oikeus vai mikä???
Toivottavasti päätös tulisi pian,että loppuisi tämä hulluus,,,hävettää joka lailla. Perhana kun työkaveritkin jo nauraa.............73 ja jään edelleen odottamaan yhtenäistä liittoa OH6MHD

Kari Palvo
Helsinki

#219 Uusi liitto

23.11.2008 23:57

Olisikohan tässä tilanteessa paras ratkaisu ensin erota SRAL:n jäsenyydestä ja katsoa miten SRAL taistelee olemassaolostaan. Sen jälkeen voi sitten ruveta miettimään jatkoa.
Olen samaa mieltä Karin OH5XT:n kanssa että "tarttis tehrä jotain". En ole ollut SRAL:n jäsen yli kuuteentoista vuoteen joten minulla ei ole kaikkea tietoa siitä mitä oikeasti on tapahtunut mutta siitä olen varma että isokenkäisen taustaherran varpaille on astuttu ja hän on tämän sopan laittanut liikkeelle.
Seinäjoen kokouksen alku oli tarkoituksella pitkitetty niin että lopussa olevat äänestykset kärsivät osanottajista. Ala-arvoista toimintaa.
Toivotan tervetulleeksi toisen liiton on se sitten minkälaatuinen tahansa jotta saadaan nuo teekkarit ja taustaherrat jätettyä omalle hiekkalaatikolle

73´s de OH2BNE
Rasmus Weijola
Vaasa

#220 Kiitos kaikille.

24.11.2008 10:00

Sovintoa SRAL:n ajavilla voimilla on nyt oma edustaja SRAL:n hallituksessa.
Me emme tee hätiköityjä päätöksiä vaan ensin avaamme ikkunan, tuuletamme ja päästämme valoa sisään. Ensimmäinen askel on että hallitusta informoidaan
jäsenten ajatuksista. Tarvitsen siihen Sinun apuasi: Kirjoita ajatuksistasi
viime ajan tapahtumista minulle, lyhyesti tai laajemmin. Nämä kirjotukset
vien hallituksen jäsenille. Jos et halua nimeäsi esiin, ilmoita siitä viestin alussa. Viestit oh6kh ät Sral.fi

OH6KH
Jukka Korhonen
Espoo

#221 Eroamiseni syy

24.11.2008 10:37

Juuri tällaisen turhanpäiväisen riitelyn vuoksi erosin aikanani SRAL:sta.


Jukka Korhonen OH2GLP
Kari Hirvonen
Helsinki / Tuusula

#222 QRP-runo

24.11.2008 16:26

Kokouksen jälkeisiä mietteitä
SRAL Seinäjoki 22.11.2008

Motto:
' ei sitten millään, ei hyvällä, ei pahalla...'

------- Eräänlainen QRP-runo --------



Usvasumun läpi puskee Srallilaiva
loppuuko koskaan riita, vaiva

Vain aina päitä seinään hakataan
kysyy jo moni – koska lakataan

Huonokuuloinen on hallitus ja pääkin umpiluusta
kyselee moni, ettekö jo voisi puhua muusta

Jaria painetaan kuin vierasta sikaa
mielestäni – ei miehessä isompaa vikaa

Hallitus bandikrokotiilin mitat täyttää -
näin nuorisolle hamspritin mallia näyttää

---

Muut jättivät puukkonsa tambuurin aulaan
vaan hallitus se iski aivonsa narikkanaulaan

Pienen klikin sätkynukke se hommat hallitsee
sopumieli, rauha ja rakkaus meilläkin vallitsee

Vaan hoviin mennään ja hallitus avaa rahataskun
- maksaako jäsenet tämänkin typeryyden laskun

---

Nyt sata ääntä riitti ja lähestyykin täysi tuho
entäs sitten – loppuupa vihdoin typerä uho

Haluaisin ikiriitaan lopun ja katkaisun
Taidanpa tehdä henk.koht. ratkaisun !

Äänestää voi myös käyttäen jalkoja
tähän mielenilmaisuun ei tarvita halkoja.


Aatteleppa ite !


---





G r a t t i s till Rasmus OH6KH - ett nytt ProSRAL-medlem i SARTG Styrelsen
Vi alla stöder Dig i framtiden.

Onnea ja menestystä - Sinulla on meidän kaikkien tuki jatkossa.



raija Kokkola
Valtimo

#223 QRP-runo....

24.11.2008 17:36

....Tuohon vain sävellys ja sovitus ja siinähän meillä radioamatööreille biisi.
Oh7LIX, Raija
Kari Malmi
Iitti

#224 #219 Uusi liitto

24.11.2008 19:49

OH2BNE:lle, ja miksei muillekin:

SRALin hallitus näyttää ottaneen linjan, jota voisi kuvata seuraavalla tavalla:
"Jokin aika sitten Liittomme oli kuilun partaalla, nyt olemme ottaneet aimo askelen eteenpäin"...

Aina kun tulee takkiin, hallitus äänestyttää itsensä vastuusta vapaaksi.
Nyt on nostettu huimasti luotollisen tilin limiittiä (= otettu velkaa) jotta maksuvelvoitteesta selvittiin. Mikä on se (pankkitermein) "turvaava vakuus",
jota vastaan velkaa tehdään? Onko se osakehuoneisto, jäsenmaksutulot, valtionapu
vai kaikki yhteensä? Jossain vaiheessa raja tulee vastaan... onko se 100000, 200000 vai missä on katto? Entäs jos jäsenmaksutulot radikaalisti romahtaa?
Entäs jos valtionapua rajoitetaan tai se jää saamatta tms? Jääkö ainoaksi reaalivakuudeksi Liiton omistama osakehuoneisto, joka kalutaan loppuun asti,
jotta "hankala ja vittumainen" jäsen saadaan erotetuksi hinnalla millä hyvänsä?

Mitä tämmöiseen "taloudenpitoon" sanovat Liiton tilintarkastajat?
Entä jäsenet?

73, Kari OG5M OH5XT

Matti Ahonen
Iitti

#225 #224 #219 Uusi liitto.

24.11.2008 22:43

Aina kun tulee takkiin, hallitus äänestyttää itsensä vastuusta vapaaksi.
Nyt on nostettu huimasti luotollisen tilin limiittiä (= otettu velkaa) jotta maksuvelvoitteesta selvittiin. Mikä on se (pankkitermein) "turvaava vakuus",
jota vastaan velkaa tehdään? Onko se osakehuoneisto, jäsenmaksutulot, valtionapu
vai kaikki yhteensä? Jossain vaiheessa raja tulee vastaan... onko se 100000, 200000 vai missä on katto? Entäs jos jäsenmaksutulot radikaalisti romahtaa?
Entäs jos valtionapua rajoitetaan tai se jää saamatta tms? Jääkö ainoaksi reaalivakuudeksi Liiton omistama osakehuoneisto, joka kalutaan loppuun asti,
jotta "hankala ja vittumainen" jäsen saadaan erotetuksi hinnalla millä hyvänsä?

Mitä tämmöiseen "taloudenpitoon" sanovat Liiton tilintarkastajat?
Entä jäsenet?
73, Kari OG5M OH5XT
Kari Malmi (Iitti, 24.11.2008 19:49)

Aivan niin, näin se pelaa, kokouksissa äänestetään jo minkäkinlaisilla "muutoksilla" esim. äänestyksessä hyväksytyn työjärjestyksen vastaisesti.
Kannattais´ ajatella ensteks´.
Pian ei jää jäljelle muita vaihto ehtoja kuin NVL, mikä olis kyllä äärimmäinen vaihtoehto.
Jo 2007 kevätkokouksessa äänestettiin v a s t o i n tilintarkastajien kantaa; he eivät suositelleet että vuosikokous antaa vastuuvapauden jäsenen erottamis asiassa.

Matti OH5LOF