Paperiresepti on säilytettävä sähköisen reseptin ohella.

pitäisikö...

#226

01.11.2013 21:07

"Päättäjien on pakko huomioida sellainen seikka, että kaikilla ei ole nettiä, eikä mahdollisuutta päästä e-reseptiään näkemään sähköisten palvelujen kautta. On myös ihmisiä, joilla ei ole edes kännykkää, joten paperireseptit on pakko säilyttää sähköisten rinnalla."

Lisään myös eläkkeelle päässeet lääkärit jotka eivät ole opetelleet sähköisen lääkemääräyksen tekoa. Pitäisikö heiltä evätä lääkkeenmääräämisoikeus?


Vieras

#227

05.11.2013 17:21

Eläkkeellä olevalla lääkärilläkin on reseptinkirjoitusoikeus.Hoidetaan tuttuja ja sukulaisia, nämäkin olisivat kuormittamassa julkista terveydenhuoltoa jos me emme voisi kirjoittaa reseptejä!
e-epäluuloinen

#228

05.11.2013 19:00

tärkeitä näkökohtia. Kaikkein tärkeintä lienee kuitenkin se että nyt kun mm. ulkoministeriön tietomurrot ovat paljastuneet, ja YLE uutisista on käynyt selväksi että tietomurtohyökkäyksiä tehdään koko ajan enenevässä määrin nimenomaan viranomaistiedostoihin ja joista mm. ystävällismielinen naapurivaltiomme Ruotsi (ihan oikeasti ystävällismielinen)meitä Luojan Kiitos informoi, hyökkäykset lienevät jossakin määrin kontrollissa, mutta mediassa on myös avoimesti myönnetty että Suomen tietoturvataso ei ole kohdallaan. = suomeksi = kuka tahansa 12v hakkeri pystyy tulevaisuudessa selvittämään ite kunkin ns. "tärkeän Tason henkilöiden "sairaustiedot ja vaikkeivät olisi peräpukamia kummenpia tietoja, on mm. kansainvälisellä rikollisuudella ja vakuutusyhtiöillä ihan toisenlaisia intressejä. Toivoisin että tietosuojavaltuutettumme ottaisi kantaa nyt ihan oikeasti tärkeään asiaan eli e-reseptien/e-kanta-arkiston muodostamiseen.
Timteus

#229

05.11.2013 19:47

Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu (Suomen perustuslaki 10§)

Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista ( 6§ )

 

Ihmiselle kuuluu oikeus pitää intiimit yksityisasiansa salassa, samoin kuuluu potilaalle oikeus estää hänen tahtonsa vastainen hoito. E-resepti saattaa rikkoa molempia em. laeista,  ellei potilaalla ole mahdollisuutta saada hoitoa ilman kirjaamista eRec-järjestelmään.

 

 

 

 

 

 

LL

#230 Eikä tarvitse olla edes eläkkeellä

05.11.2013 21:30

Tärkeitä huomioita edellä. Toivottavasti tänne hoksaavat kommentoida myös rivikansalaiset kokemuksiaan ja mietteitään (muutama jo näkyy ilmestyneen).

Itse olen ns. vapaaehtoisella vuorotteluvapaalla ja hoidan omat sairauteni (verenpaine, migreeni) itse kuormittamatta millään tavalla terveydenhuoltoa (ei ole edes erityiskorvattavuutta RR-lääkkeille...).

Lähiapteekissa käydessäni pidän leimasinta mukanani ns. hätätapauksia varten (toki ilman leimasintakin onnistuu). Sitä on muuten usein tarvittu, kun esim. eReseptikeskus kenkkuilee ja potilas on saapunut kunnan toiselta laidalta apoteekkiin saadakseen lääkkeet. Minäpä sitten ihan ilmaiseksi (kissa elää kiitoksella) ja täysin Valviran ohjeiden vastaisesti (tuntien toki potilaan, mutta tutkimatta... lääkärit tietävät säännöt; hahaa!) uusin tuollaisen potilaan reseptin.

Lisäksi hoitelen kiitospalkalla useita lähimmäisiä lähellä ja sukulaisia kauempana. Olisi pitänyt muinoin alkaa pitää tarkkaa kirjanpitoa (toki kirjoittamani reseptiasiat ovat salaisissa kansioissani) kaikesta "ilmaistyöstä", siitä taitaisi tulla melkoinen säästösumma yhteiskunnalle, kun virallista terveydenhuoltoa ei ole vaivattu (aikajana 25 vuotta).

Potilaan oikeus estää tahtonsa vastainen hoito!

#231 Potilaan oikeus estää tahtonsa vastainen hoito

06.11.2013 14:26

"Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista ( 6§ )

Ihmiselle kuuluu oikeus pitää intiimit yksityisasiansa salassa, samoin kuuluu potilaalle oikeus estää hänen tahtonsa vastainen hoito. E-resepti saattaa rikkoa molempia em. laeista, ellei potilaalla ole mahdollisuutta saada hoitoa ilman kirjaamista eRec-järjestelmään."

Edellinen on erittäin keskeien lainkohta e-reseptiasiassa! Äärettömän hyvä huomio!! On oltava valinnanvapaus!



Ammatinharjoittaja hammaslääkäri

#232 Re: eResepti maksaa

06.11.2013 15:54


Vieras

#233

06.11.2013 16:41

Adressi on erinomaisen aiheellinen.Paperiresepti ja puhelinresepti takaavat potilaan ja lääkärin oikeudet e-reseptin rinnalla. Mitään systeemiä ei pidä toteuttaa totalitaarisesti vain systeemin itsensä vuoksi. Totalitarismia edustivat Hitler, Stalin ja DDR tunnetuin tuloksin. Pakollinen e-resepti lisää byrokratiaa, kangistaa, ja on rasistinen. Se ei huomioi kaikkien hoitoa hakevien potilaiden humanitaarisia ja muita oikeuksia. Jos puhelin ja paperireseptistä koituu apteekille kohtuuton kustannuslisä, voidaan apteekki oikeuttaa perimään näistä klassista resepteistä kohtuullinen korvaus todellisten kustannusten mukaisesti. Pakollinen e-resepti-pakko pitää voida riitauttaa Euroopan Unionissa ryhmäkanne-tyylisesti. yt. PJS

Vieras

#234 Re:

06.11.2013 16:43


Vieras

#235

06.11.2013 17:28

Todella hyvällä asialla ollaan! Jos monet pienet lääkäri- ja hammaslääkäripalveluiden tuottajat lopettavat toimintansa, kuka hoitaa ylijäämäpotilaat, ja millä rahalla?!
Esim. ammatinharjoittajahammaslääkäri, jolla on vakiintunut potilaskanta, kirjoittaa hyvinkin vähän reseptejä. Atk:n piti aikanaan muka helpottaa asioita, nyt on kaikki mennyt päälaelleen poliitikkojen ja lakimiesten ansiosta. Järjen käyttö ei enää ole sallittua.

Vieras

#236 Re:

06.11.2013 17:43

PJS

#237 Re:

06.11.2013 17:46


Vieras

#238 Re:

06.11.2013 18:08


Vieras

#239

06.11.2013 21:45

e-resepti on pääasiassa hyvä, mutta poikkeustilanteissa (tietokonetemppuilut) se ei toimi. Vaihtoehto tarvitaan edelleen.
Hoitaako robotti vai lääkäri?

#240 Re: Toimimattomuudesta

07.11.2013 20:47

#239: -  

 

Ainakin minun työpaikallani ei pääse useita normaaleja lääkkeitä kirjoittamaan eRecillä vaan ohjelma ilmoittaa että tietoja ei ole riittävästi eReciin ja tarjoaa paperireseptiä johon sitten lisäksi siirtää kaikki muutkin määrätyt lääkkeet. Vaikea kuvitella miten sellaisella järjestelmällä voisi potilaita hoitaa jos ohjelma valitsee lääkkeetkin. Hyvä renki mutta huono isäntä. Ja renkinäkin epäluotettava.
Maria

#241 Re: Re: Toimimattomuudesta

10.11.2013 18:34

#240: Hoitaako robotti vai lääkäri? - Re: Toimimattomuudesta

Toivottavasti järki voittaaa tässä asiassa ja lainsäätäjät huomioivat monet mahdolliset ongelmatilanteet!


Vieras

#242

11.11.2013 20:04

Sähköiseen reseptiin siirtyminen on kohtuuttoman kallis yksin vastaanottoa pitävälle hammaslääkärille,joka kuukaudessa kirjoittaa vain muutamia lääkemääräyksiä.
Eläkkeellä olevilta lääkäreiltä ei pidä poistaa oikeutta määrätä lääkkeitä paperireseptillä.

Vieras

#243 Re:

11.11.2013 20:05


Vieras

#244

12.11.2013 05:49

Ehdottomasti säilytettävä....

Vieras

#245

12.11.2013 21:21

Det finns inget svenskt system för e-recept och därför går det inte att använda på Åland.

Vieras

#246

14.11.2013 08:18

Parasta kun luovutaan paperiresepteistäkin ja tatuoidaan ihmisen nahkaan se resepti, niin ei kaiken maailman pöljät unohdan niitä lääkkeitään. Ja paperikin on niin uusi keksintö, että se tuottaa monelle jo hengenahdistusta. Paperi voi palaa tai kastua ja kuka silloin vastaa kun joutuu odottamaan kun paperi on kastunut.
A.M.

#247 Re:

15.11.2013 06:39

#245: -

Ahaa, jos tuo pitää paikkansa, miten sitten mantereella on tilanne?

Onko tarkoitus nitistää ruotsinkieli kokonaan???


Vieras

#248

17.11.2013 16:46

Adressi on välttämätön saadaksemme päättäjät ymmärtämään e-reseptin toimimattomuuden ainoana reseptin kirjoitustapana. Vanhat kirjoitustavat ja puhelinresepti on säilytettävä. Apteekki voi siirtää reseptin tietokoneelle keskusmuistiin. He muutenkin kirjoittavat tiedot tietokoneelle.
Matkailija

#249 Lääkkeen laillisuuden todistaminen

18.11.2013 14:36

Jos paperireseptistä luovutaan on matkailijan mahdotonta osoittaa kuljettamiensa lääkkeiden laillisuus. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja voimakkaiden kipulääkkkeiden kohdalla matkailija saattaa joutua vakavan salakuljetusepäilyn kohteeksi, jos kohdemaan tullissa ei ole esittää lääkärin reseptiä. Vanha matkatoimistojen ohje on ollut se, että matkustajien tulisi kuljettaa käyttämiensä lääkkeiden reseptit mukanaan. Tämä myös ulkomailla sattuvien sairastapausten vuoksi. Kohdemaan lääkärin on voitava nopeasti ja luotettavasti tarkistaa mitä lääkkeitä potilas kyseisellä hetkellä käyttää. Varsinkin vanhempien ja useampia lääkkeitä käyttävien matkustajien kohdalla muistitietoon ei voi riittävällä varmuudella luottaa. Lääkkeet kun eivät usein ole myyntipakkauksissaan vaan annostelulaitteissa.

Vieras

#250 Lääkärinoikeudetko pois eläkkeellä olevalta lääkäriltä?

18.11.2013 16:00

Miten eläkkeellä oleva lääkäri voi määrätä jatkossa lääkkeitä, jos reseptiä ei voi kirjoittaa paperille tai antaa lääkemääräystä puhelimitse? Eihän voi olettaa, että eläkkeellä oleva lääkäri hankkii itselleen satoja-tuhansia (?) euroja maksavaa systeemiä, jolla pääsee omalta kotikoneelta määräämään lääkettä esim. omaisille.