EI kallista ja valmistuessaan vanhanaikaista suurpuhdistamoa Pirkanmaalle

Jaakko Pitkänen
Pirkkala

#26 TAINION LOGIIKKA

13.06.2009 12:25

PIRKANMAAN LIITTO TIEDOTTAA 3/2009 (kesäkuussa 2009)

”Pirkanmaan liitolla tärkeä rooli koko maakunnan toimijana” sanoo maakuntavaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainio ja jatkaa:
”Maakunnassa on meneillään tärkeitä hankkeita kuten logistiikkakeskus ja jätevedenpuhdistamo.
– Hankkeet koskevat laajalti ihmisiä ja herättävät tunteita. Toivon, että niissä voidaan edetä ja löytää sopiva sijoituspaikka, jonka mahdollisimman moni voisi hyväksyä. Isoja hankkeita on jo valmisteltu kauan, valmistelu ei saa nyt pysähtyä.” Humanistina tunnetun Tainion lausumasta todetaan Pirkkalassa ja Nokialla:”Onneton kannanotto ja suuri sammakko.” Tainion logiikka kunnallisvaalien jälkeisessä tilanteessa ei kerta kaikkiaan toimi. Jäljet johtanevat SDP Pirkanmaan piirihallituksen puheenjohtajaan, Pirkkalan entiseen kunnanjohtajaan Risto Koivistoon.
Jaakko Pitkänen
Pirkkala

#27 Yhteenveto keskusteluista ja palautteista kesä 2009

10.08.2009 19:18

Koko kesän ajan olen saanut palautetta Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeesta. Kesällä on voinut laajemmin tutustua keskuspuhdistamohankkeen taustamateriaaliin ja eri tahoilla toimivat henkilöt ovat mielellään keskustelleet asiasta.
Yhteenvedossa on käsitelty kesän 09 aikana esiin tulleita näkökulmia tässä tärkeässä asiassa.

TALOUSNÄKÖKULMA puhdistamovaihtoehtojen välillä:
Tampereen Veden mukaan yhteenlasketut uudisinvestoinnit ovat suurpuhdistamossa (VE1) 356 Meur (siis 356 000 000 €) ja samantasoisessa saneerausvaihtoehdossa (VE0+) 141 Meur. Kun mukaan otetaan 30 vuoden elinkaaren kustannukset eli diskontatut korvaus- ja käyttökustannukset sekä diskontattu keskuspuhdistamon jäännösarvo, maksaa suurpuhdistamo VE1 500 Meur ja VE0+ 337 Meur.
Suurpuhdistamon 18 Meur jäännösarvo on kaikkein spekulatiivisin erä laskelmassa, jos lähdetään siitä, että diskonttauksessa käytetty korkokanta 5 % on oikeaan osunut. Olen sitä mieltä, että teknologian kehitys syö 30 vuodessa moneen kertaan 18 Meur:n jäännösarvon. Pöyry Environmentin tuottama herkkyysanalyysi on tehty myös muilla korkokannoilla, mutta ko. laskelmat eivät ole kansalaisten käytettävissä.

SUURPUHDISTAMO on noin 200 Meur kalliimpi kuin saneerausvaihtoehto. Suurpuhdistamo on kunnille (pl. Tampere) 2-5 kertaa kalliimpi kuin saneerausvaihtoehto.

TALOUSNÄKÖKULMA julkisen toiminnan kannalta:
Kuntainvestointeja on tärkeää tarkastella poliittiselta kannalta. Näkökulma on liian ahdas, jos pitäydytään pelkästään puhdistamoteknisten ratkaisujen arviointiin. Oleellista on, mitä saa 200 Meur:lla? Tämän nettiadressin liikkeellelaskija on arvioinut vaihtoehtoja:
Mitä 200 miljoonalla veroeurolla Pirkanmaalle voisi vaihtoehtoisesti hankkia?
- n. 100 päiväkotia
- n. 2600 leikkipuistoa
- n. 500 uutta opettajan virkaa 10 vuodeksi
- n. 200 urheilukenttää
- n. 400 kilometriä 10 m leveätä päällystettyä tietä
- n. 20 uimahallia
- n. 2 000 000 jäteveden määrää vähentävää, kaksiosaisella huuhtelulla varustettua vessanpönttöä (n. 8-10 pönttöä jokaiseen pirkanmaalaiseen kotitalouteen)

OLEELLINEN kysymys on: Mikä on kunnille tärkeää, hieno jätevedenpuhdistamo vai kattava kunnallinen palvelu? Vastaan, että kattava kunnallinen palvelu.

YMPÄRISTÖNÄKÖKULMA:
Ympäristönäkökulmaa ovat arvioineet Pirkanmaan ympäristökeskus (YVA), Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri sekä monet organisaatiot, yhteisöt ja kansalaiset. Voimme olla vakuuttuneita, että näiden arvioiden perusteella suurpuhdistamoa ei missään nimessä ole syytä rakentaa. Riskit ovat valtavat.
Pirkanmaan ympäristökeskus on antanut suurpuhdistamolle yli 20 sivun laiskanläksyn:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=100287&lan=fi

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on antanut saneerausta (VE0+) puoltavan lausunnon: Pirkanmaan ympäristökeskuksen lausunto Pirkanmaan keskuspuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 26.1.2009
http://www.sll.fi/pirkanmaa/tiedotus/lausunnot

Nokialla asia on oivallettu jo siinä vaiheessa, kun suurpuhdistamoa on ryhdytty suunnittelemaan.

Tampereen Vesi on valinnut Pirkkala-vaihtoehdon parhaaksi, vaikka koko keskuspuhdistamosuunnittelun ajan on tuotu esille Pirkkalan arseeni-pitoisuus geologian kannalta. Näyttää siltä, että tästä tosiasiasta vaikenevat hankevastaavat ja jostain syystä myös media. Tuoreet GTK:n (Geologinen tutkimuskeskus) tutkimusraportit kertovat asian.

YMPÄRISTÖNÄKÖKULMASTA katsottuna saneerausvaihtoehto VE0+ on ylivoimaisesti paras.

TEKNOLOGIANÄKÖKULMA:
Teknologian kehitys tästä päivästä 30-100 vuotta eteenpäin on oleellista. Tässä adressissa asetetaan kysymys oikein:
Kysymys kuuluukin; uskommeko, että seuraavan 30 vuoden aikana (vrt. kehitys vuodesta 1978 nykypäivään) maailma ja erityisesti ympäristötekniikka on kehittynyt siinä määrin, että jäteveden käsittelyyn löytyy jo huomattavasti ympäristöystävällisempiä, tehokkaampia ja edullisempia vaihtoehtoja kuin ”ylimassiivinen” suurpuhdistamo?
Ainakin ympäristötekniikan yliopettaja, tekniikan tohtori Harri Mattila uskoo.

TEEMMEKÖ Pirkanmaalla suuruudenhulluuteen nojautuvan päätöksen suurpuhdistamosta? Emme tee, järki voittaa.

POLIITTINEN näkökulma:
Poliittisesta päätöksenteosta ja seudullisesta yhteistyöstä on tullut eniten palautetta. Yhteenveto: Tampere määrää ja päättää. Kommentoin pelkästään tamperelaisten käsityksiä: Byrokratia estää kansalaisten yhteistyön …, hallintokulttuuri on byrokraattista.

TAMPERE määrää, voiko sen selvemmin sanoa!

Tähän kategoriaan liittyy myös Turun seudun kohtalo vedensaannissa Huittisissa Kokemäenjoesta. Lounais-Suomen ympäristökeskus on lausunut asiasta tiukasti.

SUURPUHDISTAMO ei ole pelkästään Pirkanmaan asia.

.. MOT!