Bertalle lämmin ja asianmukainen hoitotila.
Tuli vain mieleen, |
/ #30 alkoholistikin sai asunnon14.02.2015 19:26kun asui parakissa, ja ihan oli vastaavanlainen kuin tällä Bertalla. Kunta oli velvollinen järjestämään tälle ihmiselle asianmukaisen asunnon parakin tilalle. Verorahoista kai sekin meni, ihan kunnon vuokrakämpän sai. Tällaista seurasin eräässä toisessa kunnassa muutama vuosi sitten. Jos faktoja tahtoo lukea voi kaivaa eilisen Pohjolan Sanomat esiin. Siellä on asunto koosta ja siitä miksi parakkiin on päädytty kotiasumisen sijaan. En väitä että kaupungin pitäisi koko hommaa kustantaa, mutta kyllä tuntuisi itsestä kamalalta laittaa oma lapsi aina yöselkään vain siksi kun hän on muiden mielestä "erilainen". |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
487 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18232 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1978 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
126 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024