Kivinokka uudelleen kansanpuistoksi – vetoomus kaupungin päättäjille

U.Korhonen
Vieras

/ #33 Turistin näkövinkkelistä

15.11.2010 09:07

Matkailijoiden määrä kaupungissamme kasvaa joka vuosi. Turistien jättämät markat hyödyttävät verotulojen kautta koko Helsinkiä. Koska on käynyt viimeisten vuosikymmenien aikana niin että musertavan paljon kaunista rakennuskantaa on revitty uuden "arkkitehtuurin" tieltä emme voi kilpailla sillä saralla Tukholman tai Pietarin kanssa. Kaukaa tänne saapunut turisti ei viitsi kävellä katua ylös ja toista alas saamatta siitä antoisaa elämystä. Luontoelämys voi antaa hänelle sen mitä hän täältä ei muuten saa.
Ajatellaan että Seurasaari olisi aikanaan rakennettu omakotitaloja täyteen. Miljoonat kävijät olisivat jääneet hyvää kokemusta köyhemmiksi. Jos kaikki ulkoilu-alueet rakennetaan Kulosaaren malliin niin on turha toivoa että kävijän kommentti on myönteinen. Tylsä kaupunki ei vedä turisteja vaan hylkii niitä. Sitäkö tahdomme ?
Vanhankaupunginlahden Natura 2000-alue on luontoelämys keskellä kaupunkiamme ja sellaista ei taida löytyä muualta. Kivinokka on erittäin keskeinen osa sitä.

Toivon että puolueiden valtuustoedustajat esittävät kantansa näillä sivustoilla tästä erittäin tärkeästä asiasta.