Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kansalaisaloite julkaistu varhaiskasvatuksen kasvavia ryhmiä vastaan

2015-10-15 19:18:41

Hei,

Allekirjoitit adressin "Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!". Kiitos siitä! Adressi keräsikin yhteensä yli 67 000 nimeä ja luovutettiin opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle elokuussa. 

Valitettavasti hallitus ei luopunut varhaiskasvatukseen kaavailemistaan heikennyksistä, vaan aikoo edelleen toteuttaa suunnittelemansa toimet. Hallitus aikoo kasvattaa varhaiskasvatusryhmiä muuttamalla henkilöstömitoitusta; jatkossa yhdellä päiväkodin työntekijällä saisi olla 8 yli 3-vuotiasta lasta vastuullaan nykyisen 7 sijaan. Tämän myötä ryhmät kasvaisivat vähintään kolmella lapsella ryhmää kohden! Kun vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta aiotaan rajata osapäiväiseksi, antaa tämä mahdollisuuden käsitellä näitä lapsia osapäiväisinä, joita saa olla 13 lasta yhtä varhaiskasvattajaa kohti. Tämän myötä päiväkotien ryhmät kasvaisivat jopa 30 lapsen ryhmiksi, tai voitaisiin perustaa 39 lapsen osapäiväisiä jättiryhmiä. Tämä heikentää olennaisesti varhaiskasvatuksen laatua ja tekee lasten päiväkotipäivistä entistä raskaampia ja haastavampia.

Vetoan teihin, ei luovuteta! Kerrotaan hallitukselle yhdessä, että tämä ei käy. Lapsilta ei voi säästää. Olemme avanneet kansalaisaloitteen. Käythän allekirjoittamassa kansalaisaloitteen ja levität tietoa siitä mahdollisimman laajalle, jotta saamme eduskunnan käsittelyyn vaadittavat 50 000 nimeä kokoon. 

Kansalaisaloite löytyy täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1634

Tiivistelmä kansalaisaloitteen sisällöstä ja tavoitteista (tavoiteltujen lakimuutosten sisältö):

"Yhdellä varhaiskasvatuksen ammattilaisella voi olla vastuullaan korkeintaan seitsemän (7) kolme vuotta täyttänyttä lasta ja neljä (4) alle kolmevuotiasta lasta. Varhaiskasvatuksen suurin mahdollinen ryhmäkoko voi olla korkeintaan 21 kolme vuotta täyttänyttä lasta tai 12 alle kolmevuotiasta lasta yhtä aikaa läsnä lapsiryhmässä. Edellä esitettyä suhdelukua ja maksimiryhmäkokoa tulee noudattaa myös osa-aikaista varhaiskasvatusta saavien lasten kohdalla. Suhdelukua tai maksimiryhmäkokoa ei voi ylittää suunnitellusti."

Ystävällisesti,

 

Laura Mälkönen

Adressin kirjoittaja, kansalaisaloitteen vireillepanija, "Vain kaksi kättä" -työryhmän jäsen, päiväkodin johtaja, huolestunut äiti

 

 

 

 


Laura Mälkönen / Vain kaksi kättä

Vain kaksi kättä: adressin loppukiri, onko läheisesi allekirjoittanut?

2015-08-12 17:46:11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vain kaksi kättä: adressin loppukiri, onko läheisesi allekirjoittanut?

Suuret kiitokset sinulle, joka allekirjoitit adressin "Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!" Suomalainen, laadukas varhaiskasvatus ja tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta on käännekohdassa, ja olet auttanut meitä puolustamaan niitä.

Koko Vain kaksi kättä -varhaiskasvattajien työryhmä on kiitollinen tuestasi, ja jatkamme työtämme suomalaisten lasten ja päiväkotien työntekijöiden olojen turvaamiseksi. Kiitos.

Luovutamme adressin perjantaina 14.8. klo 12 opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja keskustelemme samalla varhaiskasvatuksen leikkauksista ja tulevaisuuden suunnitelmista varhaiskasvatusta koskien. Adressi on kerännyt tähän mennessä yli 63 000 nimeä, mutta tarvitsemme nimiä enemmän saadaksemme riittävän painoarvon.  

Ovatko kaikki läheisesi jo allekirjoittaneet? Puolisosi, sisaruksesi, vanhempasi, työkaverisi? Pyydä heitä allekirjoittamaan ja vahvistamaan allekirjoituksensa. Yhdessä meillä on vaikutusvaltaa, yhdessä meissä on voimaa! Ei luovuteta taistelutta! ALLEKIRJOITTAA TÄYTYY NYT HETI, sillä perjantai tulee pian!  

Käy myös tutustumassa Vain kaksi kättä -näyttelyyn Helsingin Rautatieasemalla perjantaihin 14.8. klo 15 mennessä TAI tutustu tunnelmiin avajaisista osoitteessa www.vainkaksikatta.fi Näyttely on koottu 10.6. pidetyissä mielenilmauksissa otetuista kuvista sekä faktatiedosta varhaiskasvatuksen eduista ja säästöjen tuomista riskeistä. Sen tarkoitus on herättää ajatuksia ja nostattaa keskustelua.  

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

Facebook: www.facebook.com/vainkaksikatta

Twitter: @vain2katta

Instagram: @vainkaksikatta

 

Ystävällisin terveisin,

Laura Mälkönen

Vain kaksi kättä -työryhmän jäsen

Adressin kirjoittaja


Laura Mälkönen / Vain kaksi kättä



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.