Vetoomus halal-lihan myynnin lopettamiseksi

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kiitos kaikille allekirjoittaneille!

2015-12-12 19:08:50

Ajatuspaja Isänmaa Ensin kiittää kaikkia adresseja allekirjoittaneita henkilöitä. Toimitimme adressit eteenpäin sovituille tahoille.

Suomen turvallisuutta koskettanut adressi kosketti henkilökohtaisesti alle tuhatta ihmistä, mikä on järkyttävän vähän ottaen huomioon tämänhetkisen kotimaamme tilanteen. Olisimme toivoneet edes joitakin tuhansia allekirjoituksia huolella laadittuun adressiimme, mutta tavoitteemme ei täyttynyt. Olemme kuitenkin kiitollisia jokaisesta allekirjoituksesta.

Suomen turvallisuuden puolesta tehty vetoomus lähetettiin eduskuntaan 2.12.2015 kansanedustajille, joista osa vastasi meille sähköpostiin henkilökohtaisesti. Koska vastaukset olivat yksityisiä ja omalla nimellä varustettuja, emme voi julkaista niitä. Kuitenkin osa vastauksista oli myönteisiä, osa vastaajista suhtautui kielteisemmin. Osa vastauksista oli jopa niin kannustavia ja positiivisia, että yllätyimme. Suurempi vastausmäärä olisi ollut toivottavaa, mutta pääasia on, että saimme viestin perille päättäjillemme.

Adressimme halal-teurastusta vastaan keräsi noin kolminkertaisen määrän nimiä ja se lähetettiin eteenpäin samana päivänä, 2.12.2015. Kesko ei vaivautunut vastaamaan meille mitään. S-ryhmä vastasi vetoomukseemme kiittäen mielenkiinnosta, mutta suuren kysynnän vuoksi on ottanut- sekä aikoo pitää- valikoimissaan halal-teurastettua lihaa. Teidän valintanne on, aiotteko pysyä allekirjoituksenne kannassa ja jättää asioinnin s-ryhmän kaupoissa, vai hyväksyä rituaaliteurastetun lihan ja tukea heidän liiketoimintaansa eläinten hyvinvoinnin ja rahallisen voiton kustannuksella.


Ajatuspaja Isänmaa ensin

Aikataulu

2015-10-27 19:38:05

Adressiin kerätään nimiä 15.11.2015 asti, jonka jälkeen se toimitetaan S-ryhmälle ja Keskolle.
Toivomme kaikkien jakavan adressin linkkiä eteenpäin ja pyytävän ihmisiä allekirjoittamaan sen.


Ajatuspaja Isänmaa ensin



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.