Sähkösavuketta säädeltävä sen todellisten riskien mukaisesti!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoitusten kerääminen päättynyt

2016-03-10 10:52:38

Adressi on tänään tulostettu ja lähetetty Vapers Finland ry:lle, joka luovuttaa adressin asianmukaiselle ministeriölle. Iso kiitos kaikille allekirjoittaneille, joita oli yhteensä huikeat 8040 kpl!


Teemu Laitinen

Kasassa yli 5000 allekirjoitusta! Nyt viimeinen rutistus ennen lain siirtymist eduskunnan käsittelyyn!

2015-10-29 21:42:21

Kiitos kaikille allekirjoittaneille - teille kaikille yli viidelle tuhannelle!

Lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi jo elokuussa ja nyt lakia parsitaan kasaan eduskuntaan, jossa se on tarkoitus ottaa työn alle tammikuussa 2016 ja panna täytäntöön viimeistään toukokuussa. 

Se, minkälaiseksi laki muovautuu ennen eduskuntaan jättämistä, on tällä hetkellä täysi mysteeri. Mitään emme voi kuitenkaan jättää sen varaan, että Sosiaali- ja terveysministeriö löyhentäisi oma-aloitteisesti lausuntokierroksen aikana runsaasti kritiikkiä saanutta sähkösavukkeita koskevaa osiota.

Sähkösavukkeiden käyttäjiä puolustava organisaatio Vapers Finland ry vastasi Sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntokierrokselle ja heidän vastauksessaan on hyvin selkeästi esitetty lain epäkohdat. Tämä lausunto löytyy täältä: http://vapers.fi/wp-content/uploads/2015/05/vapers_finland_lausunto_tupakkalakiesityksest%C3%A4_PDF.pdf

Lyhykäisyydessään kieltolista näyttää tältä:

  • Makuaineet kielletään sähkösavukenesteistä, eli toisin sanoen myynnissä saa olla vain pohjanesteitä
  • Nikotiinivahvuus saa olla korkeintaan 20mg/ml
  • Pullokoko saa olla maksimissaan 10ml
  • Sähkösavukkeita ei saa luovuttaa tai myydä alle 18 vuotiaalle
  • Myyntihenkilön pitää olla läsnä myyntihetkellä.
  • Sähkösavukelaitteiden tai nesteiden vastaanottaminen postin välityksellä kielletään, joten verkko- ja postimyynti kielletään
  • Sähkösavuketankki saa olla tilavuudeltaan korkeintaan 2ml.
  • Suomen ulkopuolelta saa tuoda mukanaan korkeintaan 10ml nikotiininestettä, jos siinä ei ole varoitustekstejä suomeksi ja ruotsiksi. Ministeriön mukaan tämä vastaa 200 savuketta.
  • Sähkösavukelaitteiden myynti vaatii luvan, joka maksaa 500 euroa vuodessa.
  • Laitteet eivät saa olla näkyvissä muuta kuin erillisellä sisäänkäynnillä varustetussa erikoisliikkeessä, johon ei näe ulkoa sisälle.

Nämä säädökset vaikuttavat sähkösavukkeen myyntiin siinä määrin, että suurin sähkösavukkeiden hankintakeino, eli verkkokauppa, ei pysty enää toimimaan ja loppuu, myös meillä. Lisäksi valmistajilta loppuu mielenkiinto kehittää tuotetta, koska sitä ei saada näkyville asiakkaille, edes internet-sivuille. Kuinka asiakas ostaisi uuden tuotteen, kun ei tiedä uudesta? Tilannetta voisi verrata nykyiseen tupakan myyntiin. Jos tupakkayhtiöt toisivat markkinoille uuden tupakkamerkin, kuinka kukaan osaisi ostaa sitä?

Nyt jos koskaan tarvitaan kaikki mahdollinen tuki, jotta sähkösavukkeen käyttäjät voivat huoletta jatkaa paremman, vähemmän haitallisen nikotiinin lähteen käyttöä ja kauppiaat pystyvät jatkossakin tarjoamaan nykyisille tupakotsijoille tehokkaita välineitä tupakanpolton lopettamiseen.

Uskallan väittää, että jokaisen jo allekirjoittaneen lähipiiristä löytyy vähintään yksi henkilö, joka ymmärtää kuinka tärkeä sähkösavuke on sinulle, lähimmäisellesi tai tuttavallesi. Pyydä myös häntä allekirjoittamaan adressi, jaa adressia sosiaalisessa mediassa ja pyri siihen, että edes yksi henkilö lähipiiristäsi allekirjoittaa adresssin!

Vain tällä tavalla pystymme tekemään adressista entistä voimakkaamman työkalun osoittamaan eduskunnalle, kuinka tärkeästä asiasta on oikeasti kyse!

Iso kiitos kaikille teille asian puolesta taistelleille!


Teemu Laitinen

Jo 3000 allekirjoitusta!

2015-09-06 14:44:45

Adressi on kerännyt jo mukavat 3000 allekirjoitusta ja yli 200 kommenttia, joista löytyy paljon tarinoita siitä, kuinka sähkösavuke on parantanut henkilön tai tutun elämänlaatua.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alainen Terveyden ja hyvinvointilaitos (THL) julkaisi juuri käsittämättömän mielipidekirjoituksen koskien sähkösavukkeita, joka piti sisällään suoranaisia valheita ja väittämiä ilman pienintäkään näyttöä.

THL:n artikkeli on pilkottu osiin ja kommentoitu Vapers Finland ry:n verkkosivuilla täällä.

Vaikka 3000 allekirjoitusta on jo paljon, tarvitsee meidän saada niitä vielä lisää, vaikka se maahanmuuttoa koskevan uutisoinnin ja keskustelun seassa onkin vaikeaa. Ilman aktiivista otetta meillä ei välttämättä enää ensivuoden alussa ole mahdollisuutta käyttää sähkösavuketta, joten jakakaa adressia, vaikka olisitte sen jo kerran tehneet!

Mikään ei ole mahdotonta, josta kertoo esimerkiksi uusi ampuma-aseiden tarvikkeiden säilyttämistä koskevan asetuksen uutisointi, jonka mukaan täysin perusteeton laki peruttiin vain muutamia päiviä käyttöönottamisen jälkeen. Pidetään huoli, ettei meidän tarvitse joutua edes käyttöönottamiseen asti!

Meidän ei pitäisi tarvita puolustaa tuotetta, joka on yksi historian suurimmista kansanterveyttä edistävistä keksinnöistä, mutta mikäli tarvitset vipuvartta sähkösavukkeen puolustamiseeen, suosittelen käymään Vapers Finland ry:n kotisivuilla, joista löytyy paljon vastauksia sähkösavukkeeseen liittyen, tai tutustumaan Puheenvuoron blogiini, jossa käsittelen aktiivisesti sähkösavuketta koskevaa uutisointia tutkimusnäyttöön vedoten.

Iso kiitos kuitenkin panoksestanne jo tähän mennessä! 


Teemu Laitinen

Kiitos!

2015-08-30 08:53:08

Allekirjoituksia on jo yli 1600 ja olemme raivanneet tien Adressit.com -sivuston etusivun suosituimpien listalla ylöspäin. Yli 1600 allekirjoitusta upeampana asiana on kuitenkin nuo kaikki toistasataa kommenttia, joissa ihmiset ovat kertoneet sähkösavukkeen parantaneen omaa elämänlaatua.

Paljon on tullut myös pyyntöjä, että voitaisiinko tämä adressi kääntää suoraan kansalaisaloitteeksi, mutta kansalaisaloitteen läpi saaminen tilanteessa, jossa sähkösavukkeita koskeva lainsäädäntö on jo pöydällä, on mahdotonta. Meillä on kuitenkin Suomalaisia sähkösavukkeen käyttäjien oikeuksia puolustava Vapers Finland RY vahvasti jalka oven välissä ja mukana lakiehdotuksen lausuntokierroksella.

Emme vain voi yksinkertaisesti näin tärkeässä asiassa heittää kaikkia omenoita yhteen koriin, vaan myös meidän on näytettävä, kuinka isosta asiasta on oikeasti kyse, ja kuinka montaa tämä asia koskettaa.

Sähkösavuke ei varmasti ole niin paljon tunteita herättävä kuin esimerkiksi eläinten oikeuksia puolustava adressi tai maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat adressit, joten kun jaatte linkkiä adressiin ystävillenne, tuttavillenne ja läheisillenne, kertokaa myös miksi asia on teille tärkeä. "HUOMIO, tämä asia on minulle oikeasti tärkeä, koska se on tuonut terveyteni takaisin tai ehkä jopa pelastanut mun hengen, voisitko allekirjoittaa tämän kiitos" on huomattavasti tehokkaampi sosiaalisen median seinällä kuin pelkkä linkki. 

Kun jokainen jo allekirjoittanut saa yhden allekirjoituksen lisää, alamme olemaan jo pisteessä, jossa meidät kannattaa huomioida. Ja huomion määrä kasvaa sen jälkeen sitä mukaa, kun allekirjoituksia tulee lisää.

Vielä iso kiitos allekirjoituksesta ja panoksestanne tähän tärkeään asiaan!


Teemu Laitinen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



kysytään!-- Large modal -->