Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kansanedustaja Mäkipään nimissä kirjoitettu viesti todennäköisesti feikki
2016-03-22 22:00:06Saamani tiedon mukaan Perussuomalaisten taholta kiistetään Mäkipään kirjoittaneen adressin palauteosastolle tullutta viestiä. Lea Mäkipään nimissä tulleessa viestissä todettiin: "Lapsia pitää suojella ja varjella kaikelta pahalta. Kiemunki toimi väärin ja harkitsemattomasti. Hänellä ei ole mitään edellytyksiä jatkaa luottamustoimissaan"
Näin ollen viestiä on syytä epäillä huijaukseksi. Pyysin Mäkipäältä vahvistusta sen aitoudesta heti ko. viestin tultua, mutta en ole tähän mennessä saanut minkäänlaista vastausta. Nyt häneltä kaivattaisiin tekoja kuurupiilon sijaan.
Jani Lassila
Lea Mäkipään lausunto
2016-03-21 16:20:05lea.makipaa at eduskunta.fi lähetti viestin: "Lapsia pitää suojella ja varjella kaikelta pahalta. Kiemunki toimi väärin ja harkitsemattomasti. Hänellä ei ole mitään edellytyksiä jatkaa luottamustoimissaan."
Tarkistan vielä viestin aitouden lähettämällä hänelle suoraan sähköpostia, mutta laitan sen kuitenkin tiedoksi jo tähän. Avustajat ovat työsuhteessa eduskunnan kansliaan, mutta myös tätä tehtävää on joissakin yhteyksissä luonnehdittu luottamustoimeksi.
Jani Lassila
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
720 Luotu: 18.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
599 Luotu: 21.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
661 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
513 Luotu: 16.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
5106 Luotu: 27.04.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
482 Luotu: 13.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
179 Luotu: 22.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
339 Luotu: 11.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
906 Luotu: 13.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
398 Luotu: 17.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
103 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
764 Luotu: 01.04.2025
Keminmaan kirkonmäen ala-asteen juhlat on palautettava entisiin ajankohtiin!
91 Luotu: 18.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68699 Luotu: 15.02.2024
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
83 Luotu: 19.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20638 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1646 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
629 Luotu: 07.02.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
270 Luotu: 12.05.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
114 Luotu: 15.05.2025