Lakeudenpuiston säilyttäminen puistona Seinäjoella

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vihot haettu tänään

2017-06-30 10:45:04

Nimiä vihkoissa oli 1014 ja täällä 417, eli kuukaudessa 1431 nimeä asian puolesta. Minusta näin kerättynä hyvä saavutus ja sillä pitää olla jotain merkitystä myös päättäjillemme. Jos olisimme muutama henkilö kiertäneet keräten nimiä, niitä olisi ollut vielä paljon enemmän.  Suljen nettikeräyksen nyt. 

Mikäli kaupungin asiaan vaikuttavat elimet ovat epäileväisiä ja eivät ole halukkaita huomioimaan kansalaisten tahtoa näin ilmaistuna, toivon että he sen myös kertovat ja kenties itse tekevät oman julkisen kyselyn asiasta. 

Vien nimet alkuviikosta kaupungintalolle vietäväksi vaikkapa Kaupunginjohtaja Rasinmäelle (jos hän on lomalla, niin sijaiselleen) tietoon ja hän hoitanee asiaa eteenpäin. 

Kiitokset kaikille ja katsotaan mihin yritys riitti!

Hyvää kesänjatkoa!

Lämpimin terveisin

Sini Hirvonen 


Sini Hirvonen

Nimienkeruu jatkukoot Kesäkuun loppuun - kiitoksen paikka Teille jokaiselle!

2017-06-20 18:20:00

Tänään kiersin ja katsastin paperisten vihkojen tilanteen ja iloisena voin kertoa että nimiä on kertynyt yllättävän paljon. En laskenut, mutta jopa sivut olivat osassa lopussa. Kun ajattelee tiedotustapaa ja nimienkeruuta tällä tavalla tämän asian puolestaä, ei voi odottaa että jokainen ryntää kirjoittamaan ja samalla tukemaan nimienkeräystä, mutta tyytyväinen olen.

Ellei tällä tule olemaan mitään merkitystä osan puistoalueen uhraamisena rakennuksille parkkialueineen, ihmettelen asiasta päättävien tahojen haluttomuutta kuunnella mitä mieltä kaupunkilaiset ovat. Toki toisinkin päin on tullut kommentteja ja lehtikirjoittelua. Koetaan että kaupungin kallein tontti "vain puistona" on typerää kehityksen jarruttamista. Minusta lyhytnäköistä ja itsekästä ajattelutapaa. Ehkä ne yrittäjät joille on eniten hyötyä piripintaan olevista rakennuksista ja niiden asukkaista/vieraista on tällainen tapa ajatella omaksi hyödykseen.

Kannustakaa vielä jokainen tuttujanne osallistumaan - näytetään että asia puhuttaa ja me olemme huolissamme nyt eikä sitten kun asiat on jo lopullisesti päätetty. Me haluamme säilyttää tilan joka on kuuluisan Aaltokeskuksen ja keskustan välissä, luoden mahdollisuuden vaikka millaisen puiston rakentamiseen viihtyisäksi viherkeitaaksi ja olohuoneeksi meille kaikille nyt ja jatkossakin. Jos puistoon joskus löytyy rahaa, se ei ole iso kun siihen luodaan kauniita istutuksia ja kasviryhmiä puistopenkkeineen. Nyt se tuntuu tyhjälle ja ehkä isolle, koska se on lähes tyhjä.

Tunteilla mennään, mutta toivotaan että päättäjien järki riittää käsittämään mistä on kysymys! Iso kiitos teille jokaiselle yhdessä ja erikseen! Upeita kommentteja olette kirjoittaneet ja jokainen on täyttä asiaa.

HYVÄÄ JUHANNUKSEN AIKAA JA KESÄÄ JOKAISELLE!


Sini Hirvonen

Uusia nimienkeruupaikkoja..

2017-06-02 12:36:42

Tänään viety Ykkösbasaari -kirpputorille (os.Teollisuustie 18) , Törnävän kirpputorille (os. Törnäväntie 14) ja Joupin kirpputorille (os. Karvarinkatu 2) mahdollisuus manuaaliseen osallistumiseen.

Olen saanut paljon enemmän kannustusta, kuin myös toisinpäinkin. Ikävää kun joiltakin tulee ns. "moitetta" ja neuvoa toimia toisin esim. kaupunkialoitteena, mutta sitten ei kuitenkaan uskalleta laittaa edes omaa nimeään, eikä pakollinen s.postiosoitekaan ole oikea! Tällaisille nauran, anteeksi vain! Saa ihan suoraankin omalla nimellään laittaa kritiikkiä. Tarkoitus on kerätä tämän asian taakse kaikin keinoin ja tavoin kannatusta ja tottakai toisinkin päin jos joku sitä mieltä on. Minä toimin nyt näin ja vien maaliin saakka, oli tulos sitten mikä hyvänsä! Kiitos kun/jos jaksatte lukea! Nimienkeruu jatkuu ja yritän olla provosoitumatta enää mihinkään muuhun :) !

Sain moitteita ja ohjeen viedä asiaa eteenpäin kuntalaisaloitteena. Minä en muistanut koko kuntalaisaloitteen mahdollisuutta ja huomaan ettei nimienkeruu siellä ainakaan parempaa ole ollut. Nyt kuitenkin tein sinne suoraan kuntaan ja linkiksi tämän sivun, sekä maininnan paperiversioiden olemassa olosta. Pyysin kaupunkia tiedottamaan eri vaiheissa asiasta ja ottamaan tähän kantaa. Nyt aloite on vielä tarkistettavana, mutta kun se on kuntaan lähetetty, voitte sen täältä lukaista halutessanne: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/hae?municipalities=743

TULI TAKAISIN BUMERANGINA - se on oltava aloite, siihen ei voi liittää muita nimienkeruu -juttuja. Näin ollen minä vien tämän finaaliin ja muut tehkööt kuntalaisaloitteen kautta, mukana olen siinäkin jos asia on samansisältöistä.

 


Sini Hirvonen

Lue uudelleen tiedote 2. koska korjattuna ei näköjään ilmoita mitään...

2017-06-01 12:59:08

Eli tekstiä muutettu: luethan! Kiitos!


Sini Hirvonen

Vihkojen sijoituspaikkaan muutosta lisää LUEHAN .....

2017-05-30 09:53:09

Vihkojen keruupaikkoihin muutosta. K -Citymarket Joupin johtaja ei anna sijoittaa yhtä vihkoa heidän ilmoitustaululleen (kaupasta soitettiin minulle). Nyt tein kierroksen ja jokainen aikaisemmin ilmoitettu kauppa, vihot poistettu. Prisman Mikko Sihdolta kysytiin asiaan etukäteen lupaa - lupa tuli, mutta nyt ilmoittivat että johtajan käskystä vihko poistettu sielläkin. Kirjasto - ei vihkoa enää ja samoin keskustan S -Market Lehtinen.

Aioin "heittää hanskat tiskiin", mutta rauhoituttuani erilainen raivo kasvoi, eikö kaupunkilaisille anneta mahdollisuutta vaikuttaa kaupungin kehittymiseen - ei voi olla niin että "itsepä äänestitte" edustajanne!  Koska tätäkään ei oltu ennen vaaleja edes kerrottu kansalle. Nyt oikeasti toivon aktiivisuutta - Lähtekää keräämään nimiä, tai viekää kohteisiin joihin saa viedä, vihkoja ja ilmoitus minulle, lisään tänne ja yritän lehtien kautta jakaa myös tietoa.

Onneksi:

LAKEUDEN SHOPPIS (osoiteessa: Teollisuustie 10, 60100 Seinäjoki antaa sananvapaudelle tilaa ja upeasti oli vielä tehty kyltti vihon taakse - myös JOUPIN KIRPPIS. Karvarinkatu 2 60320 Seinäjoki antoi luvan viedä vihkon, sen teen ja vien maanantaina. Tässä vain siis kaksi paikkaa kaupungissamme jossa voi vihkoon käydä "ottamassa kantaa" asiaan. IHMETTELEN KAUPUNKIMME KOHTEITA SANANVAPAUDEN LEVITTÄMISESTÄ - EN OMISTA MINKÄÄN PUOLUEEN JÄSENKIRJAA! Jos näin meitä johdatellaan, ihmettelen suuresti! 

KIITOS KUN OLET MUKANA!


Sini Hirvonen

Vihkoja viety seuraaviin paikkoihin

2017-05-27 13:40:00

Toivomus että jaatte linkkiä ja tietoa missä voi käydä myös allekirjoittamassa ja jos joku jaksaa, niin kadulle keräämään nimiä, niin näitä parhaiten saisimme!

Vihkot viety tänään ilmoitustauluille: Prisma, S-Market Seinäjoki, Pääkirjasto ja Kirpputori Lakeuden Shoppis. Toivotaan ettei niitä sieltä kukaan hävitä - haen ennen Juhannusta ja parin viikon kuluttua viimeistään vaihdan Prisman ilmoitustaululle uuden (saa olla vain 2.viikkoa).


Sini Hirvonen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.