Lakialoite / Demokratian toteutumiseksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Lakialoite / Demokratian toteutumiseksi kansalaisaloitteiden käsittelemiseksi!

2018-11-28 15:53:09

Kansalaisaloite: Lakialoite / Demokratian toteutumiseksi! Laadittu eilen 28.11.2018. 

Allekirjoituksia kyseinen aloite on saanut useita todistettavasti. Mutta jostain syystä allekirjoitusten rekisteröinti ei toimi. Säästäkää todiste allekirjoituksistanne.

Alla alkuperäinen aloite:

Lakialoite / Demokratian toteutumiseksi!
Lakiehdotus:
Vaadimme lakiin selkeää kirjausta: 50.000 nimeä keränneen kansalaisaloitteen eduskunta- käsittelyyn etenemisen ehdottomuudesta. Nopealla aikataululla.

Perusteluna:
Kansalaisaloitteen tekeminen kuuluu perustuslainkin nojalla jo säädettyihin kansalais- oikeuksiin.
Joten on aivan absurdia ajatella että kun oikeustoimikelpoinen henkilö Suomen kansalaisena tekee "henkilönä" kansalaisaloitteen asiasta. Jonka oli tarkoitus saada asia etenemään Suomen Eduskunnan käsiteltäväksi.
Ja siten kerättyään aloitteeseen tarvittavan 50.000 tuhannen ihmisen nimen / lain vaatiman ja etenemisen edellyttämän äänioikeutetun osanottajamäärän.


Niin 50.000 nimeä kerännyt kansalaisaloite voidaan sivuuttaa muutaman henkilön toimesta. Sekä päättää asian käsittelyn lopettamisesta kokonaan, ilman lainkaan toteutuvaa eduskuntakäsittelyä. Esimerkiksi, vedoten kiireeseen.
Ja tämän kiireeseen vetoamisen jälkeen asia on täysin unohdettu. Eli loppuun käsitelty.


Lisäksi, jos kansalaisaloite esim. Uudeksi lakiehdotukseksi on saavuttanut sen 50.000 nimen rajan, vasta Eduskunta-kauden lopussa. Niin asiaa ei enää seuraavan Eduskunnan tarvitse käsitellä lainkaan. Koska asia oli jo loppuun käsitelty ilman eduskunta käsittelyä, kiireeseen vedoten.


Tilannehan on aivan kästtämättömän absurdi ja täysin demokratian vastainen.
Kansalaisten Perustuslailliset oikeudet jää kokonaan asiassa toteutumatta. Viitaten jo hyvään hallintotapaankin. Ja sen myötä perustustuslaillinen oikeusturvakin on kyseenalainen.
Siksi vaadimme lakiin selkeää kirjausta: 50.000 nimeä keränneen kansalaisaloitteen eduskunta- käsittelyyn etenemisen välttämättömästä ehdottomuudesta.


4 luku
Eduskunnan toiminta
53 §
Kansanäänestys ja kansalaisaloite (4.11.2011/1112)
Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päätetään lailla, jossa on säädettävä äänestyksen ajankohdasta ja äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista.
Kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä säädetään lailla.
Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.

6 luku
Lainsäädäntö
74 §
Perustuslainmukaisuuden valvonta
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

 


Petri Lanne



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Pitäisikö kansanedustajien palkkaa nostaa?