Ei tuulivoimaa Tervolan Valkiavaaraan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Valkiavaara
2020-12-05 20:15:09
5.12.2020
Kiitos kaikille allekirjoittaneille! Olemme saaneet tueksemme 469 allekirjoitusta, joista 426 on sähköisesti ja 43 perinteisesti kirjoitettu paperille. Matka jatkuu edelleen allekirjoituksia keräten. Maanomistajat ja Energiequelle eivät ole vielä hankesuunnitelmaa esitelleet kunnalle, joten olemme alkumetreillä.
10.12.2020 Tervolan kunnanvaltuusto kokoontuu ja käsittelyssä on kuntalaisaloite suojaetäisyyksistä tuulivoimaloihin. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/16867 Ennen kunnanvaltuuston kokousta otamme välitulosteen kertyneistä äänistä ja annamme adressin kunnanvaltuuston puheenjohtajalle. Haluamme tuoda kantamme esille tuulivoimaa koskevissa päätöksissä.
Vastustamme tuulivoimarakentamista Valkiavaaraan ja Tervolaan, ja se sotii arvojamme vastaan. Mutta jos tuulivoimaa suunnitellaan nyt ja tulevaisuudessa, se tarvii sääntelyä ja parempia lakeja. Kuntalaisaloite suojaetäisyyksistä koskettaa kaikkia tervolalaisia, mökkiläisiä ja retkeilijöitä. Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 754 tuulivoimalaa ja hankelistoilla on tänä vuonna yli 3400 voimalaa. Ja määrä kasvaa koko ajan. Valkiavaaran hanke ei ole ensimmäinen Tervolassa, ei toinen, eikä todennäköisesti viimeinen.
Jokainen allekirjoitus on tärkeä.
,
Tanja Uokkola ja Tarja Volotinen
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
4716 Luotu: 27.04.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
248 Luotu: 12.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
217 Luotu: 16.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
196 Luotu: 11.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
189 Luotu: 13.05.2025
Reilumpi luistelupassijärjestelmä aikuisille harrastajille
139 Luotu: 14.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20602 Luotu: 20.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
683 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
255 Luotu: 29.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
796 Luotu: 13.03.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
108 Luotu: 15.05.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
102 Luotu: 11.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
94 Luotu: 18.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
353 Luotu: 17.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
494 Luotu: 04.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1596 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
133 Luotu: 07.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1515 Luotu: 01.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
69 Luotu: 08.05.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11389 Luotu: 03.02.2025