SEURASAAREN UIMALA ON SÄILYTETTÄVÄ NYKYISELLÄÄN

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kaupunkiympäristölautakunta päätti saunahankkeen puolesta

2022-03-02 19:03:30

Hyvät ystävät

Helsingin Kaupunkiympäristölautakunta (KYMP) päätti eilen (1.3.2022) kokouksessaan, että Seurasaaren saunahanke etenee alkuperäisen esityksen muodossa kaupunginhallituksen elinkeinojaoston käsittelyyn.

Tuntuu todella pahalta että meidän adressillamme ja kaikella sillä työllä mitä olemme tehneet uimalan säilyttämisen puolesta, ei näytä olevan merkitystä kaupungin päätöksenteossa. Jatkamme vielä taistelua uimalan puolesta yrittäen vaikuttaa poliitikkoihin, jotta Sinikka Vepsän (SDP) valtuustoaloite vielä muuttaisi KYMPin päätöksen. "Se ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa." eli vasta kun kaupunkivaltuuston nuija kopsahtaa.

“Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle alueen varaamista Seurasaaresta KF Restaurants Oy:lle (Ytunnus 2280122-0) saunahankkeen jatkosuunnittelua varten (tonttivaraus) edellyttäen, ettei Seurasaaren saunahankkeen peruuttamista koskeva valtuustoaloite menesty, seuraavin ehdoin:

1) Varausalue on liitekartan 4 mukainen. Alueen pinta-ala on noin 1000 m2 ja rakennusoikeus 130 k-m².
2) Varaus on voimassa 31.12.2023 saakka. (huom. Uimareiden vuokrasopimus voimassa 1.6.2023 asti).
3) Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteinä 5 ja 3 olevia erityisiä ja yleisiä varausehtoja."

Tälle esitykselle Borgarsdottir Sandelin Silja (RKP) esitti vastaehdotuksen:
”Kaupunkiympäristölautakunta päättää, että Seurasaaren saunapaikan hanke ei etene valitulla varausalueella. Saunahankkeen mahdollinen toteutuminen Seurasareen vaatii uuden varausalueen, joka ei pienennä uimalan nykyistä aluetta.”

Esittelijän ehdotus jäi voimaan äänestystuloksin: äänin 10-2, 1 tyhjä.

Myönnytyksenä hyväksyttiin lisäehdotus yksimielisesti:

”Kaupunkiympäristölautakunta edellyttää, että saunahankkeen jatkosuunnittelu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Seurasaaren uimalaa ylläpitävän yhdistyksen kanssa. Jatkosuunnittelussa arvioidaan kaava-alueella vielä saunalle ja laiturille osoitettua tarkkaa sijaintia. Saunahankkeen toteutuksessa painotetaan alueen kulttuurihistoriallisia arvoja.”

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatostiedote/2022/Kymp_2022-03-01_Kylk_7_Pt/index.html?fbclid=IwAR11CYyNnKcS0DeMJZ8-NYnZKJmgxnw2wPhlDRtzMTENFphp1bJ_7raV3pY

Katso kohta 6 ellet koko dokumenttia halua lukea.

Terveisin

Sirkku Saarela


Sirkku Saarela

Saunahankkeen nykytilanne

2022-01-06 13:51:00
Hyvät adressin allekirjoittajat, joita nyt jo melkein tuhat (20 allekirjoitusta puuttuu)

Seurassaaren saunahankkeesta ei paljoa uutta kerrottavaa. Tiedoksenne pari juttua, jotka  ovat tulleet kaupunginvaltuutettu Sinikka Vepsän valtuustoaloitteen myötä julki.
 

https://www.hbl.fi/artikel/ny-protest-mot-bastun-pa-folison-man-trampar-pa-kvinnor/

Kaupungin taholta Uimareita ei ole informoitu valittujen kahden kärkihakijan suhteen, joista Hesari uutisoi 2.11.2021, vaikka olen lähettänyt tiedustelusähköpostia saunahankkeen etenemisestä Elina Kuikanmäelle, viimeksi 28.12.2021.
 
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008362316.html
"Toinen jatkoon valikoituneista on Seurasaaren ravintola Kruunua ja Espoossa sijaitsevaa ravintola Nokkalan Majakkaa pitävä KF Restaurants oy. Toinen jatkoon valituista on yksityishenkilö."
 
Olisin toivonut voivani lähettää hieman informatiivisemman tiedotteen ja siksi tiedotteen lähettämisestä on kulunut melkoinen tovi.
Toivoamme emme kuitenkaan ole menettäneet. Seurasaaren Uimareiden vuosikokouksessa perustettiin Pro Uimala -ryhmä, jonka tehtävänä on erityisesti paneutua toimenpiteisiin, joilla saunan tulo uimalan alueelle saadaan estettyä.

Hyvää alkanutta vuotta ja virkistäviä uinteja 

Sirkku Saarela

Sirkku Saarela

Saunahankkeen ideakilpailu aika päättyi

2021-10-20 12:25:27

Saunahankkeen ideakilpailu päättyi 30.9.2021. Hakemuksia jätettiin kaupungille 6 kpl. Kaupungin arviointiryhmä valitsee toteuttamiskelpoiset hakemukset ja käynnistää neuvottelut jatkoon valittavien hakijoiden kanssa syksyn 2021 aikana. Tontin varauspäätös tehtäneen keväällä 2022. Varauksen aikana (noin 1 vuosi) hakijalla on aikaa kehittää suunnitelmaa eteenpäin kaupungin vaatimusten ja reunaehtojen mukaisesti, mm. ottamalla huomioon suojeluarvot ja uimalan toiminta.

Saunahanke etenee vastustuksestamme huolimatta ja yhdistys jatkaa toimia sen vastustamiseksi. Olemme lähestyneet kaupungin edustajia, jotka päättävät asiasta ja muutamia kaupungin valtuuston valtuutettuja lähettämällä heille saamiamme, meitä tukevia kannanottoja.


Sirkku Saarela

Seurasaaren saunahankkeen väliaikatietoa

2021-09-05 16:08:11

Hyvät adressin allekirjoittajat

Kiitokset kaikille tuestanne vastustaa Seurasaareen suunniteltua saunahanketta. Allekirjoituksia on hivenen vaille 1000. Saunahankkeen ideakilpailu päättyy 30.9. Toivottavasti 1000 raja on rikottu reippaasti ennen sitä. Joten jos mielessänne on vielä joku ystävä tai taho, niin vinkatkaapa adressista heille. Toimitamme allekirjoitukset kommentteineen asiasta päättäville kun kilpailutus on päättynyt. Kaupunki tosin on sanonut, että hanke etenee, mikäli toteuttamiskelpoisia hakemuksia saapuu. Sitä emme vielä tiedä mihin ideakilpailu johtaa.

Seurasaaren uimalasta on ollut mukavasti juttua lehdissä ja radiossa. Ohessa muutama linkki juttuihin, ellette ole sattuneet huomaamaan.

Töölöläinen 5.9. https://kabinetti.kosila.fi/#/reader/45a094f0-0c95-11ec-aea2-00155d64030a

Hesarin lukijan mielipidekirjoittelua. Saunan perustamisesta Seurasaareen haaveilevat kirjoittavat https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008174120.html (8.8.) ja Seurasaaren Uimareiden vastine mileipiteeseen (10.8.) https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008180490.html

Helsingin Uutisissa oli parikin juttua. Toinen toimittajan laatima juttu 29.7. https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4238174?fbclid=IwAR3642_Z1Y69Z9LE3alvU3dSX3Lyqyjhet4idiq64zhB0yUHiIS65FGsK70

ja toinen mielipide 14.8. https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/4255824?fbclid=IwAR2TjI9FjXIZoXqnsnMXRFT0gQ7DhH6HWIklGiRtycgTFFloKRKnV_bqesc#kommentit

Yle uutisoi uimalasta 7.7. https://yle.fi/uutiset/3-12011604

 Hesarin artikkeli 1.7. Seurasaaren saunahankkeesta https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008094965.html
ja Hufvudstadsbladetin artikkeli 2.7. https://www.hbl.fi/…/folisons-friluftsbad-hotat…/
aikaan kun kaupunki julisti saunahankeideakilpailu haettavaksi https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/tontit/tontit/toimitila/sauna-ja-kahvilapaikat/

Eikä tässä vielä kaikki. Lähiaikoina on tulossa myös Ylen ruotsinkielisen toimituksen radio-ohjelma kaupungin saunahankkeista.

Tässä vaiheessa uskokaamme edesmenneen presidenttimme Mauno Koiviston mottoa:  ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.

Yhteistyöterveisin

Sirkku Saarela Seurasaaren Uimareiden puheenjohtaja


Sirkku Saarela



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…