Pitkäkatu 25:n kulttuurimiljöö kuuluu kaupunkilaisille
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysten jälkeen Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutosehdotuksen
2023-05-29 22:46:04Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutosehdotuksen kokouksessaan 29.5.2023.
Tiedote Jyväskylän kaupungin sivuilla kokouksen päätöksistä:
https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2023-05-29_jyvaskylan-kaupunginvaltuuston-paatoksia-2952023-olleesta-kokouksesta
Asiaa käsiteltäessä kokouksen kulku oli paikoitellen hyvin värikäs. Kokouksen aikana jouduttiin pitämään useampi tauko päätöksenteon laillisuuden varmistamiseksi. Päätöstä perusteltiin kovasti talouden paineella, mutta ymmärrämme varmasti jokainen, että tässä ei ole kyse vain rahasta. Vaakakupissa on jotain sellaista, mitä ei enää koskaan rahallakaan takaisin saada, kun se kerran menetetään. Puhutaan arvokysymyksistä ja tahtotilasta tämän päätöksen kohdalla.
Surullinen päätös. Alueen kulttuurillista, maisemallista ja historiallista ainutlaatuisuutta sekä asukkaita, toimijoita ja muita kaupunkilaisia tasavertaisemmin palvelevan ja kaupungille vetovoimaisuutta luovan miljöön kehittämiselle ei haluttu antaa mahdollisuutta. Pitkäkatu 25:n puolesta järjestettyyn kultuurikarnevaaliin ja valtuuston etkoille osallistui runsas joukko yhteisöllisyyttä, kulttuuria, avointa kaupunkitilaa ja perinnemaisemaa puolustavia kaupunkilaisia.
Kaunein kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana tänään ja jo aiemmin matkaa jakamassa!
Sitä yhteisöllisyyttä, lämpöä ja huolenpitoa yhteisesti tärkeästä asiasta ei meiltä vie mikään päätös pois. Se, miten tämä asia on tuonut ihmisiä yhteen kertoo omaa tarinaansa siitä, että tässä on kyse jostain ainutlaatuisesta ja merkityksellisestä. Jostain, mitä ei voi sanoiksi pukea tai kuvaksi piirtää, sen voi vain kokea!
”Kulkiessamme vanhoissa kirkoissamme, katsellessamme kustavilaista herraskartanoa tai tutkiessamme satavuotista talonpoikaistyötä ilmenee kaikessa tässä jotain, joka meidät valtaa – se on tunnelma.”
Alvar Aalto, arkkitehti (1922)
Pitkäkatu 25:n alueen kulttuurihistoriaa, maisemaa ja yhteisöllisyyttä puolustavat toimijat ja kaupungin asukkaat.
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25 kulttuurikarnevaali ja valtuuston etkot reittikartta on julkaistu
2023-05-28 11:54:01Tervetuloa mukaan Pitkäkatu 25 kulttuurikarnevaaliin ja valtuuston etkoille ma 29.5.2023
Tapahtumalla haluamme osoittaa huolemme kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti ainutlaatuisen miljöön tulevaisuudesta sekä iloa ja elämää, jota kulttuuri ja ympäristö meille antavat. Ohjelmanumerot, ilahduttavat karnevaalikyltit Pitkäkatu 25:n puolesta sekä kaikki osallistujat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
LÄHTÖ 15:30 PITKÄKATU 25, JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO / POLIISIKAMARIN SISÄÄNKÄYNTI KLO 16:00.
Reitti: Pitkäkatu 25 - Voionmaankatu - Vaasankatu - Kauppakatu / pihakatu - Cygnaeuksenkatu - Hannikaisenkatu - Hallintokortteli (Tietotalon ja Rakentajantalon välissä) - Jyväskylän kaupungintalo / Poliisikamarin sisäänkäynti.
Pitkäkatu 25:n nurmille on mahdollista saapua jo aiemmin viettämään alkukesän piknikkiä omien eväiden ja ystävien sekä perheiden seurassa. Voit liittyä tunnelmiin myös matkan varrelta tai myöhemmin kaupungintalolle mahdollisuuksiesi mukaan. Muut tarkemmat tiedot tapahtumasta edeltävässä tiedotteessa.
Kutsua ja tietoa tapahtumasta saa vapaasti välittää eteenpäin! Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/1dCGuI1de
PITKÄKATU 25 UUTISISSA
Kuvanveistäjä Panu Koskimies opettaa Yläkaupungin Yössä dreijausta – kolmen päivän katufestivaali tuo Jyväskylään yli 250 tapahtumaa. Keskisuomalainen 27.5.2023 https://www.ksml.fi/paikalliset/5957919
Yli satavuotiaan puutalomiljöön kohtalo kauhistuttaa: Näin tontti täyttyy uusista taloista. Helsingin Sanomat 27.5.2023 https://www.hs.fi/paikka/jyvaskyla/
Lämmin kiitos kaikille Yläkaupungin Yön aikana Mäkituvalla ja Mäkitorpalla vierailleille!
Mäen valtasi suunnaton yhteenkuuluvuuden tunne ja teitä oli runsaasti liikkeellä! Hienoja kohtaamisia, muistoja, elämyksiä ja riemua ilmassa.
Toivottavasti nähdään jälleen huomenna maanantaina!
https://adressit.com/pitkakatu25
https://facebook.com/pitkakatu25
https://instagram.com/pelastetaanpitkakatu25
#pelastetaanpitkäkatu25
pitkakatu25(at)gmail.com
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25 kulttuurikarnevaali ja valtuuston etkot ma 29.5.2023
2023-05-26 20:08:44Tervetuloa iloiseen kulttuurikarnevaaliin ja kaupunginvaltuuston etkoille Pitkäkatu 25:n puolesta ma 29.5.2023.
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/1dCGuI1de
Kulttuurikarnevaalilla haluamme osoittaa huolemme kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti ainutlaatuisen miljöön tulevaisuudesta sekä iloa ja elämää, jota kulttuuri ja ympäristö meille antavat. Lähdemme liikkeelle Pitkäkadulta klo 15:30 ja kokoontuminen Jyväskylän kaupungintalolla n. klo 16. Voit liittyä tunnelmiin myös matkan varrelta tai myöhemmin kaupungintalolle mahdollisuuksiesi mukaan (karnevaalireitti Pitkäkadulta kaupungintalolle varmistuu vielä lähempänä).
Otamme mielellään vastaan ohjelmanumeroita kulttuurikarnevaaliin ja etkoille, esim musisointi, tanssi yms 💛 Pitkäkadun nurmille on mahdollista saapua jo aiemmin viettämään alkukesän piknikkiä omien eväiden ja ystävien sekä perheiden seurassa.
Kaupunginvaltuuston kokous alkaa klo 18:00, mutta valtuustoryhmät saapuvat paikalle aiemmin pitämään omia kokouksiaan ja tämän vuoksi haluamme olla paikalla ajoissa kohdataksemme päättäjät vielä ennen kokousta. Valtuuston kokoukset ovat julkisia, paikan päällä selviää osallistujamäärä huomioiden, kuinka moni mahtuu saliin kokousta seuraamaan. Kaupunginvaltuuston kokousta voi seurata myös livelähetyksenä Jyväskylän kaupungin verkkosivujen kautta. https://www.jyvaskyla.fi/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-kokoukset-kokousvideot
Kulttuurikarnevaalista ja valtuuston etkoista on lähetetty kutsu myös kaupunginvaltuuston jäsenille.
Huom. Kirkkopuiston rakennustöiden aikana kulku kaupungintalolle tapahtuu Hallintokorttelin läpi, eli Tietotalon ja Rakentajantalon välille rakennettua väliaikaista väylää pitkin. Karnevaalin kokoontuminen kaupungintalolla Poliisikamarin sisäänkäynnin luona.
Ohjelmanumeroehdotukset ja muut tarkennukset pitkakatu25(at)gmail.com / 0500211116
Tervetuloa mukaan ☀️🧡
Uutiset Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutoksesta:
Kansalaisadressi vaatii Jyväskylää luopumaan lisärakentamisaikeesta Mäki-Matissa – kaupunki haluaa lisätä keskusta-alueen asuntotarjontaa
https://yle.fi/a/74-20033115. (YLEn uutinen 26.5.2023)
https://areena.yle.fi/1-63841231 (Yle uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 26.5.2023, kohta 2:06)
Pitkäkatu 25:n tapahtumia Yläkaupungin yössä la 27.5.2023
Lauantaina 27.5. olet tervetullut myös karnevaalitalkoisiin, tehdään kylttejä ja ilosanomia maanantain kulttuurikarnevaaliin. Mikäli sinulta löytyy kotoa iloisia maalipurkin jämiä tai muita tarvikkeita, niin ota matkaan. Ja meiltä mäeltä löytyy myös, eli ilmankin voi saapua tai ihan vain käymäänkin ja jutustelemaan olet lämpimästi tervetullut!

https://adressit.com/pitkakatu25
https://facebook.com/pitkakatu25
https://instagram.com/pelastetaanpitkakatu25
#pelastetaanpitkäkatu25
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutos Jyväskylän kaupunginvaltuuston käsittelyssä ma 29.5.2023
2023-05-25 06:37:09Kokoonnuimme Pitkäkatu 25:n pihapiiriin tiistaina 23.5.2023 keskustelemaan edelleen suuresta huolesta alueen puolesta ja myös ideoista, kuinka alueella olisi potentiaalia kehitykseen, joka avaisi kohdetta entistä enemmän kaikkien kaupunkilaisten iloksi ja olisi myös matkailullisesti vetovoimainen (kuva yllä). Olemme pyrkineet myös ideoimaan ja kartoittamaan toimintamalleja, joilla kyseinen toiminta olisi myös taloudellisesti tasapainossa. Paikalle pääsi pikaisesta aikatalusta huolimatta mukavasti alueen toimijoita, asukkaita ja muita kaupunkilaisia sekä yksi kaupunginhallituksen jäsen. Paikalla oli myös YLEn toimittaja ja juttu aiheesta ilmestynee aivan lähiaikona. Kiitokset jälleen kaikille mukana olleille, yhteinen keskustelu avartaa näkökulmia.
Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutos on Jyväskylän kaupunginhallituksessa ma 29.5.2023
Kokouksen esityslista: https://julkinen.jkl.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=15195
Jyväskylän kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja, jossa asia oli käsittelyssä 15.5.2023 (§ 117): https://julkinen.jkl.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=15191
Artikkeli kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten purkamisesta ja suojelun tilasta:
Vanhat rakennukset katoavat kaikessa hiljaisuudessa Jyväskylästä ja koko Suomesta - selvitimme miksi. Katri Nieminen. Keskisuomalainen 21.5.2023. https://www.ksml.fi/paikalliset/5941114
Viimeisimpiä mielipidekirjoituksia aiheesta:
Viimeinen Minna Canthin maisema on suojeltava. Irma Hirsjärvi. Keskisuomalainen 10.5.2023. https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5916246
Ei Pitkäkatu 25:n kaavamuutokselle, sano kyllä osallistamiselle. Panu Koskimies, Marjaana Niskanen, Juulia Kääriä. Keskisuomalainen 25.5.2023. https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5951069
Järjestämme maanantaina 29.5.2023 kulkueen Jyväskylän kaupungintalolle ennen valtuuston kokousta, tähän ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. Kulkueella haluamme osoittaa huolemme kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti ainutlaatuisen miljöön tulevaisuudesta sekä sitä iloa ja antia, jota kulttuuri ja miljöö meille antaa. Tarkat aikataulut eivät ole vielä varmistuneet, joten ilmoitamme niistä vielä ennen maanantaita (ennakkoarvio kulkueesta n. klo 15-17 välillä), toivottavasti pääset mukaan! Voit välittää viestiä myös tuttavillesi ja muille kiinnostuneille! Valtuustoryhmät kokoontuvat ennen varsinaista kokousta, joka alkaa klo 18, joten meidän olisi hyvä olla paikalla jo ennen ryhmien kokoontumisia.
Pitkäkatu 25 Yläkaupungin Yössä
Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi Pitkäkatu 25:n tapahtumiin Mäkituvalle ja Mäkitorpalle Yläkaupugin Yön aikaan tulevana viikonloppuna pe 26.5. - la 27.5.2023. Tuolloin valmistelemme myös maanantain kulkuetta, joten olisi mukava, mikäli pääset talkoohommiin mukaan silloin tai ihan vain rupattelemaan tulevasta suunnitelmasta. Ja jos sinulla sattuu olemaan kotosalla käyttämättömiä kylteiksi soveltuvia tarvikkeita tai esim maalia, niin sellaisia voisi olla hyvä varata mukaan :) Kulkueen valmisteluihin mahdollista osallistua pe 11-18 & la 10-16.
la 27.5.2023
Adressiin on tullut jo yli 1400 allekirjoitusta, kaikki allekirjoitukset sekä yksittäisen kommentit (myös Pitkäkadun Kukkatalossa kerätty adressi) on toimitettu Jyväskylän kaupungin kirjaamon kautta valtuutetuille perehdyttäväksi. Adressi on edelleen avoinna ja allekirjoitettavissa.
Toivottavasti tavataan tulevana viikonloppuna mäellä! Voitte laittaa meille myös viestiä, mikäli joku aihe tältä osalta askarruttaa tai sinulla on ajatuksia alueen kehittämiseksi tai haluat olla aktiivisemmin mukana toimissa yhdessä porukan kanssa asian puolesta (adressin kautta tai pitkakatu25(at)gmail.com). Kannustamme edelleen olemaan kaupunginvaltuuston jäseniin yhteydessä tulevan kokouksen tiimoilta myös. Aivan viimeiseen päivään yhteydenottoa ei kannata kuitenkaan jättää, sillä heillä on varmasti monta muutakin asiaa hoidettavanaan ja mielen päällä.
https://www.facebook.com/pitkakatu25/
https://www.instagram.com/pelastetaanpitkakatu25
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25:n kulttuuria kunnioittava vaihtoehto, tilaisuus ti 23.5.2023 klo 9:00
2023-05-22 14:06:08Tervetuloa tiistaina 23.5.2023 klo 9:00 Pitkäkatu 25 pihapiiriin kuulemaan ideoistamme sekä selvityksistämme alueen vaihtoehtoisen vision puolesta.
Tule kuulemaan näistä näkökulmista paikan päälle. Pahoittelemme pikaista aikataulua, mutta toivomme, että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan, lopuksi luvassa myös yhteistä keskustelua aiheesta.
Paikalle saapuu YLE Keski-Suomen toimittaja, joka tekee aiheesta jutun radioon sekä nettiuutisiin.
Nostamme esiin myös muita merkityksellisiä asioita, jotka tulee mielestämme tulevassa päätöksenteossa ottaa huomioon.
Aiheina mm.
- vaihtoehtoinen visio alueelle ja ideoita alueen kehittämiseksi
- kehitetään alueesta taloudellisesti kannattava kaupunkilaisia yhteisesti palveleva kulttuurikeidas sekä matkailullisesti vetovoimainen kohde
- kulttuurimiljöön käytölle, kaavoitukselle ja rahoitukselle on olemassa vaihtoehtoja, joita ei tähän mennessä ole millään tavalla selvitetty
- nyt Jyväskylällä on mahdollisuus näyttää, että täällä uskalletaan tehdä rohkeasti asioita toisin. Voidaan muodostaa uusia verkostoja ja kenties laittaa alulle toimintamallia, jollaista ei ole muissa kaupungeissa toteutettu, ja luovuutta käyttäen säilyttää kaunis kulttuurimiljöö kaupunkilaisten sekä matkailijoiden yhteisenä keitaana
- kerran yksityistetty ja täyteen rakennettu tontti on iäksi menetetty mahdollisuus, sitä ei saada enää millään rahamäärälläkään takaisin.
- mikä on kaupunkilaisten tahtotila ja toive alueen kehittämisen puolesta, vapaa keskustelu.
Toivottavasti tapaamme huomenna!
Ystävällisin terveisin Pitkäkatu 25:n puolesta selvitystä tehneet alueen toimijat, asukkaat ja muut kaupunkilaiset.
Liity tapahtumaan myös Facebookissa https://fb.me/e/6cF4HUfFN
https://facebook.com/pitkakatu25
https://instagram.com/pelastetaanpitkakatu25
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25 kaava eteni kaupunginhallituksessa 15.5.2023
2023-05-15 19:22:23Jyväskylän kaupunginhallitus on hyväksynyt Pitkäkatu 25 kaavaehdotuksen kokouksessaan. Ennen päätöstä asiasta äänestettiin Irma Hirsjärven esitettyä, että kaava palautettaisiin uudelleen valmisteltavaksi. Asiasta uutisoi KSML.FI 15.5.2023 https://www.ksml.fi/paikalliset/5932040 (juttu tilaajille). Lähetämme tiedotteen, kun kokouksen pöytäkirja on luettavissa Jyväskylän kaupungin verkkosivuilta. Seuraavaksi asia menee kaupunginvaltuuston käsittelyyn ja mahdollisesti asia voi olla käsiteltävänä jo 29.5.2023 kokouksessa. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia, eli niihin on mahdollista osallistua.
Mielipidekirjoitus Pitkäkatu 25:
Älkää pilatko lasteni ja lapsuuteni naapurustoa. Juulia Kääriä. Keskisuomalainen 12.5.2023 https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5925398
Nyt on tärkeää viedä viestiä kaupunginvaltuuston suuntaan sekä nostaa aiheesta keskustelua. Kyseessä on asia, jonka arvo ei ole palautettavissa tai paikattavissa millään, mikäli se kerran hävitetään.
Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsenet sekä varavaltuutetut: https://www.jyvaskyla.fi/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/valtuuston-jasenet-ja-materiaalia
Samana päivänä 15.5.2023 kokoonnuimme myös Pitkäkadulle keskustelemaan tilanteesta alueen asukkaiden, toimijoiden ja muiden kaupunkilaisten kanssa, paikalla oli noin 20 osallistujaa.
Kokoontumiseen osallistuivat myös kaksi kaupunginhallituksen jäsentä. Huoli ympäristön puolesta ja uudisrakentamisen vaikutuksista ympäristöön on suuri, lisäksi mietityttää, kuinka tämä kaavamuutos toteutuessaan voi vaikuttaa ympäristön tuleviin suunnitelmiin esimerkiksi Mäki-Matin perhepuiston osalta. Olemme edelleen yhteydessä päättäjiin ja pyrimme tavoittamaan myös tiedotusvälineitä. Tiedotamme adressin sekä Facebook-sivun kautta, mikäli järjestämme uuden kokoontumisen aiheesta ja otamme myös toiveita sekä ideoita toiminnan tueksi vastaan ja jokainen on tervetullut mukaan toimimaan asian puolesta. Tilaisuudessa useampaan otteeseen nousi esiin kokemus siitä, ettei kaupungin asukkkaita kuulla riittävästi päätöksenteossa tai kaupunkisuunnittelussa ja avoin sekä aito vuoropuhelu puuttuu. Yhtenäinen kanta oli myös se, että Pitkäkatu 25 alue on ainutlaatuinen maisemallinen ja toiminnallinen kokonaisuus, eikä sen arvo ole suoraan euroissa mitattavissa, vaikka välillisesti sen vaikutukset myös näihin euroihin ovat hyvinkin merkittävät. Kaupunkilaisten hyvinvointi, viherympäristön merkitys, matkailullinen vetovoima, kokemus tilan tunteesta, maisemallinen yhteys perhepuiston ja Harjun suuntaan ja perinteiden, historian sekä kulttuurin vaaliminen ovat tekijöitä, joita tämä alue tarjoaa jo nykyisellään, ja joiden kehittämisessä on potentiaalia valtavasti edelleen. Nämä ovat arvoja ja tekijöitä, jotka kantavat ihmisen elämässä pitkälle ja joiden merkitystä ei tule väheksyä. Adressi on edelleen allekirjoitettavissa ja voit jakaa tietoa siitä omissa verkostoissasi https://adressit.com/pitkakatu25
Aihetta käsittelevän Facebook-sivun voit ottaa seurantaan osoitteessa https://facebook.com/pitkakatu25
Kiitokset kaikille tänään toukokuun kolmantena maanantaina Pitkäkadun pihapiiriin saapuneille ja keskusteluun osallistuneille. Esille nousi erittäin hienoja näkemyksiä, ideoita ja kannanottoja. Kiitos myös valtuutetuille, jotka ennättivät saapumaan paikalle ja osallistumaan keskusteluun. Yhteisöllisyydessä on voimaa!
Ennakkotietona kerromme myös, että alueella on perinteisesti luvassa monipuolista ohjelmaa Yläkaupungin Yön aikaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna, Pitkäkatu 25:n mäellä sijaitsevien Mäkituvan ja Mäkitorpan ohjelmaan pääset tutustumaan jo Yläkaupungin Yön verkkosivuilla.
Marjaana Niskanen
Kokoontuminen Pitkäkadun pihapiirissä ma 15.5.2023 klo 13
2023-05-14 07:15:18Lämpimästi tervetuloa!
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25 asemakaavamuutos kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina 15.5.2023
2023-05-11 19:11:09Millaisena sinä haluaisit tämän maiseman kukoistavan? Vireillä olevassa suunnitelmassa kuvan etuosa rakennetaan täyteen kolmella pienkerrostalolla, joiden harjakorkeus kohoaisi suojeltujen rakennusten tasolle. Lisäksi neljä muuta taloa kadun kulmaukseen sekä Oikokadun reunalle. Ymmärrämme jokainen, että maisema on sen jälkeen menetetty, kuten myös yhteys viereiseen perhepuistoon. Onko tämä sen arvoista? Miten päätös vaikuttaa tulevaisuuden päätöksiin esimerksiki perhepuiston kohtalosta, kun tämä maisemallinen ja toiminnallinen yhteys katkaistaan?
Pitkäkatu 25 asemakaavamuutos oli kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä keskiviikkona 3.5.2023. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi toimialajohtaja Kantosen esityksen, että asemakaavan muutos hyväksytään. Kokouksessa annettiin myös poikkeava muutosehdotus, ja sen myötä asiasta äänestettiin:
Keskustelun aikana Jarno Kemiläinen ehdotti Mika Nousiaisen, Kimmo Suomen ja Kari Yksjärven kannattamana, että kaupunkirakennelautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle että Pitkäkatu 25 asemakaavan muutosehdotus hylätään. Perusteluna hylkäämiselle on että aluetta tulee kehittää kaupunkilaisten yhteisenä perinnepihana ja toiminnallisena olohuoneena, jonne olisi helppo kaikkien tulla viihtymään. Pitkäkatu 25 on kehitettävä yhdessä viereisellä tontilla sijaitsevan Suomen ensimmäisen perhepuiston kanssa kaupunkilaisten ja matkailijoiden olohuoneeksi, jossa viihtyvät kaiken ikäiset ihmiset. Äänestyksessä annettiin 8 (kahdeksan) JAA-ääntä (Martti Aukee, Aimo Asikainen, Ilona Helle, Kaisa Peltonen, Karoliina Saraste, Mikko Räty, Ilse Weijo, Suvi Widgrén) ja 5 (viisi) EI-ääntä (Kimmo Suomi, Heidi Kokko, Jarno Kemiläinen, Mika Nousiainen, Kari Yksjärvi). Puheenjohtaja totesi, että toimialajohtajan päätösehdotus tuli lautakunnan päätökseksi. (Lainaus kaupunkirakennelautakunnan pöytäkirjasta 3.5.2023)
Linkki kaupunkirakennelautakunnan pöytäkirjaan: https://julkinen.jkl.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=15105
Kaavamuutos on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina 15.5.2023
Linkki kaupunginhallituksen tulevan kokouksen esityslistaan: https://julkinen.jkl.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=15191
Nyt tarvitaan teistä jokaista! Jos teillä on ajatuksia, kuinka osoittaa kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisen maiseman merkityksellisyys päättäjille ja mitä voimme yhdessä tehdä, niin olkaa meihin yhteydessä sekä suoraan päättäjiin. Yhdessä olemme enemmän. Jos haluatte tulla käymään paikan päällä Mäkituvalla ja Mäkitorpalla niin olkaa myös meihin yhteydessä, olette erittäin lämpimästi tervetulleita! Erittäin vaikea on ymmärtää sitä, miksi mitään muuta vaihtoehtoa alueen kehittämiseksi ja mahdollistamiseksi ei ole haluttu missään vaiheessa projektia selvittää. Kenen tahtotila tämä on?
Alueen toimijoiden ja puolestapuhujien puolesta
Marjaana Niskanen
0500211115
maniskan(at)gmail.com
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutosehdotus kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä ke 3.5.2023
2023-05-01 20:08:42Kuvassa nykynäkymä Pitkäkadun suunnalta Pitkäkatu 25:n pihapiiriin Mäkituvalle ja Mäkitorpalle. Vireillä olevan mukainen suunnitelma tulisi toteutuessaan peittämään näkymän pihaan ja suojeltuihin rakennuksiin sekä rajoittamaan tontin yksityiseen käyttöön.
Pitkäkatu 25:n asemakaavan muutosehdotus on kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä keskiviikkona 3.5.2023.
Kokouksen esityslistassa toimialajohtaja Kantosen ehdotus on, että kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muutosehdotus hyväksytään.
Adressiin jätettyjen mielipiteiden ja suoraan saamamme palautteen myötä olemme kuitenkin entistäkin vakuuttuneempia siitä, että Pitkäkatu 25:n hyödyntäminen jatkossakin virkistys- ja kulttuurikäytössä antaa huomattavasti enemmän lisäarvoa ja viihtyisyyttä Mäki-Matin alueelle ja lähellä sijaitsevalle kaupungin keskustalle luoden myös vahvempaa vetovoimaa Jyväskylän kaupungille niin asukkaiden kuin matkailijojiden keskuudessa kuin tontin käyttö yksityisenä asuinalueena pienelle asukasmäärälle. Kaavahanke on palautettava uudelleen suunnittelupöydälle ja tonttia ei tule rajata ainoastaan yksityiseen käyttöön, eikä tuhota kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuista maisemaa niin runsaalla määrällä uudisrakennuksia. Jätimme ehdotuksesta yhteisen muistutuksen ja lisäksi olemme olleet sähköpostitse yhteydessä kaupunkirakennelautakunnan, kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston jäseniin ja esittäneet toiveemme perehtyä nykyiseen suunnitelmaan erityisellä harkinnalla sekä esittäneet myös vaihtoehtoisia ideoita alueen kehittämiseksi. Näillä ideoilla haluamme tuoda esiin, kuinka annetaan Pitkäkatu 25:lle mahdollisuus kehittyä yhdessä viereisen perhepuiston kanssa Jyväskylän helmeksi, joka tunnetaan ja josta iloitaan ulkomaita myöten – kaupungin yksi viimeisistä historiallisista puutalomiljöistä on sen varmasti ansainnut. Alueen potentiaali on ainutlaatuinen ja merkittävä, eikä sitä tule tuhota nykyisenkaltaisella kaavamuutoshankkeella. Nykyisessä suunnitelmassa ei ole selvitetty muita vaihtoehtoja alueen kehittämiseksi lainkaan tai kerrottu onko selvitetty, kuinka paljon suojeltujen rakennusten kunnostuskustannukset ovat.
Kaupunkirakennelautakunnan kokouksen 3.5.2023 esityslistaan pääset tutustumaan osoitteessa: https://julkinen.jkl.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=15105 (kohta 93)
Tiivistelmään ehdotusvaiheen aikana annetuista lausunnoista ja muistutuksista sekä kaavoittajan antamaan vastineeseen pääset tutustumaan osoitteessa: https://www2.jkl.fi/kaavakartat/06_087/06_087ltk3palaute.pdf
Alkuperäiset lyhentämättömät lausunnot ja muistutukset on mukana kaavaan liittyvässä päätöksenteossa ja nähtävillä asemakaavoituksessa (tieto lainattu ehdotusvaiheen palautekoosteesta, linkki edellä).
Kiitos kaikista antamistanne palautteista sekä yhteydenotoista ja toivomme teiltä aktiivisuutta asian suhteen edelleen. Jokaisen meistä on tärkeä olla yhteydessä päättäjiin ja asiaa hoitaviin tahoihin, mikäli joku asia projektin osalta mietityttää. Voitte olla suoraan yhteydessä myös meihin, kuulemme mielellämme esimerkiksi teidän ajatuksia sekä ideoita alueen kehittämisestä. Jatketaan edelleen myös asiasta kertomista omissa verkostoissamme, jotta saamme jaettua tietoa kaavahankkeesta sekä tästä adressista mahdollisimman laajasti.
Kiitoksin hyvää toukokuun alkua toivotellen,
Anja-Riitta Matilainen (pj.), Kuvataideyhdistys Kirjo ry
Leena Järvinen (pj.) Jyväskylän Flamencoyhdistys
Juha Kuurajärvi (pj.) Yläkulttuuri ry, makitorppa(at)ylakulttuuri.fi
Pirjo Nousiainen, yrittäjä, Pitkäkadun Kukkatalo
Arja Karppinen-Rekola, kuvataiteilija
Jarmo Hovi, muusikko
Panu Koskimies, kuvanveistäjä
Tapio Laitinen, kuvantekijä, mediatyöntekijä
Minttu Koponen, kuvataitelija
Marjaana Niskanen, tekstiiliartesaani
Marjaana Niskanen
Pitkäkatu 25 tilannetiedote 4.4.2023
2023-04-04 06:40:26Kiitokset Pitkäkatu 25 miljöön puolesta allekirjoittaneille ja mielipiteensä jättäneille!
On ollut arvokasta saada teiltä runsas määrä näkökulmia asian tiimoilta! Emme ole saaneet vielä tietoa, missä vaiheessa asian käsittely tällä hetkellä on, mutta tiedotamme tästä heti lisätietoja saatuamme. Aihe on herättänyt paljon myös julkista keskustelua ja alle olemme koonneet viimeisimpiä julkaisuja, joissa asiaa on käsitelty. Linkit aiemmin julkaistuihin juttuihin löytyvät adressin ensimmäisestä tiedotteesta (lähetetty 13.2.2023). Osa teksteistä on maksumuurin takana, mutta osan pääsee lukemaan kirjautumatta.
Juttu uusimmassa Jyväskylän Ylioppilaslehti Jylkkärissä 2/2023
https://www.jylkkari.fi/2023/04/osoitteessa-pitkakatu25/ (linkki juttuun)
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/jyvaskylan_ylioppilaslehti (linkki näköislehteen)
Jutun yhteydessä on Keski-Suomen museon lausunnossa asiavirhe lauseessa, jossa sanotaan: ”Rakennuttajan on kunnostettava suojellut rakennukset ennen uudisrakentamista.” Tarkennuksena tähän suora lainaus Pitkäkatu 25 asemakaavaselostuksesta: ”Korttelialueen uudisrakennuksien rakennusoikeudesta voidaan käyttää enintään 50 %, jos tontin sr1 -merkittyihin rakennuksiin ei ole toteutettu kuntotutkimuksiin perustuvaa korjausta rakennuksen suojeluarvon säilyttämiseksi. Tontin uudisrakennusoikeus voidaan käyttää kokonaan, kun kuntotutkimukseen perustuva ja rakennuslupaa edellyttävä kattava korjaustyö on suoritettu.” Tämä tarkoittaa, että uudisrakentamisoikeudesta voidaan toteuttaa 50 % ja vasta tämän jälkeen rakennuttajalla on velvollisuus huolehtia suojeltujen rakennusten korjaustöistä.
Julkaistuja mielipidetekstejä Pitkäkatu 25 tilanteesta:
Todellinen rakennussuojelu on koko miljöön suojelua. Teppo Vihola (eläköitynyt museonjohtaja Jyväskylästä), Keskisuomalainen 1.4.2023, https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5831608
Pitkäkatu 25:n kulttuurimiljöö voidaan säilyttää – tehdään se! Leena Järvinen, Juha Kuurajärvi, Anja-Riitta Matilainen, Pirjo Nousiainen sekä Mäkituvan ja Mäkitorpan taiteilijat, Keskisuomalainen 28.3.2023, https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5819933
Mäkitorppa on erittäin tärkeä kaupunkimme kulttuurielämälle. Akseli Ekola (jyväskyläläinen eduskuntavaaliehdokas), Suur-Jyväskylän Lehti 23.3.2023, https://www.sjl.fi/paakirjoitus-mielipide/5805994
Minne menet Jyväskylä. Jukka Laitakari (Jyväskylän Mäki-Matissa asuva emeritusprofessori, terveyden edistäminen), Suur-Jyväskylän Lehti 18.3.2023, https://www.sjl.fi/paakirjoitus-mielipide/5788489
Asukkaiden toiveita pitää kuulla. Tuulikki Väliniemi (jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu), Keskisuomalainen 14.2.2023, https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/5722687
Tuleva tapahtuma: Las Memorias Pasados- Pitkäkatu 25 sunnuntaina 16.4.2023 klo 12–16
Mäkituvan ja Mäkitorpan taiteellisen ja kulttuurisen toiminnan ja toimijoiden jatkumista tukeva ja osallistava ilmaistapahtuma Pitkäkatu 25 kaavahanketta vastaan. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Flamencoyhdistys Las Memorias Pasados-Pitkäkatu 25. Tule kuuntelemaan Jyväskylän Flamencoyhdistyksen toiminnasta Mäkituvalla ja mitä flamenco taiteenmuotona merkitsee ja mitä flamencotanssi on.
Tapahtuma Facebookissa ja tarkemmat sisällöt: https://www.facebook.com/events/216628120895138/
Lämpimästi tervetuloa paikan päälle!
Tarvitsemme edelleen teidän kaikkien tukea, jotta asia saa riittävästi huomiota ja kaupungin päättäjät ymmärtävät alueen merkityksen kaupunkilaisten hyvinvointia sekä koko kaupungin vetovoimaisuutta lisäävänä tekijänä. Alueen maisemallista ainutlaatuisuutta on vaalittava ja säilytettävä myös tuleville sukupolville aidosti kulttuurihistoriallisia arvoja kunnioittaen.
Kokoamme edelleen Pitkäkatu 25 Facebook-sivulle ajankohtaisia asioita sekä kaupunkilaisten mielipiteitä aiheeseen liittyen, tervetuloa seuraamaan ja keskustelemaan aiheesta! https://www.facebook.com/pitkakatu25/
Pitkäkatu 25 kaava-aineistot https://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/1138
Ota asia puheeksi tuttavien ja ystävien kanssa ja jaa tietoa tilanteesta, joka tonttia nyt uhkaa. Ole yhteydessä päättäjiin. Otamme mielellämme myös viestejänne, ideoitanne sekä palautteitanne vastaan, kuinka voimme yhdistää voimavaramme ja osoittaa asian merkityksellisyyden.
Huhtikuun alun terveisin Pitkäkatu 25:n pihapiirin toimijat ja puolesta puhujat
Anja-Riitta Matilainen (pj.), Kuvataideyhdistys Kirjo ry; Leena Järvinen (pj.) Jyväskylän Flamencoyhdistys; Juha Kuurajärvi (pj.) Yläkulttuuri ry; Pirjo Nousiainen, yrittäjä, Pitkäkadun Kukkatalo; Arja Karppinen-Rekola, kuvataiteilija; Jarmo Hovi, muusikko; Panu Koskimies, kuvanveistäjä; Tapio Laitinen, kuvantekijä, mediatyöntekijä; Minttu Koponen, kuvataitelija; Marjaana Niskanen, tekstiiliartesaani
Marjaana Niskanen