Kalliolan Setlementin konkurssi on valtava järkytys Matinkylän asukkaille ja alueen toimijoille. Tänä vuonna 15 vuotta täyttävä Naapuruustalo Matinkylä on ollut tärkeä, kaikille avoin kohtaamispaikka, joka on yhdistänyt asukkaita, vapaaehtoisia ja eri toimijoita.
Me asukkaat emme halua jäädä ilman yhteistä kohtaamispaikkaamme. Emme halua, että yksinäisyys lisääntyy ja ihmiset menettävät paikan, jossa he ovat voineet kokea iloa, turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Jokainen tarvitsee paikan, jossa voi tulla kohdatuksi ja saada tukea vaikeina hetkinä. Vaadimme, että toiminnalle turvataan jatko!
Naapuruustalo Matinkylän toiminta on tavoittanut tänä vuonna yli 1 900 ihmistä, ja syyskuun loppuun mennessä käyntikertoja oli kertynyt jo 11 000. Kyse ei ole vain yhdestä tilasta, vaan paikasta, jossa ihmiset kohtaavat, saavat tukea, löytävät ystäviä ja kokevat kuuluvansa yhteisöön. Monelle talo on ollut tärkeä turvaverkko vaikeissa elämäntilanteissa.
Naapuruustalossa ovat kohdanneet muun muassa taloudellisissa vaikeuksissa olevat, ikäihmiset, vieraskieliset, mielenterveyden haasteita kohdanneet ja muut tukea tarvitsevat asukkaat. Toiminta on tarjonnut mahdollisuuksia mielekkääseen tekemiseen, vapaaehtoistyöhön ja yhteisöjen rakentamiseen. Se on myös tukenut kotoutumista: vieraskieliset asukkaat ovat päässeet harjoittelemaan suomen kieltä käytännössä ja tutustumaan muihin ihmisiin. Samalla talo on vahvistanut Matinkylän omaa yhteisöllisyyttä ja paikallista kulttuuria.
Vuoden 2026 palautekyselyssä 84 prosenttia vastaajista koki toiminnan vähentäneen yksinäisyyttään ja 99 prosenttia koki toiminnan edistäneen hyvinvointiaan. Nämä luvut kertovat siitä, miten merkityksellistä toiminta on ollut. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen heikentävät hyvinvointia ja voivat lisätä terveysongelmien riskiä. Kun ihmisiltä viedään paikka, jossa he voivat kohdata toisiaan ja saada tukea, seuraukset eivät rajoitu vain menetettyihin harrastuksiin tai tapaamisiin. Vaarana on, että yksinäisyys lisääntyy ja ongelmat syvenevät.
Naapuruustalo Matinkylä on ollut tärkeä yhteistyökumppani alueen palveluille ja muille toimijoille. Sen kanssa ovat tehneet yhteistyötä 24 muuta toimijaa, jotka ovat järjestäneet talon tiloissa monipuolista ryhmätoimintaa. Yhteistyötä on tehty noin 40 ryhmän parissa. Naapuruustalo on tukenut erityisesti ikäihmisten ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten hyvinvointia, osallisuutta ja arjessa pärjäämistä.
Matinkylästä ollaan viemässä pois tärkeää turvallista tukikohtaa
Mitä tapahtuu niille ihmisille, joille Naapuruustalo on ollut ainoa tai yksi harvoista paikoista saada vertaistukea, neuvoja ja voimia arkeen? Miten Espoon kaupunki ja muut alueen toimijat aikovat vastata syntyvään tarpeeseen? Jos ennaltaehkäisevä tuki ja yhteisölliset kohtaamiset katoavat, vaarana on, että ongelmat kasvavat ja myös julkisten palvelujen tarve lisääntyy.
Tämä on Matinkylän ja koko Espoon asukkaiden hätähuuto: Naapuruustalo Matinkylän toiminnalle on turvattava jatko. Toiminnan päättyminen ei saa tarkoittaa yhteisöllisyyden, osallisuuden ja asukkaiden hyvinvoinnin tuen päättymistä.
Laatineet: Naapuruustalo Matinkylän pitkäaikaiset vapaaehtoiset Angel Silho, Oscar Mendez Fernandez ja Pauliina Immonen, sekä kävijät.