Rahkoilan koulun toiminnan jatkumisen puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vetoomus

2013-02-24 19:57:37



Vetoomus lähetettty 20.2.2013

Hattulan kunnanvaltuustolle

Hattulan kunnanhallitukselle

Hattulan kunnanjohtajalle

Hattulan kunnan sivistyslautakunnalle


VETOOMUS

Hattulan kunnan vt. johtava rehtori Jari Wihersaari on
tehnyt 13.2.2013 viranhaltijapäätöksen 7/2013/Dnro: 0/0. Päätöksessä Rahkoilan
kouluun ei sijoiteta laisinkaan syksyllä 2013 koulutyönsä aloittavia
ensimmäisen luokan oppilaita. Oppilaat on hajasijoitettu kunnan muihin
kouluihin.

Sivistyslautakunnan on määrä käsitellä 21.2.2013 tulevan
kokouksen esityslistan mukaan kunnan kiinteistöohjelman sivistystoimen osalle
esitettyjen ehdotusten aikaistamista siltä osin, kuin se koskee Rahkoilan
koulun lakkauttamista.

Vt. rehtorin tekemällä päätöksellä ja suunnitelmalla on
merkittäviä ja välittömiä vaikutuksia paitsi Rahkoilan alueen asukkaille myös
kunnan kaikille lapsiperheille. Kouluverkko vaikuttaa muun muassa oppilaiden
kuljetuksiin, aikatauluihin, opetukseen ja syrjäytymisen uhkaan sekä perheiden
elinympäristöön, työssäkäyntiin, kustannuksiin ja kunnan houkuttelevuuteen asuinpaikkana.

Koulun lakkauttamisen suunnittelusta nopeutetun aikataulun
mukaan ei ole tiedotettu asianosaisia millään tavalla, saati että olisi
esitetty asiallisia selvityksiä ja perusteita tai järjestetty
vaikutusmahdollisuutta asian valmisteluun liittyen. Jo perustuslaissa
velvoitetaan yksilön vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä yhteiskunnalliseen
toimintaan ja häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tällä lienee pyrkimys
niin sanottujen kabinettiratkaisujen vähentämiseen ja avoimuuden lisäämiseen kunnallisessa
ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Käsityksemme mukaan Hattulan kunnan nykyinen alakouluverkko
on jo nyt käyttöasteensa rajoilla. Rahkoilan koulun sulkeminen heikentäisi
tilannetta paitsi luokkatilojen riittävyyden myös opetusryhmien kokojen
suhteen. Jos pientaloille kaavoitetuilla alueilla aloitetaan ylisuurilla
opetusryhmillä, niin jokainen ymmärtää tilanteen mahdottomuuden muutamankin
lapsiperheen muuttaessa alueelle. Pekolan ja Rahkoilan koulun lähettyvillä on
jo valmistuvassa olevia taloja ja tonttejakin on vielä tarjolla. Vuonna 2008
tehdyn kiinteistöselvityksen jälkeen vuonna 2009 tekninen toimi on suunnitellut
Rahkoilan koulun remontoimista ja uuden osan rakentamista Rahkoilaan. Tuolloin
on katsottu, että alueen asukasrakenne ja kaavoitus on sellainen, joka
edellyttää alakoulun läsnäoloa. Nyt ihmetystä herättääkin se, miten
asukastilanne on kolmessa vuodessa oleellisesti muuttunut, sillä alueella jo
oleva ja uuden osayleiskaavan mukainen tonttitarjonta on noista ajoista vain
lisääntynyt?

Merkittävimmät vaikutukset tulevilla kunnassa tehtävillä
päätöksillä tulee olemaan opintiensä alkutaipaleella oleviin lapsiin, heidän
turvallisuuteensa ja turvallisuuden tunteeseen sekä kasvamiseen yhteiskunnan
täysivaltaisiksi jäseniksi. Ratkaisujen seurauksena koulumatkat ja -päivät
pitenevät, opetusryhmien koot kasvavat osissa kouluja kohtuuttoman suuriksi,
opettajan aika oppilasta kohden vähenee ja oppimisvaikeudet lisääntyvät. Tämä
on omiaan heikentämään oppilaiden itsetuntoa ja oman minäkuvan kehittymistä,
mikä puolestaan lisää lasten pahoinvointia, häiriökäyttäytymistä, ilkivaltaa
sekä aiheuttaa syrjäytymisen uhkan. On itsestään selvää, että näistä seikoista
aiheutuvat kustannukset sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna
ovat merkittävästi hetkellisesti saavutettuja näennäisiä säästöjä suuremmat.
Tarkempia tietoja ja näkemystä näistä seikoista saa varmasti sekä kasvatus-
että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta.

Rahkoilan seudun koulu- ja kyläyhdistys ry haluaa vedota
kunnan päättäjiin, jotta päätöstä Rahkoilan koulun lakkauttamisesta
lykättäisiin kunnes kouluverkon kehittämistarvetta on arvioitu rohkeasti ja
avoimesti muustakin kuin kiinteistöjen kunnon näkökulmasta ja näihin
yhteiskunnallisestikin merkittäviin päätöksiin on hankittu ja tehty riittävän
laajat ja monipuoliset selvitykset, tai suunnitelmissa olevasta uudesta
koulukiinteistöstä on tehty rakentamispäätös. Myös päätöksestä aiheutuvat
välittömät ja välilliset kustannukset olisi syytä arvioida. Uskomme ja
toivomme, että vastuullisiin tehtäviin vaaleilla valitut päättäjät haluavat
tehdä harkittuja ja muillakin kuin hetkellisillä säästöillä perusteltuja
päätöksiä, joilla edistetään kuntalaisten hyvinvointia ja kunnan tulevaisuutta.
Vain näin toimien kunnan päättäjät voivat saavuttaa kuntalaisten arvostuksen
sekä säilyttää kuntalaisten heille antaman tuen ja luottamuksen.


Rahkoilan seudun koulu- ja kyläyhdistys ry:n puolesta
yhdistyksen hallituksen jäsenet

Vetoomuksen kirjoittanut: Aki Kontturi


Krista Veijanen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.