Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan

Me allekirjoittaneet Hason (Helsingin Asumisoikeus Oy) asukkaat ja muut asiasta huolestuneet kansalaiset vastustamme voimakkaasti Hason vuodelle 2026 kaavailemia vastikekorotuksia.

Viimevuotiset korotukset ovat monin paikoin olleet kohtuuttomia ja aiheuttaneet jo tällä hetkelläkin merkittävää taloudellista haittaa asukkaille. Monille meistä Hason asumisoikeusasunto on ollut pitkäaikainen, turvallinen ja kohtuuhintainen asumismuoto. Jyrkät vastikekorotukset uhkaavat nyt tätä periaatetta ja johtavat siihen, että asumisoikeusasunnoista tulee monille taloudellisesti kestämättömiä. 

Hason tekemät taloudelliset virjuuheet, kuten rakentaminen ilman korkosuojausta korkojen ollessa matalalla, eivät saa johtaa siihen, että asukkaat joutuvat nyt maksamaan virheiden seuraukset. Vastikkeiden korottaminen näistä syistä rikkoo asumisoikeusjärjestelmän perustavanlaatuisia periaatteita, joihin kuuluu kohtuuhintaisuus, ennakoitavuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Perustelumme:

  • Vastikkeet ovat nousseet jopa useita prosentteja vuodessa – huomattavasti enemmän kuin yleinen kustannustaso tai asukkaiden tulot.

  • Hason päätöksenteossa ei ole ollut riittävää läpinäkyvyyttä eikä asukkailla ole ollut todellista vaikutusmahdollisuutta.

  • Asumisoikeus on tarkoitettu turvaamaan kohtuuhintainen asuminen – ei paikkaamaan yhtiön virheinvestointeja tai puutteita taloushallinnossa.

  • Rakentaminen ilman korkosuojausta tai muut riskialttiit talousratkaisut ovat olleet yhtiön päätöksiä, ei asukkaiden — eikä niiden seurauksia voi sysätä asukkaiden maksettavaksi.

Me vaadimme:

  1. Vastikekorotusten jäädyttämistä toistaiseksi.

  2. Täyttä läpinäkyvyyttä kustannusrakenteeseen ja päätöksentekoprosessiin.

  3. Asukkaiden osallisuuden lisäämistä ja todellista kuulemista ennen päätöksiä.

  4. Kohtuuhintaisen asumisen periaatteen palauttamista Hason toiminnan keskiöön.

Asumisoikeusjärjestelmä on Suomessa luotu tarjoamaan turvallista ja pysyvää asumista ilman jatkuvaa taloudellista epävarmuutta. Emme voi hyväksyä kehitystä, joka uhkaa näitä arvoja.

Allekirjoita ja jaa — asukkaiden ääni on saatava kuuluviin!

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Borbala Fabian näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…