Adressi Oulunlahden koulun säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Oulunlahden koulu tulee säilyttää, ja että sen tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa on ensisijaisesti huomioitava lasten hyvinvointi, lähikoulun merkitys sekä alueen elinvoima.
Palveluverkkoselvityksessä esitetty mahdollinen lakkauttaminen herättää alueen perheissä suurta huolta. Oulunlahden koulu on turvallinen ja yhteisöllinen lähikoulu, jossa lapset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Kouluterveyskyselyiden tulokset osoittavat, että pienen koulun toimintaympäristö tukee lasten hyvinvointia ja oppimista – tulokset ovat olleet Oulun ja koko Suomen keskiarvojen yläpuolella.
Koulu on ollut osa Oulunlahden aluetta jo yli 125 vuoden ajan ja on edelleen elinvoimainen, vajaan 300 oppilaan koulu (tällä hetkellä oppilaita 263). Oppilasalueen lapsimäärät pysyvät ennusteiden mukaan tasaisina myös tulevina vuosina. Koulun ja päiväkodin tiivis yhteistyö tukee lasten sujuvaa siirtymää varhaiskasvatuksesta kouluun ja vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä.
Koulupalveluilla on merkittävä rooli alueen vetovoiman ja asumisen houkuttelevuuden kannalta. Mahdollinen Oulunlahden koulun lakkauttaminen voi heikentää alueen kiinnostavuutta erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta ja vaikuttaa sitä kautta pidemmällä aikavälillä myös alueen asuntomarkkinoihin.
Jo pelkkä mahdollinen lakkauttamisuhka heikentää alueen houkuttelevuutta erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta. Mikäli palveluverkkopäätökseen jää kirjaus Oulunlahden koulun mahdollisesta lakkauttamisesta vuonna 2034, edellyttäen oppilaiden mahtumista muihin kouluihin, luo tämä pitkäaikaista epävarmuutta alueen tulevaisuudesta.
Olemme palauttaneet kannanottomme kaupungille, adressiin kuitenkin toivomne edelleen nimiä. Kannanotossa olemme tiedustelleet milloin voimme palauttaa adressin nimien kera virallisesti. Päivitys 16.2.2026
Sinikka Saarenpää ja Miia Vähämetsä Oulunlahden Koulun Kotikoulutoimikunnan puolesta Ota yhteyttä adressin tekijään