Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Raamatusta, Jumalasta ja teismistä |
#5830 Re: Re: Terolle!03.04.2013 11:38#5829: ei tälle adressille! - Re: Terolle! Lähden itse siitä että ns. kaiken takana on oltava yleensä jotain elämää suurempaa. Mielestäni keskustelun tai väittelyn Jumalan tai korkeamman voiman suhteen pitäisi käsitellä vain sitä onko tämä voima persoonallinen vai ei, ei sitä onko sitä yleensä olemassa. Mielestäni se, että kaiken takana olemassaolon, materian ja ajan alullepanijana ei ole yhtään mitään, ei ole vaihtoehto. Mutta toki tästäkin voi keskustella ja olla eri mieltä. Mitä Raamattuun tulee, niin mielestäni Raamattu ei anna täysin autenttista kuvaa Jumalasta, minkä huomaa mm. psalminteksteissä. Psalmit kuvastavat lähinnä sitä millainen kirjoittaja toivoisi Jumalan olevan. Eli, kuten tekstistä voi lukea, niin kirjoittaja omassa kostonvimmassaan toivoisi Jumalan olevan sellainen joka tuhoaa vihamiehet jne. Todella rumaa tekstiä paikoittain. Olen sen verran radikaali uskova, että mielestäni myös VT:n kertomukset Israelin kansan vallitusretkistä kuvastavat tällaista jumalakäsitystä, ja ovat rankasti liioiteltuja. Israelilaiset valloittavat ja tuhoavat Jumalan avulla kokonaisia kaupunkeja ja tappavat kaikki asukkaat. Näkee että hiffattuaan olevansa Jumalan "valittu kansa", erityisasema Jumalan edessä nousi israelilaisille lievästi sanottuna hattuun. Suhtaudun myös varauksella siihen mitä kaikkea Jumala sanoo esiintyessään näiden kertomusten henkilönä. Tämän vuoksi pidän erityisesti profeettojen kirjoista, alkaen Jesajasta. Profeetat laittoivat ylimielisille ja omaan paremmuuteensa lähes pakahtuneille israelilaisille jäitä hattuun, ja luettelivat melkoisia tuomionsanoja, "koska kätenne ovat veren tahrimat". Vanhan liiton aikana Pyhä Henki annettiin vain profeetoille ja kuninkaille. Koska useimpien VT:n kirjoittajasta ei ole takeita tai edes viitteitä, suhtaudun niihin siksi varauksella. Profeettojen kirjoissa Jumala lukee tuomiota omalle kansalleen ja armahtaa vieraita kansoja, jotka tekevät sitä mikä on oikein. Lopullisen ja oikean kuvan ja ilmoituksen Jumalasta antoi kuitenkin Jeesus, joka korjasi kerta toisensa jälkeen ihmisten käsitystä julmasta, kostonhimoisesta ja vastoinkäymisillä, lapsettomuudella, sairauksilla ym. rankaisevasta Jumalasta. Sen, vaikuttaako Jeesus nykypäivänä, ja miten uskottava Raamatun todistus Jeesuksesta, ylösnousemuksesta ym. on, voi koetella ja niin pitääkin tehdä. Mutta Jumalasta ilmoittivat ensin profeetat ja sitten Jeesus. Lue niitä.
|
Vastaukset
ei tälle adressille! |
#5836 Re: Re: Re: Terolle!2013-04-03 12:02:46#5830: Raamatusta, Jumalasta ja teismistä - Re: Re: Terolle! Lähden alkuun taas kysymyksellä. Minkä vuoksi kaiken takana pitäisi olla jotain elämää suurempaa? Onko uskosi tähän vain sitä, ettet pysty ajattelemaan maailmankaikkeutta ilman jotain suurempaa? Jos näin, niin ei ole mitään syytä miksi pitäisi olla, et vain pysty ajattelemaan sellaista tilannetta ja se ei tee jumalan olemassaolosta yhtään sen todellisempaa. Eikös raamatun pitänyt olla Jumalan erehtymätön sana? Näin ainakin olen kuullut kaikkien muiden kristittyjen sanovan. Ja VT:ssä Jumala käskee Israelilaisia tappamaan, valloittamaan ja alistamaan muut kansat. Ja noissa profetioissa saa kyllä melkolailla käyttää mielikuvitusta, että niistä saa jonkinlaisen ennustuksen. Ja vaikka näistä saisikin sen, koko raamattu on koottu siten, että profetiat näyttäisivät toteutuneen. Jeesus saattoi korjata kuvaa tuollaisesta Jumalasta, mutta antoi vastineeksi sen "usko tai sinua kidutetaan ikuisuus" version, ja tämä jumala vielä julmempi kuin elinaikasilla vaivoilla kiusaava jumala.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42326 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10324 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1009 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
35 Luotu: 18.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025