Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#6880 Isäsi Re:06.04.2013 12:37Toivottavasti tiedät, ettei sukupuolista suuntautumista pysty muuttamaan. Biseksuaalien liikkumavara on laajempi kuin muiden.
Isäsi siis tuli uskoon ja ryhtyi selibaattiin. Jos se hänelle sopi, hyvä niin. Älä kuitenkaan yleistä isäsi valintoja kaikkiin ihmisiin. |
Vastaukset
Sivullinen |
#6893 Re: Isäsi Re:2013-04-06 13:29:24Nurinkurista sukupuolista suuntautumista ei olekaan. Ainut ihmisten kesken - ja koko maailman sivun jatkunut sukupuolisuussuhde on mies + vaimoyhtälö, eikä mikään muu. Siinä yhtälössä syntyy uutta hedelmää, kun Luoja antaa lapsen. Luonnottomat suuntautumiset ovat petollisen henkivallan aikaansaannoksia, joilla se sekottaa uhriensa päät, mielet, sydämet ja sielut uskomaan sen petkutuksia muka oikeina. Niin se teki käärmeen muodossa ensimmäisille ihmisillekin tunkeutumalla heidän paratiisiinsa. Ja ensimmäisenä se meni vaimon luo petkuttamaan. Ja vaimon alkaessa uskomaan sen valheita, menipä onneton kehottamaan Aatamiakin tekemään samoin. Aatami osoittautui nynnyksi, tekemällä kuin Eeva tahtoi. Ja molemmat lankesivat. Mutta Jumala ei enää antanut heidän olla paratiisissa, vaan ajoi syntisiksi tulleet sieltä pois, kun eivät edes yksinkertaista juttua uskoneet. Mieluummin uskoivat viekasta paholaista. Ja sen pituinen se. Mutta seurauksia ensimmäisen avioparin valinnalla toki oli, ulottuen kaikkien muidenkin syntyvien ihmisten kohtaloihin. Yksi seuraus oli se, että meidän - koko ihmissuvun on kerran kuoltava. Ja sen tähden ikuisuus jatkuu vasta 1. kuoleman jälkeen joko taivaassa tai helvetissä. Muita paikkoja ei ole olemassa. Mutta miksi ikuinen elämä tai kadotus jatkuu vasta siellä? Siksi, koska meidät tehtiin ikuisuusolennoiksi, eikä sitä ole kumottu. Vain synti toi kuoleman väliin. Toinen kuolema tulee 1. kuoleman jälkeen niille, jotka eivät uskoneet Jeesukseen omana pelastajanaan. Eikä muita pelastusmahdollisuuksia ole. |
Vieras |
#6938 Re: Isäsi Re:2013-04-06 14:40:15Et tainnut lukea kommenttiani kovin tarkkaan koska puhuinkin vain isästäni en muista. Ja tiedän kyllä homoudesta melko paljon vaikka en itse sellainen olekaan.t.M-l |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Maantien 468 peruskorjaus
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1526 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
1473 Luotu: 07.09.2025
Maantien 468 peruskorjaus
884 Luotu: 14.09.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
862 Luotu: 11.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1228 Luotu: 19.04.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
637 Luotu: 11.09.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
589 Luotu: 22.09.2025
Venetankkausasema Ristiinaan
548 Luotu: 20.09.2025
Suomirockmuseo Joensuuhun
478 Luotu: 16.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
404 Luotu: 07.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
259 Luotu: 11.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
1023 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
241 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21308 Luotu: 20.03.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
222 Luotu: 12.09.2025
Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskolle uudet tilat
209 Luotu: 15.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
192 Luotu: 28.08.2025
LAITEVAPAATA KASVURAUHAA NURMIJÄRVELLE
177 Luotu: 14.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
176 Luotu: 29.08.2025