Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Uskonto - maailman suurin huijaus |
#14691 Uuden Suomen puhe29.05.2013 18:47Kun tarkastelet maailmaa objektiivisesti ja rationaalisesti huomaat, että vallan huipulla olevat instituutiot ovat valehdelleet meille vuosikausia. Miksi uskot, että uskonto ei ole yksi niistä? Historian alkuhämäristä uskonnot ovat tuoneet enemmän tuskaa, kärsimystä, ruumiita ja iloa enemmän kuin mikään poliittinen ideologia kuten kommunismi, kapitalismi tai fasismi. Ne ovat yksi maailman nerokkaimpia huijauksia mitä ihmiskunta on konsanaan keksinyt. Lähtölaukaus kristinuskolle oli vuoden 325 Nicaean kokous, jossa laillistettiin kristinuskon asema keisari konstantinoksen johdolla. Taustalla olivat sellaiset syyt kuten kansan yhtenäisyyden heikkeneminen mitä eivät pystyneet lujittamaan käytännönläheiset alkuperäiset jumalat. Kristinusko siis lähti nousuun ainoastaan poliittisista syistä. Sen oli ensisijaisesti pyrittävä lujittamaan hallitsevan luokan valtaa ja omaisuutta ja kontrolloimaan laajoja ihmismassoja. Tässä uskonto on onnistunut erinomaisen hyvin. Joidenkin ihmisten elämää ohjaavat vieläkin satoja vuosia sitten kirjoitetut myytit ja uskomukset, joka on erittäin surullista kun ottaa huomioon sen alkuperän. Ihmisillä on ympäristön muovaama luontainen tarve kuulua johonkin, olemmehan laumaeläimiä. Tätä uskonto on pyrkinyt käyttämään hyväkseen ja keksinyt jumalan, joka asuu taivaissa, on keksinyt käskyn, joiden rikkomisesta seuraa helvetti ja hän kuitenkin rakastaa sinua. Ja tämä on erittäin julmaa. Miksi tarvitaan uskontoa yhdistymiseen? Uskonnot eivät edes yhdistä ihmisiä vaan jakavat heitä: hyviin ja pahoihin, väärä- ja oikeauskoisiin, juutalaisiin, kristittyihin ja muslimeihin. Lista on loputtoman pitkä. Uskonto rajoittaa meidän kykyä tuntea empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka eivät kuulu "meihin". Tämän lisäksi uskonto rajoittaa meitä toteuttamasta mielihalujamme ja saavat meitä tuntemaan syyllisyyttä normaaleista taipumuksistamme. Mieleen tulevat esimerkiksi käsitys homoseksuaalisuudesta, alkoholista, uhkapeleistä ja ruokavaliosta. On naurettavaa, että ihmiset oikeuttavat tälläiset vapauden riistot perustuen ikivanhoihin kirjoituksiin ja myytteihin. Loputtomiin kieltoihin luulisi olevan joku aukoton ja looginen selitys - totuus. Totuutta pitää tietää, totuutta pitää etsiä ja lopulta totuus vapauttaa. Uskonnot eivät perustu totuuteen vaan tulkinnanvaraisiin "pyhiin" teksteihin, jotka sisältävät sellaisia asioita, että jos niitä ei perusteltaisi uskonolla useat tulkitsisivat ne mielisairaudeksi. Uskonnollisten kirjoituksien ja ennustuksien rakenne on sama: ne ovat niin tulkinnanvaraisia ja epäselviä, että samasta lauseesta voi vetää monta eri johtopäätöstä. Näin niitä ei voi todistaa vääräksi, koska aina voidaan viitata toiseen yhteyteen. Tästä syystä esim. kristillinen kirkko on jakautunut moniin eri suuntiin; on katolilaisuutta, mormoneja, ortodokseja, luterilaisia jne. Litteämuotoisesta maapallosta aurinkokeskeiseen universumiin; käsityksemme maailmasta muuttuu koko ajan. Opimme uusia asioita, todistamme vanhat vääriksi ja teemme uusia oivalluksia. Uskonto estävät meitä jatkuvaan kehitykseen kahlitsemalla meidät omiin sääntöihin, jossa ei ole tilaa kehitykselle ja oppimiselle. Se on vakava este ihmiskunnan niin henkiselle kuin fyysiselle kehitykselle. Ainoa asia mihin kannattaa uskoa on vapaus olla uskomatta mihinkään. Tietysti tämä tarkoittaa myös sitä, että jokaisella on oikeus uskoonsa. Eivätkä ne ole läpeensä pahoja vaan ne sisältävät monia hyviä arvoja, kuten lähimmäisenrakkaus, moraali, eettisyys ja käsitys oikeudenmukaisuutta. Mikään näistä ei kuitenkaan edellytä uskontoa. Tiedämme nyt, että tsunameja eivät aiheuta jumalat vaan mannerlaattojen liikkumiset. Paholaiset eivät aiheuta sairauksia, vaan virukset ja bakteerit, joita voidaan hoitaa modernilla lääketieteellä. Samoin myös uskonnot kuuluvat menneisyyteen. |
Vastaukset
Kommunismi-70 milj. uhria |
#14695 Re: Uuden Suomen puhe2013-05-29 19:08:25#14691: Uskonto - maailman suurin huijaus - Uuden Suomen puhe Terveisiä Marxilta, vai mitä? Juri Gagarin julisti, kierrettyään maata peräti 1h40min. , "ettei nähnyt Jumalaa ja enkeleitä, Jumalaa ei olemassa" . Koomista. Sama kuin muurahainen kiipeäisi puun oksalle, ja ilmoittaisi : en nähnyt Afrikkaa, Afrikkaa ei ole olemassa. Astronautit vastasivat Gagarinille: vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. |
Vieras |
#14702 Re: Uuden Suomen puhe2013-05-30 04:44:24#14691: Uskonto - maailman suurin huijaus - Uuden Suomen puhe Tiedoksesi vain, että Uskoa ja Uskontoa ei pidä sotkea obj +rat-sokkeloihin (vai mitä ne oikein olivat). Jos yrität selitellä sadoilla sanoilla ja uskotella muiden uskovan seli-selityksiin-ei mene läpi. Enpä usko eikä moni muukaan. Vai oliko tavoitteenasi kertoa vain "fiksuudestasi"-enpä usko tästäkään, että meni läpi. Tätä voisin jatkaa sadoilla sanoilla, mutta et taida sinäkään uskoa! Voi turhuuden turhuutta! |
vieras |
#14705 Re: Uuden Suomen puhe2013-05-30 05:54:26#14691: Uskonto - maailman suurin huijaus - Uuden Suomen puhe Usko ja uskonto ovat eri sanoja. Niitä ei pidä sekoittaa. Ne tarkoittavat eri asioita. On paljon erilaisia pakanallisia ja kristillisiä uskontoja. Usko taas on henkilökohtainen. Kuka nyt uskoo mihinkin. Apostolinen uskontunnustus. Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaa meidän Herraamme..... Tämä lienee monille tuttu uskontunnustus, joka kohdistaa mihin Uskoa. Room.10:10, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1243 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3389 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1692 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
353 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
254 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20397 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
363 Luotu: 17.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1456 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68597 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11304 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
328 Luotu: 06.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
646 Luotu: 13.03.2025