Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Signal |
#15047 Re: Adressilaiset ahkerina06.06.2013 10:44#15015: - Adressilaiset ahkerina Eivät todelliset kristityt = uskovaiset mitään tappouhkauksia voi kenellekään lähettää. Jos sellaisia on tullut? 1. Tappouhkauksien lähettäjät ovat uskonnollisilta ihmisiltä, siis sellaisilta, jotka eivät sydämeltään ole Jeesuksen omia, vaan häärivät seurakunnissa suunapäänä näkyvillä paikoilla uskovaisia näytellen fariseusten tapaan. Tuollaiset eivät toteuta Jeesuksen sanoja, eivätkä voi olla oikeita uskovia. Ehkä Jeesuksen sanat tarkoittivat ateistien lisäksi myös näitä uskonnollisia; Luk.18:8 ”Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" 2. Tappouhkaukset voivat tulla hyvinkin myös joiltakin kiihkeiltä Askolan kannattajilta, että iltapäivälehdet saisivat isoja otsikoita, tarkoituksena uskovien ihmisten leimaaminen ja vihaaminen. Viha näyttää olevan sitä luokkaa, että tämäkin on mahdollista. Ei uskovien tule lainkaan kauhistella Askolan edesottamuksia. Tuokin on taas vain yksi selvä merkki piispojen luopumuksesta. 2.Tess 2:3 "Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu." Nyt on siis menossa tuo luopumuksen ja eksytyksen aika, mutta myös seulonta. Jeesus sanoi; Luk.22:31 "Simon, Simon, katso, "vihollinen" on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja;" Lopunaikana jopa seurakunnat luopuvat Raamatun sanasta ja ymmärtämätön kansa hurraa innoissaan. Ei meidän asiamme ole tuomita, kyllä Herra hoitaa nämä asiat ihan oikeudenmukaisesti, sitä ei tarvitse kenenkään epäillä. Kiitetään, rukoillaan ja odotellaan. |
Vastaukset
Vieras |
#15052 Re: Re: Adressilaiset ahkerina2013-06-06 11:05:17#15047: Signal - Re: Adressilaiset ahkerina "Tappouhkauksien lähettäjät ovat uskonnollisilta ihmisiltä, siis sellaisilta, jotka eivät sydämeltään ole Jeesuksen omia, vaan häärivät seurakunnissa suunapäänä näkyvillä paikoilla uskovaisia näytellen fariseusten tapaan. Tuollaiset eivät toteuta Jeesuksen sanoja, eivätkä voi olla oikeita uskovia." Väittämättä, että kyseiset henkilöt olisivat samoja kuin täällä mellastavat, on selvää, että esittämäsi kuvaus Jeesuksen tärkeimpine oppien unohtamisesta ja farisealaisuudesta sopii myös täysin tähän joukkoon. Erona fariseuksiin toki on se, että fariseukset todella tunsivat tekstinsä - nämä luulevat ne tuntevansa. "Tappouhkaukset voivat tulla hyvinkin myös joiltakin kiihkeiltä Askolan kannattajilta, että iltapäivälehdet saisivat isoja otsikoita..." On todella luotaantyöntävän kammottavaa ruveta syyttämään Askolan kannattajia provokaatiosta. Kukaan hänen kannattajansa tuskin olisi valmis uhraamaan kannattamansa ihmisen mielenterveyden pikku käytännön pilalla. Vaikka olet ilmeisesti asettunut siilipuolustukseen siinä ilmiselvässä asiassa, että uhkaajat ovat jonki sortin uskiksia, niin jotain rajaa salaliittoteorioiden esittämisessä pitäisi olla!!
|
Vieras |
#15059 Re: Re: Adressilaiset ahkerina2013-06-06 12:21:58#15047: Signal - Re: Adressilaiset ahkerina
Signalin ja fundiksen kaltaiset Jumalasta seuraavat henkilöt pystyvät vaivatta erottelemaan kristityt aitoihin ja teeskentelijöihin. Hienoa! Totta kai näiden totisten viinipuiden oikeus ja velvollisuus on tuomita. Tappouhkaukset on lähettänyt piispa Askola itse itselleen, kuten Signal niin hienosti todistelee oikein Raamattuun tukeutuen. Koska luopumus on valloillaan, Signal, fundis ja Jouko Piho ovat ensimmäisten ylöstempaistujen joukossa. Ameen.
|
Megafon |
#15062 Re: Re: Adressilaiset ahkerina2013-06-06 12:54:49 |
Megafon |
#15071 Re: Re: Adressilaiset ahkerina2013-06-06 14:09:23#15047: Signal - Re: Adressilaiset ahkerina
Olet oikeassa. Ei tarvitsisi Askolan vihapostia vastaanottaa, jos lukisi Raamattua ja toimisi sen mukaan, kirkkolakikin selkeästi sanoo. Siis, että korkein kirkkoamme ohjaava auktoriteetti on Raamattu eivätkä mitkään maalliset lait. Lisäksi hän voisi tutustua tarkemmin piispan työtehtäviin. Esimerkiksi piispa Rimpiläinen ei koskaan saanut minkäänlaista vihapostia.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45619 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1755 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
330 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
219 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2270 Luotu: 22.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
208 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
183 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20884 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
154 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025