Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Rikottu ruukku |
#15207 Missä on muut ULOS kutsutut? Ei kuulu eikä näy!??…08.06.2013 14:22Tästä pahan vallassa olevasta, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivasta, zaatanaa tuomiokseen, onnettomuuksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, maailman (maailman valtojensa) lopukseen palvelevan maailman / ihmiskunnan touhuista ja politiikasta ULOS, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, oikein elämään ja toimimaan / vaikuttamaan kutsutut, sitä varten ennen muita armosta pelastuksen mahdollisuuden saaneet kuulkaa! Herätyys nyt!… Mikä estää Kristuksessa Jeesuksessa yhdeksi, Hänessä YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi keskinäiseen Rakkauteen ja huolenpitoon Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden perustalle, mukaisuuteen ja mukaisesti yhdistymisen?! Paikkakunnittain ja alueittain kansakuntien laajuisesti Hänen apostolista ja apostolisia seurakuntaansa, seurakuntiaan / Krist. yhteiskuntaa, Hänen VALTA kuntansa yhteydessä ja yhtenäisyydessä / Totuudessa YKSI mielisesti rakentamisen aloittamisen, Krist. vaihtoehto verkostoksi järjestäytymisen? Kun siihen kerran on kaikki, kaikessa täydellisyys asti riittävät mahdollisuudet. Mitään tähän tarvittavaa ei puutu… On vain jokaisesta Häneen uskovasta ja siksi haluavasta itsestään kiinni, haluaako vai ei, ryhtyä Kristuksen Jeesuksen seuraajaksi, Hänen kaikille ja kaikelle luojan hyväksemme luomalle hyväksi vaihtoehdon rakentajaksi, Hänen, kaikille hyväksi olevilla, Raamatun UT, Hänen ja apostolisensa opetusten ja ohjeiden mukaisilla ehdoilla. Onhan nämä tähän, Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen yhteyteen ja Hänessä yhteistyöhön kutsuvat, herätykseksi sanomat olleet jo useiden vuosien ajan kaikkien julkisesti nähtävillä, tällä keskustelufoorumillakin luettavissa / kuultavissa!! Ei vain vielä kukaan ole ollut tästä, Hänessä yhtä olemisesta ja kaikessa, Hänen, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti yhtä pitävästä, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, = Lain / Laillisuuden täyttymyksen mukaisesta elämästä, ja kaikessa oikein, yhteiseksi hyväksi, mutta kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi elämisestä ja toimimisesta / vaikuttamisesta kiinnostunut. Kristuksen Jeesuksen nimessä näin, Häneen uskovia, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi kutsuttuja, sekä sellaisiksi haluavia peräänkuuluttaen, Herätykseksi valistaen ja muistuttaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi, Raamatun UT, Krist. opin vastaisesti, = tähän pahan vallassa olevaan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elävään, toimivaan ja vaikuttavaan maailmaan touhuihin ja politiikkaan mukautuneesti / osallisuudessa, = pimeydessä elävälle, zaatanaa tuomiokseen, onnettomuuksikseen ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, ja siihen hirmuiseksi maailman lopukseen tuomion kohtaloon vievästi / johtavasti elävälle maailmalle / ihmiskunnalle valkeudeksi |
Vastaukset
p. |
#15212 Re: Missä on muut ULOS kutsutut? Ei kuulu eikä näy!??…2013-06-08 16:25:05#15207: Rikottu ruukku - Missä on muut ULOS kutsutut? Ei kuulu eikä näy!??…
Onkos tullu maisteltua kesää yhtään ruukkunen?
Piti muistaa ajoissa ilmoittaa kaikille, että tänään on Cafe -Raamatussa tärkeää: SAATTOHOITO JA KUOLEMAN Kohtaaminen Leif Nummelan haastateltavana syöpätautien http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=0_79637
myöhemmin katsottaessa :http://www.tv7.fi/vod/series/?series=17
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45569 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1746 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1462 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
291 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20876 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
155 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2181 Luotu: 22.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025