Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Asiallisuutta ja oikeaa tietoa |
#16313 Re: Re: Re:27.06.2013 08:251. Kuka "järkevä" nyt on osoittanut luonnollisuusargumentin pätemättömäksi? Luonnontieteilijät ovat havainneet homoseksuaalista käyttäytymistä noin 1500 eläinlajilla, joista 500:lla se on tieteellisesti hyvin dokumentoitua. Todennäköisesti homoutta esiintyy moninkertaisella määrällä lajeja, eihän ihminen edes tunne kaikkia maailman eläinlajeja, saati että olisi ehtinyt havainnoida kaikkien tunnettujen lajien käyttäytymistä kovin yksityiskohtaisesti.
Ihminen on yksi eläinlajeista, siitä ei pääse mihinkään. Luonnollisuusargumentin toistajat vertaavat itseään eläimiin väittämällä heteroseksuaalisuuden olevan luonnollista, siis luontoon liittyvää.
3. Siviiliavioliittolailla on sama merkitys kuin avioliittolaillakin. Se kuuluu molemmissa vain naisen ja miehen väliseksi julkiseksi liitoksi. Myös molemmissa tapauksissa raamatulla voi olla merkitystä. Käsitteet ovat pahasti hukkateillä. Avioliittolaki on aina siviiliavioliittolaki. Eduskunta on myöntänyt joillekin uskonnollisille yhteisöille vihkimisoikeuden. Esimerkiksi Ruotsissa avioliitto on miehen ja naisen, naisen ja naisen tai miehen ja miehen välinen julkinen liitto. Raamatulla on avioliitossa merkitystä vain kristityille. |
Vastaukset
vieras |
#16321 Re: Re: Re: Re:2013-06-27 09:49:23#16313: Asiallisuutta ja oikeaa tietoa - Re: Re: Re: En usko näihin luonnontieteilijöihin jotka väittävät, että ihminen on eläin. Minä olen ihminen. En ole eläin. Olen monessa asiassa paljon kehittyneempi. Eläimet eivät osaa käyttää tätä tietokonettakaan, eikä yksikään eläin ole suorittanut minulla olevaa ammattitutkintoakaan. Voisiko sitä sitten ajatella, että eläimet ovat ihmisiä? Asiallisuutta ja oikeaa tietoa sinullekin. Uskonnollisen yhteisön jäsenet myös voivat (nainen ja mies) mennä avioliittoon maistraatissa. Siviiliavioliittolaki/ laki avioliitosta on myös voimassa uskontoon katsomatta uskonnollisen yhteisön jäsenillekin silloin, eikä sitä ole tarkoitettu homoille. Jokainen aviopari (nainen ja mies) voivat valita missä (maistraatissa/uskonnollisessa yhteisössä) lainvoiman avioliitolle haluavat. Avioliittolakia ei saa muuttaa, vaan se on pidettävä juuri niinkuin se nyt on. Minä haluan aina tietää, että olen avioliitossa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa mennyt avioliittoon. Tieto ei koskaan saisi olla vääristettyä. eikä huono asia. Nyt eletään tietoyhteiskunnassa, niin miksi kaikki tieto pitäisi salata ja tyhmistyä, ettei vaan kukaan tiedä kuka on nainen, mies ja kenen kanssa on avioliitossa. Tälläinen ajattelu ei sovi sivistyneeseen yhteiskuntaamme. Tyhmyys senkuin vain tiivistyy nykyään. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40897 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
906 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
617 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
557 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025