Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#21797 Re: Re: Tutkimuksen ongelmista01.10.2013 11:15#21787: - Re: Tutkimuksen ongelmista "Siksi väitän, että kaikki eivät ole päteviä tutkimaan ihmisen ominaisuuksia, olkoon heillä millaiset tieteelliset meriitit tahansa." Jaan ajatuksen kanssasi. On kuitenkin muistettava, että ei yksi tutkija kesää tee. Jo lähtökohtaisesti tieteellisen konsensuksen saavuttamiseksi yhden tutkimuksen tulokset on voitava toistaa toisissa tutkimuksissa osoituksena siitä, että kyse ei ollut satunnaisesta tuloksesta. Joskus tutkijat taas muodostavat toistensa kanssa samanmielisen koulukunnan, jolloin asiat saadaan näyttämään samanlaiselta samoilla laseilla katsottuna. Näistä esimerkkinä ovat vaikkapa psykoanalyyttinen, äärikristillinen, yltiögeneettinen ja voimakkaasti homovärittynyt koulukunta. Näistä psykoanalyyttinen on vanhin ja sen tulokset pääosin vanhentuneita ja virheellisiä - johtuen osin puutteellisesta ymmärryksestä ja osin varhaisten tutkijoiden homofobisesta halusta saada haluamiaan tuloksia tieteen sääntöjä karkeasti rikkoen. Äärikristillisissä tutkimuksissa pettää usein koko rakenne, kun ei olla määritelty edes kunnolla, mitä homoseksuaalisuus on ja sotkettu sinne biseksuaalisuutta. Homouden etisiminen pelkästään geeneistä on ollut toistaiseksi tuloksetonta ja vaatii tuekseen muutakin psyko-biologista dataa. Leimallisesti homomyönteinen tutkimus on yleensä sosiologissävytteistä ja sen alueella tapahtuu myös ylilyöntejä, koska halutaan asioiden olevan jollain tavoin. Näiden lisäksi tutkimukseen tuovat lisänsä muu biologinen tutkimus kuin genetiikka sekä modernit psykologian suuntaukset, mukaan luettuna kognitiotiede. Ja niin, ovathan matemaatikotkin antaneet asiaan oman panoksensa. Nämä tutkimuslinjat ovat pääsääntöisesti melko arvovapaita (jotkut vain eivät huomaavan eroa "homopropagandan" ja sen, että joku uskonnollisen tutkimuslaitoksen tuotos tuomitaan tieteellisesti kelvottomana...). Koko kuva hahmottuu kaikkien näiden tieteenalojen ja yksittäisten tutkijoiden käydessä keskustelua asiasta vaatien toinen toisiltaan tieteellisiä kriteerejä. Mieltä kyllä kyetään tutkimaan monin tavoin. Erityisesti, kun tässä on perimmiltään kyse seksuaalisesta suuntautumisesta, se ei ole edes kovin vaikeaa: Asetetaan koehenkilö vaikkapa magneettikuvauslaitteeseen ja annetaan hänelle erilaisia seksuaalisia aistiärsykkeitä. Näinhän on muuten tehtykin eräässä tutkimuksessa, jossa saatiin tulokseksi, että tutkimusjoukon homofobiset henkilöt reagoivat seksuaalisesti keskimääräistä voimakkaammin oman sukupuolen eroottisiin kuviin. Ja toisaalta eheytyksen tutkimuksellisena perustana mainostetussa tutkimuksessa kieltäydyttiin tarkistamasta tällä tavoin eheytyksen tulokset "eettisiin syihin" vedoten. Yksi havainto, jonka mukaan homomiehen aivot muistuttavat naisen aivoja, on vielä tulkinnaltaan kiistanalainen: Onko kyse alunperin olleesta erosta vai homouden tuottavan aivotoiminnan muokkaustyöstä yllättävän muutoskykyiseksi osoittautuneisiin aivoihin? Asia selviää aikanaan, kun joku saa riittävästi homoiksi kasvavien lapsien aivokuvia verrattavaksi normaaliväestöön ja heidän omiin kuviinsa aikuisena. Muodostunut kokonaiskuva on tällä hetkellä sellainen, että alttius homoseksuaalisuuteen on vielä selvittämättömällä tavalla perinnöllisesti siirtyvä ja tämän altistuksen toteuma hyvin varhaisessa vaiheessa, ilmeisesti hormonaalisesti kiinnittyvä. Joissakin tapauksissa kehitys ohjautuu perinnöllisestä alttiudesta huolimatta stabiiliin heteroseksuaalisuuteen tai biseksuaalisuuteen, joka voi sitten muuttaa jossain määrin ilmiasuaan elämän aikana. Tämä biseksuaalien suuntautumisen muuntelevuus lienee ainoa alue, jossa voitaisiin saada ainakin jonkin aikaa kestäviä muutoksia eheytystyyppisellä aivopesulla - jos moinen íhmiskoe olisi muuten eettisesti perusteltavissa. Ja lopuksi omaa keittiöpsykologiaani: Periytyvyyteen varmasti perustuvalla vasenkätisyydellä on likimain vakio-osuus väestöstä. Pedofilia on selkeästi yleisempää ympäristössä, jossa sitä on harjoitettu, koska sen uhrit sairastuvat traumatisoituessaan helposti samaan käytöshäriöön. Näitä ympäristöjä ovat mm. monet tässä nimeltä mainitsematta jäävät uskonnolliset yhteisöt. Fetistiset suuntautumiset ovat kiistatta kulttuurisia, eihän esimerkiksi korkokenkiä pahemmin tainnut olla kivikaudella. Homoseksuaalisuuden yleisyydestä on olemassa huonosti tietoa, koska se on niin kielletty niin monissa maissa ja kulttuureissa. Varmistamaton olettamani kuitenkin on, että sen yleisyys ei todellisuudessa vaihtele eri maissa ja kansoissa. Näin myös nykytiede asian ymmärtääkseni olettaa olevan. Voisiko tämä aiheuttaa jonkinlaista pohdintaa...? |
Vastaukset
Vieras |
#21798 Re: Re: Re: Tutkimuksen ongelmista2013-10-01 11:33:21#21797: - Re: Re: Tutkimuksen ongelmista Kyllä varmaan aiheuttaa, kunhan tulevat tuolta työmaalta muutkin. Onko millaiset ilmat sielläpäin? Täällä T:re) on suht mukavat , aika kuivaa, ja koleaa, tuuli on vähän hyytävää. Vielä annoin pihan persiljoille ja krasseille vettä. Luvattiin nimittäin lämmintä taas vähän ajan päästä. :) Morjesta! |
Vieras |
#21819 Re: Re: Re: Tutkimuksen ongelmista2013-10-01 23:06:03#21797: - Re: Re: Tutkimuksen ongelmista Kiitos laajasta kommentista ja paneutumisesta aiheeseen! Olemme pitkälti samaa mieltä. Totta että tutkimus ei lähtökohtaisesti ole yksilötason toimintaa, mutta tieteenalasta tai tutkimusryhmän suuruudesta huolimatta tutkimusta on silti tekemässä aikaan ja kulttuuriin sidottu ihmisyksilö. Vaikka olemme erilaisia, ja edustamme erilaisia paradigmoja, katsantokantoja ja ajatussuuntauksia, käsityskykymme perustuu aikaisempaan tietoon. Kun kerran vakuutumme ymmärryksestämme, tartumme siihen hanakasti. Tämän lisäksi pitkällinen erikoistuminen on myös vapaata ajattelua häiritsevää. Koulutuksemme ei tuota Leonardo da Tieteestä on tullut nykyihmiselle tavallaan uskontoa korvaava uskonto, jotakin, mikä selittää meille asiat "niin kuin ne ovat". Totta onkin, että tieteen metodit ovat kognitiivisia, kun taas uskonnon perustuvat tunteisiin ja oletuksiin. Siinä mielessä tiede onnistuu ilman muuta muodostamaan reaalisemman kuvan todellisuuden olemuksesta. Olemme toisaalta välillä vähän liiankin tohkeissamme tieteen kyvystä kuvata olevaisuutta, emmekä välttämättä huomaa, että meitä tarkoituksella, ymmärtämättömyydestä tai erehdyksessä joskus manipuloidaan tai disinformoidaan aivan samoin kuin uskonjohtajammekin saattavat tehdä. Tieteen, koulutuksen, yhteisen hyvän tai politiikan nimissä. Siitä syystä kannattaa aina suhtautua tieteellisiin tai virallisiin vakuutteluihin pienellä varauksella, ja ainakin miettiä, etsiikö joku kyseisellä tutkimustuloksella omaa etuaan. Eräs karkeimmista esimerkeistä nykyajalta lienee New Yorkin viranomaisten vakuuttelu, että Manhattanin ilma oli vaaratonta hengitettäväksi 911-iskujen jälkeisinä päivinä. Tosin tässä tuskin oltiin edes asiaa tutkittu (vaikka olisihan sen pitänyt tajuta jo maalaisjärjellä, satoja tuhansia tonneja pölyyntynyttä betonia, terästä (kyllä, järeät Mutta esimerkkejä tällaisesta disinformaatiosta on runsaasti muitakin. Tuo seksuaalisten aistiärsykkeiden mittaaminen on muuten mainio juttu. Toisaalta ymmärrän lopputuloksen - eli sen, että homofobinen (oliko tieteellisesti todennettu, että henkilö oli oikeasti "homofobinen"?) reagoi voimakkaimmin Tämä on hyvin kiehtova aihe muutenkin. Seksuaalisesti aktiivisessa iässä oleva ihminen kiihottuu luonnostaan nähdessään tai kokiessaan jotakin yleensä seksiin liittyvää, sillä se käynnistää hänen oman seksuaalisen aktiviteettinsa. Mitä vannoutunein "Homofobia" vaikuttaa huonolta termiltä tässä yhteydessä, sillä joskin varmasti sellainenkin fobia on olemassa, homovastaisuus harvemmin on seurausta fobian kaltaisesta pelosta. Ymmärrän termin pilkka-arvon, mutta pelko ei ole homouden vastustamisen avaintunne, tuskin edes tuntemattoman tai erilaisuuden pelko. Uskon tunnepohjaisen vastustuksen heräävän joko inhoreaktiosta eli koetusta vastenmielisyydestä, syvälle juurtuneesta vakaumuksellisesta vakuuttuneisuudesta tai hallitsemattomasta vihasta, joka vain hakee sopivia kohteita purkautumiselleen. Kaikki nämä tunteet sikiävät kuitenkin pelosta, joten siinä mielessä ajatus pelosta tunnepohjaisessa homovastaisuudessa on oikein. Mutta pelon kohde ei ole itse homoudessa, siitä tulee vain purkautumiskanava. P.S. Pelko voi muuten olla alitajuinen syy sille, että joistakin ihmisistä tulee homoseksuaalisia, nimittäin raskauden pelko. Tästä uhasta voi rentoutua täysin homoeroottisessa suhteessa. Se selittäisi osaltaan myös anaaliyhdyntöjen suuren suosion myös heterosuhteissa, ilmiön hypetysarvon lisäksi. Ainakin olen vakuuttunut, että raskauden pelko on merkittävä tekijä aseksuaalisuuden muodostumisessa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10311 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42271 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
998 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
646 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
569 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
165 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025