Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
ämmävalta |
#1775 Re: Suomen pölvästit18.10.2013 12:01Näin käy ja tällainen on "keskustekuittenkin taso, kun annetaan valta naisille. Tervetuloa muslimivalta, mitä naisemme! himoitsevat. Kyllä silloin akkojen suorittamat haukut haihtuvat ja hymyt hyytyvät. Nainen ei tunnusta olevansa missään väärässä. Eriävän tiedon tai mielipiteen hän ottaa aina henkilökohtaisena loukkauksena ja hyökkää henkilökohtaisilla solvauksilla. Se näkyy tässäkin keskustelussa. Jos joku on todellisuudessa nähnyt tositteet mamujen saamista ylisuurista tuista jaa esimerkiksi siitä Mersusta, niin miksi naiset tuomitsevat tämän näkijän eivätkä sitä sosiaalitoimiston lainrikkojaa. Virolainen koulutettu ja ahkera työhön tulija ei saa mitään tukia, vaikka olisi oikea inkeriläinen, mutta venäläinen saa ilmaisen elämän ja uuden auton sekä uuden rivitaloasunnon. kaikki ilmaiseksi. Kunta maksaa heille ilmaisen elämisen vähintään 3 (5) vuoden ajan ja valtio korvaa nämä kulut kunnalle Mauno Koiviston ajaman inkeriläislain mukaisesti. Afrikan mamujen etujen kohdalla on aina kysymys rikoksesta, sillä lakimme eivät todellakaan suo heille täällä kerrottuja etuja, mutta sosiaalityöntekijät rikollisesti antavat nämä lakienvastaiset edut ja ottavat kyseiset "samettisilmät" vielä kainaloisikseen ja levittävät näin HIViä, sillä 1/3 afrikkalaisista kantaa tätä virusta tai sairastaa aidsia (WHOn virallinen tieto). Mamumies ei muuten kortsua käytä. Suomi on tuhon tiellä tämän rikollisen ja sairaan ämmävallan takia. Pölvästejä ovat suomalaiset naiset ja heitä nuoleskelevat vellihousuiset miehet., eivät täälläkin totuuden julkituojat. Ämmävalta pelkää jo nahkaansa ja väkivaltaista kapinaa, sillä se tietää kaikki rikoksensa. Siksi halutaan tuhota maastamme kaikki aseet tai ainakin kerätä ne ämmävallan käyttöön kapinoitsijoitten tappamiseksi. Keräävätköhän kohta kaikki kirveet, puukot ja leipäveitsetkin, kun niitäkin voi käyttää tappamiseen (Oulun koulupuukotukset)! Täällä lakipykälistä viisastelevat, voisivat todella tutustua niihin lakeihin ja myös kuntien sosiaalimenoihin sekä niitten menojen todellisiin syihin. Suomalainen (varsinkaan valkoihoinen mies) ei saa edes lakisääteisiä etujaan, mutta mamut todella saavat, mitä pyytävät. Syy ei ole mamujen, ei miestemme, vaan suomalaisten naisten äänestäjinä ja viranhaltijoina. Omat miehemme pyritään nujertamaan mitään keinoa kaihtamatta, mikä näkyy tämänkin palstan kommenteissa. Miehet ovat pääosin rehellisiä ja naiset patologisia valehtelijoita edes sitä ymmärtämättä, sillä aivotutkimusten mukaan naisen omista tunteista ja luuloista tulee heille absoluuttinen totuus heidän aivoissaan eivätkä he salli mitään tietoa tai todistusta sen oman totuutensa kumoamiseksi. Tutkimusten tekijöitä on yritetty tappaa länsimaissa, jottei feminismin valtaannousu vaarantuisi totuuden julkaisemisen takia. Olemme kokeneet maailmassa jo kommunismin, sosialismi, kapitalismin ja itämaissa sovinimin, mutta vaarallisin ihmiskunnan ismi eli feminismi on nyt valtaamassa maailmaa tuhoisin seurauksin. Vain naisen "tieto" ja mielipide on oikea ja sallittu; näkyyhän se jo tässäkin keskustelussa. |
Vastaukset
Vieras |
#1778 Re: Re: Suomen pölvästit2013-10-18 12:40:56#1775: ämmävalta - Re: Suomen pölvästit Mamumies ei muuten kortsua käytä. Herra moninimimerkki puhuu sellaisella varmuudella, että olet ilmeisesti ollut sängyssä lukemattomien kanssa. Naisvihasi onkin jo kauan antanut syytä olettaa, että olet peräreitin poikia ja nythän se tuli todistettua. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45704 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
732 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2334 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
229 Luotu: 01.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
223 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
216 Luotu: 03.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
216 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
142 Luotu: 07.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
123 Luotu: 23.06.2025