Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
täyshetero |
#23291 Re: Re: Enimmäkseen sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan28.10.2013 07:55#5: Kysyn vaan - Re: Enimmäkseen sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan Onhan se hienoa kun uskoo.. Uskomuksilla vaan ei ole mitään merkitystä totuuden kannalta. Voin esimerkiksi uskoa tai olla uskomatta, että magneetin pyörittelyllä kuparikelojen keskellä olisi jotain tekemistä sen kanssa että palelevatko varpaani vai eivät. Sähköenergian olemassalo ei silti siitä riipu, vaan minun ei tarvitse palelluttaa varpaitani, niin kauan kun maksan sähkölaskuni ajallaan. On olemassa ihan tutkimuksiakin siitä, että joiltakin osin geeneillä on vaikutusta homouteen, tai ainakin sen yleisyyteen. Tässä nyt sitten jotkut ovat vedonneet siihen ettei tutkimuksissa käytetä samanlaista kieltä kuin uskovaisten kannanotoissa. Mutta, tässä suhteessa vertailua ei voida tehdä noin. Ennenkuin voidaan päätellä oikeastaan yhtään mitään käytetyistä epävarmuutta ilmentävistä ilmaisuista, täytyisi ottaa selvää millaista kieltä tutkijat yleensä käyttävät. Ja ainakin oma käsitykseni on, että tutkimuksesta kuin tutkimuksesta löytyy aina jonkinverran epävarmuutta, ja epävarmuus on perusteltua niin kauan kun vielä riittää tutkittavaa. "Opittu käyttäytymismalli" on minun mielestäni tässä kohtaa parhaimmillaankin kehno selitys. Olisi vaikea kuvitella miten homoutta voisi oppia. Se että televisiossa käsitellään homoutta, tuskin tekee kenestäkään homoa. Ja vaikka homous on nykyään enemmän esillä, ei ole mitään todisteita siitä etteikö sitä olisi ollut olemassa kautta aikojen. Ei voida oikeastaan edes osoittaa että se olisi merkittävästi yleistynyt. Sitä ei vain piilotella samalla tavalla kuin ennen. On olemassa jonkin verran viitteitä siitä, että homoseksuaaliset kokemukset olisivat lisääntyneet. Mikä johtuu lähinnä asenneilmaston vapautumisesta ja ihmiselle luontaisesta uteliaisuudesta. Tällaisella ei ole kuitenkaan todettu olevan minkäänlaista yhteyttä seksuaaliseen suuntautumiseen. Siis toisinsanoen, tytöstä ei tule lesboa vaikka tulisi suudelleeksi toista tyttöä. Toisaalta, monet tutkimukset ovat jo pitkään viittoneet siihen suuntaan ettei seksuaalinen suuntaus ole musta-valkoista, vaan pikemminkin laaja skaala harmaan sävyjä. Lähestulkoot jokaisella on enemmän tai vähemmän homoseksuaalisia(kin) taipumuksia. |
Vastaukset
Vieras |
#23294 Re: Re: Re: Enimmäkseen sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan2013-10-28 08:13:19#23291: täyshetero - Re: Re: Enimmäkseen sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan Kuten? Mielenkiintoista! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45531 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1734 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
211 Luotu: 30.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
170 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20868 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
136 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025