Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#25348 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittyminen, ympäristön vaikutus ja synnynnäisyys25.11.2013 12:16#25295: - Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittyminen, ympäristön vaikutus ja synnynnäisyys Eheytyspuoskarointi lähtee olettamasta, että jos on edes yksi homo, jolle eheytyminen onnistuu, se oikeuttaa toiminnan. Jos tällainen luonnonoikku jostain ilmaantuisi, se voisi hänelle sopia - jos oletetaan, että syyt muutostarpeeseseen ovat aidosti sisäsyntyisiä eivätkä ulkoisesta paineesta johtuvia. Toisaalta on ilmiselvää, että valtaosalle homoista ei ole mahdollista muuttaa orientaatiotaan, vaan ainoastaan käyttätymistään. Tämän on jopa Aslan omissa dokumenteissaan tunnustanut. Tällöin ulkoisesta paineesta johtuva hoitomyllyyn ajautuminen on aina tragedia ja henkistä väkivaltaa, aiheuttipa se sitten lisääntynyttä sisäistä ahdistusta itsensä kieltämisen kautta tai vähentynyttä ahdistusta lähipiirin aiheuttaman väkivaltaisen henkisen paineen vähetessä - se lähipiirin painostus kun on jo itsessään väkivaltaa ja äärimmäisen epäterve asia. Tällöin on olennainen kysymys, kuka voisi olla se onnellinen, joka puoskaroinnilla voitaisiin saada muuttamaan sukupuolisen orientaationsa. Suurin todennäköisyys kun on, että uhriksi joutuva ei olisi tällainen, eikä kukaan voisi asiaa ennalta myöskään arvioida. Ja kun kohderyhmä olisi joka tapauksessa lähes aina väärä, tuloksena on pelkkää henkistä väkivaltaa. Voitaisiin verrata tilannetta siihen, että sairaalassa suurelta määrältä potilaita amputoidaan varmuuden vuoksi jalka muiden relevanttien hoitotoimenpiteiden sijasta, koska heille voisi myöhemmin tulla samoja oireita kuin kuoliopotilailla. Ja huomannette, että spekulaationi alkuolettamaa "puhtaan" homouden muuttumisesta "puhtaaksi" heteroudeksi ei ole missään osoitettu paikkansa pitäväksi. Aslanin materiaaleissa on äärettömän vastenmielinen ote siinä suhteessa, että ne teeskentelevät tieteellistä ja eettisesti korkeaa tasoa. Tämä kaikki johtunee siitä, että Aslan on joutunut ahtaalle terapia- ja hoitoalan tahojen kritiikin kohteina. Eettinen teeskentely näkyy mm. siinä, että he väittävät, että mitään painostusta ei tapahdu. He myös näyttävät paikoin jopa paheksuvan uskonnollista painostusta homoasiassa. Toisaalta he tasan tarkkaan tietävät, että Aslaniin vapaaehtoisesti hakeutuvat uhrit ovat sinne ajautuneet juuri tuon painostuksen tuloksena, jota he sitten sumeilematta käyttävät oman toimintansa polttoaineena.
|
Vastaukset
Vieras |
#25371 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittyminen, ympäristön vaikutus ja synnynnäisyys2013-11-25 22:28:27#25348: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittyminen, ympäristön vaikutus ja synnynnäisyys
Mutta eikö ole kysymys aikuisista ihmisistä? Eihän siinä ole kuin muutosta haluavan yksilön oma tahto. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10267 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40966 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
920 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
620 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
559 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
122 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
83 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1137 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2078 Luotu: 22.03.2025