Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#25573

30.11.2013 19:11

Hanukka juhlaa vietetään Israelissa
http://shalom.fi/holidays/fi/


Hanukka on ilon juhla

Hanukka on juutalaisten juhlapyhä, jota vietetään useimmiten joulukuussa. Juhlittava ajanjakso vaihtelee kuunkierron mukaan, eikä sitä siksi vietetä joka vuosi samaan aikaan.

Hanukkaa sanotaan valon ja ilon juhlaksi ja se kestää kahdeksan päivää. Ensimmäisenä iltana kodeissa sytytetään yksi kynttilä kahdeksanhaaraiseen kynttelikköön, hanukkijaan, johon lisätään jokaisena iltana yksi kynttilä lisää. Kynttilät sytytetään shamash’lla eli apukynttilällä ja samalla luetaan hepreankielinen rukous. Miehillä on päässään ohuet, pyöreät päähineet eli kipat.

Hanukkaa vietetään vieraan kansan vallasta vapautumisen kunniaksi. Israelilaiset valtasivat vuonna 165 eKr. Jerusalemin temppelin takaisin itselleen kreikkalaisten hallusta. Legendan mukaan temppelistä löytyi pieni ruukullinen öljyä. Valaisuun käytetty öljy näytti aluksi riittävän vain yhdeksi päiväksi. Sen polttaminen kesti kuitenkin kahdeksan päivää, eli juuri niin kauan, kunnes uusi öljy saatiin valmistettua.

Vastaukset

Hanukkakugel

#25574 Re:

2013-11-30 20:12:39

#25573: -

Israelissa samansukupuolisten parien asema onkin hoidettu huomattavasti paremmin kuin sen naapurimaissa. Valtio tunnustaa muualla solmitut avioliitot, ja adoptio on mahdollisen siinä missä heteropareillekin.

Avioliiton asema Israelissa on sen sijaan yleensä ottaen niin ja näin, koska valtio tunnustaa vain uskonnolliset vihkimiset. Niinpä avoliitot ovat erittäin yleisiä.