Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#26236 Re:

20.12.2013 17:29

#26231: Miksi lammas on olemassa? -

"Mitä taas tulee tuohon kysymykseen "onko Jumala olemassa?" niin Kolossalaiskirje kertoo.... "

Mitä taas tulee kysymykseen "onko Jappervokki olemassa?" niin Lewis Carrol toteaa, että:

 

"On illanpaisto, ja silkavat saijat

luopoissa pirkeinä myörien ponkii:

surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat

ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.

"Oi poikani, Pekoralistia (siis Jappervokkia!!) varo, se houraa,

sen leuat louraa, se päitä jauhaa!

Varo Jubjub-lintua, sen kalmankouraa,

Pöyrtäjän huokua, ei anna se rauhaa!"

Sanasta miekkaan poikanen tarttui

ja miesmiesten maat kävi etsien,

ja Tumtum-puun alla aika karttui

kun kuunteli hän, oi, kuhua metsien.

Kun siinä hän mietti käskevin mielin

tuli Pekoralisti, tuo säkenisti,

kuhkui tulisilmin ja loihekielin

ja pärpättelitten viidasta ohi.

Yks kaks, ees taas miekkainen sohi

lävitsi lävet, pitkitsi poikitsi

pään poikki listi, sen kainaloon pisti

ja takaisin kaksinpäin loikitsi.

"Oi löitkö sen liskon ja hirviön voitit?

Loistoisa poikani, käy syliini, käy!

Eijaa, eijaa, riemuani, autuuttani heleijaa!

Ei Sekuli P. Koralistia näy!"

On illanpaisto, ja silkavat saijat

luopoissa pirkeinä myörien ponkii:

surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat

ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii."


Vastaukset


Vieras

#26237 Re: Re:

2013-12-20 17:44:57

#26236: - Re:

 

Toisaalta Goethe kirjoittaa:
In jedem Kleide werd ich wohl die Pein
Des engen Erdelebens fühlen.
Ich bin zu alt, um nur zu spielen,
Zu jung, um ohne Wunsch zu sein.
Was kann die Welt mir wohl gewähren?
Entbehren sollst du! sollst entbehren!
Das ist der ewige Gesang,
Der jedem an die Ohren klingt,
Den, unser ganzes Leben lang,
Uns heiser jede Stunde singt.
Nur mit Entsetzen wach ich morgens auf,
Ich möchte bittre Tränen weinen,
Den Tag zu sehn, der mir in seinem Lauf
Nicht einen Wunsch erfüllen wird, nicht einen,
Der selbst die Ahnung jeder Lust
Mit eigensinnigem Krittel mindert,
Die Schöpfung meiner regen Brust
Mit tausend Lebensfratzen hindert.
Auch muß ich, wenn die Nacht sich niedersenkt,
Mich ängstlich auf das Lager strecken;
Auch da wird keine Rast geschenkt,
Mich werden wilde Träume schrecken.
Der Gott, der mir im Busen wohnt,
Kann tief mein Innerstes erregen;
Der über allen meinen Kräften thront,
Er kann nach außen nichts bewegen;
Und so ist mir das Dasein eine Last,
Der Tod erwünscht, das Leben mir verhaßt.